
Nyt lienee taas aikaa kirjotella hieman blogiakin ja lenkkeillä, koska jääkiekon seuraaminen on omalta osaltani tällä kaudella ohi Tapparan ollessa jo kesälomilla. Olihan kausi sinällään ok lopettaa kuuden ottelun voittoputkeen ja kauden viimeinen ottelu on aina mukava voittaa. Paikallispeleissäkin Tappara oli herra ja hidalgo viimeisessä keskinäisessä pelissä eli seuraavat puoli vuotta Mansen herruus on Tapparalla. Sinällään aika alhaista sanoa näin, koska naapuriseurahan on käyttänyt samaa sanontaa viime vuodet, jos ovat sattuneet voittamaan kauden viimeisen keskinäisen pelin. Niin taikka näin hieman alakanttiinhan se meni kausi molemmilla. Hiihtolajien cupit alkavat myös olla melkein lopuillaan , joten niitäkään ei nyt tarvi tämän viikon jälkeen seurata muutamaan kuukauteen, mutta olihan muuten upeita esityksiä kauttaaltaan hiihtolajeissa.
Ajattelin esitellä tässä lähiaikoina omia harjoitusvälineitäni, joita käytän omassa harjoittelussani sekä työssäni. Ensimmäisenä oma tämän hetkinen suosikkini kahvakuula. Kahvakuulahan on jo vanha keksintö; varmaankin yli 300 vuotta; jota on käytetty iät ja ajat esim. tuolla idän suunnassa. Sinällään ei siis ole mikään fitness-hömpötys, joten sopii vähän vanhoillisemmallekin kaverille :) Itselläni 0n 16 kg:n kuula, joka sopii hyvin miehille harjoittelua

aloitettaessa. Painoja löytyy sitten erinäinen määrä ylös ja alaspäin. Kuulaahan voidaan käyttää kuten normaalia käsipainoakin, mutta parhaimmillaan se on hallituilla koko kehon liikkeillä. Yleensä aloitetaan perusliikkeillä kuten heilutus (yhden tai kahden käden), rinnalleveto ja erilaiset kyykyt. Kuulaharjoittelu kehittää voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja KEHONHALLINTAA. Sitä voidaan käyttää urheilijoiden valmennuksessa, kuntoilussa ja kuntoutuksessa. Pointtihan esim. heilutuksissa on se, että liike lähtee jaloista ja lantiosta eikä käsi osallistu kuulan nostamiseen.
Kahvakuulalla saadaan aikaiseksi erittäin monipuolisia ja tehokkaita harjoituksia enkä voi olla mainitsematta kuinka hyvin se kehittää niitä tärkeitä keskivartalon lihaksia. Niinhän se on, että esim se hiihdon tai luistelun tekniikka ei parane persettä treenaamalla, jos asia niin ilmaistaan. Mutta mielestäni se vaan on niin, että keskivartalon ja lantion seudun lihaksiston treenaamisen väheksyminen on puhdasta laiskuutta tai silkkaa ajattelemattomuutta. Onhan se selvä, että vahva keskivartalon auttaa oikean tekniikan ylläpysymisessä; olilajimikähyvänsä; myös väsyneenä ja onhan esim. keskimmäisen pakaralihaksen voimantuottokin parempaa väsyneenäkin, jos lihas on vahva ja kestävä ja painokin pysyy

paremmin tukijalan päällä. Näissäkin asioissa esim. kyseinen kahvakuula on hyvä harjoitusväline. Yleensäkin nykyään on erittäin hyvä ajatuksia esim. kyykkyjen harjoittelusta ns. toiminnallisina harjoitteina, mutta niistä joskus tuonnempana. Mutta se tästä ja loppuviikolla esitellään sitten vaikka gymstick.
Ja nyt katsomaan vielä tallennus viime viikon Pariisi-Nizza -etappiajon viimeiseltä pätkältä. Vaikka hiihdon seuraaminen loppuu niin onneksi tulee ammattilaispyöräilyä. Vaikka lajissa on omat lieveilmiönsä niin ei kannata antaa sen pilata tuon maagisen lajin seuraamista.
3 kommenttia:
Pelsu muuten jatkaa pelejä 8D. Torstaina menen aitiosta seuraamaan kuinka Blues (hieno nimi) kaatuu.
Aika rohkeesti heilut ton kuulan kanssa. Meillä tulis pitkä penalti.
Vai vielä kymstik, päreiksi ja uuniin sanon minä, vitsi vitsi. Kai se ihan hyvä on kun osaa käyttää.
Pyöräily on hieno laji.
Esa
Tere! joo olen samaa mieltä esan kanssa ton kuulan kanssa heilumisesta - kun näyttää laminaatit olevan vielä kunnosssa -Personal Treinerinä kehottaisin kodin rauhoitamaan reeneistä kokonaan - kuntosaleja löytyy joka kulmalta ja toi kuula on mun mielestä turhaa kikkailua! vaikka vaimo tykkäisi kun mies makuuhuoneessa pullisteleekin..? Olen kummiskin kateellinen teille kun teillä on lätkä joukkueet omassa kylässä, Kotkassa tiputtiin puulaakisarjaan.
Toivottavasti Pelsu hoitaa Bluesin. Kuntosaleja ei löydy joka kulmalta; ainakaan täällä maalla. Siitä oon samaa mieltä, että laminaatti vois tykätä aika lailla huonoa, jos siihen 16 kilosen kuulan mätkäyttää. Mutta tosiaan penaltia ei ole tullut, ainakaan vielä... Kikkailua tai ei, mun mielestä moni muu juttu on huomattavasti enemmän kikkailua kuin kahvakuula, joka on kuitenkin kunnon voimaharjoittelua. Fysioterapeuttina ohjaan asiakkailleni muuten hyvin paljon kotona tapahtuvaa harjoittelua; ei kaikista vaan ole salilla kävijäksi ja sitten kun niitä tosiaan täällä maalla ei pahemmin ole; niin no kyllä meillä täällä yksi sali on tuolla terveyskeskuksen pommisuojassa. Mutta näillä mennään...
Lähetä kommentti