Kakskerrassa kaks kertaa podiumille

Niin, rullaluistelussahan tuli kakkossija ja kisan jälkeisessä mäkiautoilussa yllättävä kolmossija eli meikähän pääsi sitten heti kerralla pokkaamaan kaks kertaa siellä Kakskerrassa. En tiedä sitten kumpi on kovempi saavutus, rullaluistelu on vaatinut jonkin verran ulkoilua ja mäkiautolla ajo sitten varmaankin tuota rallipelien pelaamista pleikkarilla.

Itse rullaluisteluhan oli hieno vetää. Mä tykkään erittäin paljon Kakskerran maastoista ja pinta oli upeaa nyt koko matkalla. Puolimatkaan saakka mentiinkin hyvää vauhtia, paluumatka taas selvästi rauhallisemmin. Ennen puolimatkaa tuli revittyä muutama mäki aika kovaa, jotka vaativat veronsa vetohommien ohella ja näin ollen viimeisissä nousuissa oli jo aika moro ja Esalla oli helppo homma hoitaa voitto kotiin. Noita vetohommia on saanut aika hyvin tehdä tänä kesänä, johtuen tietysti tyhmyydestä, kiltteydestä ja täytyy kyllä myös sanoa, että hyvin paljon myös omasta halusta. Enkä sano vetohommista mitenkään kitisemismielessä. Nythän on moni kisa ollut minä vastaan Foxit ja pojat ovat pystyneet hyvin porukalla taktikoimaan. Omalla kohdalla se vaatisi joko itsellekin tiimiä avuksi tai sitten pitäisi vaan olla niin kova sekä fyysisesti että psyykkisesti, että vaikka siinä olisi 20 "ketturepolaista" ympärillä tekmässä mitä hyvänsä niin aina pystyisi vastaamaan. Mutta eipä siinä, hauskaa on ollut ja hauskaa tulee varmasti olemaankin.

Kyllä täytyy myös myöntää, että välillä tuo palkinnoillekin pääseminen tekee hyvää. Totta kai voi sanoa, että nyt ei ollut Jani, Teemu ja Tuukka mukana, mutta niillä mennään ketä kulloinkin on mukana ja nyt oli näin. Tänä kesänä on myös ollut tunne, että olen paremmassa kunnossa kuin koskaan rullaluisteluaikoinani, mutta sijoitukset ovat kuitenkin olleet kuta kuinkin niitä samoja kuin ennenkin. Ja onhan se tavallaan syönyt miestä, joten tätäkin taustaa vasten olin kyllä hyvin tyytyväinen Kakskerrankin tulokseen. Tosin kyllähän se suurin tyydytys löytyy kuitenkin aina siitä itse suorituksesta, jos on pystynyt kaikin puolin maksimaaliseen suoritukseen ja tunne on ollut hyvä ja kaikkensa antanut niin hyvä niin. Ja jos silloin vielä pääsee pokkaamaan palkinnoille niin sehän on sitten vielä extraa. Vielä vaan ei ole tullut tänä kesänä sitä pöljän päivän luistelua, ei ollut reisi vahvimmillaan nytkään, mutta eipä kitistä vaan jäädään odottelemaan sitä pöljää päivää...

Gerbera

Joopa joo, taas pelkkä kukan kuva eikä mitään järkevää tekstiä. Mutta sovitaan vaikka niin, että jos Kakskerrassa kulkee niin lupaan taas palata rullaluisteluaiheidenkin pariin. Pari ahaa-elämystäkin on taas kerran löytynyt omaan tekniikkaankin tällä viikolla, katotaan jalostuuko niistä käytännössäkin askel kohti sitä parempaa luistelutekniikkaa. Palaillaan asiaan.

Menneiden muistelua - taas kerran

Aina välillä pitää muistella menneitä ja sehän sopii näin juhannuksen aikaan (tänään taitaa muuten olla se oikea juhannus). Olin tuossa juhannuksen pyhinä käymässä kotiseudulla Nivalassa. Tulipa siinä kaivettua vanhoja Bustereita kaapista ja vietettyä taas pientä nostalgia-hetkeä lukemalla muutama lehti läpi. Onneksi äitini ei ole heittänyt niitä menemään ja suurin osa vuosikerroista 1977-1984 ovat tallessa. Mun ikäluokan kaverit saattavat muistaa Busterin, sehän oli kaikkien urheiluhullujen pikkupoikien mielilehti eli kyseessähän oli urheiluaiheinen sarjakuvalehti. Jotkut saattavat muistaa Harjumäen Sisun, Melchester Roversin, Super-Macin, Benny Kultajalan, Johnny Puuman jne... Oli muuten siistiä lueskella niitä, ehkä sitä on ikuinen pikkupoika.

Tulipa tuota myös selailtua vanhoja harjoituspäiväkirjoja sieltä 80-luvun lopulta. Nyt tuo Esa on meinannut väkisellä lyödä mun otsaan himoharjoittelijan leimaa. Mutta kyllä tämä mun nykyinen kevyt lenkkeily on aika pientä sen rinnalla millaisia viikkoja silloin tuli vedettyä. Scannasin tuossa piruuttani yhden viikon kesäkuulta 1988. Ihan hyvä tuntimäärä tuo 25 tuntia viikossa olisi varmasti monelle nykyisellekin urheilijalle. Tosin eihän se pelkkä määrä eikä pelkkä teho vaan kullakin se sopiva sekoitus molempia ja riippuuhan nämä määrät aina harjoituskaudesta ym. Mä itse olen äärettömän tyytyväinen, että näitä tuli aikanaan tehtyä; tietääpä ainakin mitä se kova harjoittelu on ja miltä se tuntuu. Mullahan ei loppujen lopuksi mitään valtavaa luontaista lahjakkuutta ollut fyysisellä puolella, mutta olin kyllä aika lahjakas harjoittelija. Mutta täytyy sanoa, että hienot muistot noista ajoista jäi ja tulipa ainakin kokeiltua muutama vuosi kovaa treeniä. Pitää ehkä kattella näitä taas joskus hieman lisää ja kirjoitan joskus vaikka siitä millaisilla määrillä ja minkä tyyppisellä harjoittelulla se suksi kulki sitten parhaiten. Ja ehkä myös siitä mitä mun tämän päivän ajatuksista olisi ollut järkevää tehdä silloin aikanaan. Mutta nyt: Nauttikaa helteistä, nyt on kesä!!


Kuva: Viikko 24 vuodelta 1988

Juhannusaaton treeniä

,

Juhannusaaton iltapäivää voi viettää monin tavoin, ohessa yksi tapa, tosin ei varmaan se yleisin :-D Klipissä näkyvä harjoitus on tapahtunut tuolla Nivalan suunnassa ja kukahan tuo lieneekään :) Puuskutuksen ohella oli kuulunut lähinnä vain jo legendaariseksi muodostunut radicaalilause: "ja näitä vedetään sitten paljon" :))))

Mielenkiintoinen kirja

Tuli luettua tuossa mielenkiintoinen kirja eli Osmo Soininvaaran, siis sen poliitikon, kirja nimeltä "Fillarilla Nizzaan". Mies oli jossain vaiheessa mennyt lupaamaan, että hän polkee kuukaudessa pyörällä tapaamaan kaveriaan Nizzaan. Tämä tarkoitti siis hieman yli 3000 km:n polkemista Tallinnasta läpi Keski-Euroopan ja tapahtui vuonna 2007. Kirja on päiväkirjan muotoon kirjoitettu tarina matkasta kaikkine sattumuksineen ja sisältää myös kaikenlaista pohdintaa matkan varrelta. Ja sisältääpä jopa pienen jännitysmomentin, että ehtiikö hän ajoissa perille. Onhan Soininvaara harrastanut pyöräilyä ympäriinsä paljonkin, mutta kova juttu kuitenkin lähteä vetämään tuommoista settiä. Jos joskus sattuu olemaan aikaa ja harrastaa lukemista niin kannattaa joskus lukaista tuokin kirja ja etenkin, jos pyöräilymatkailu ulkomailla kiinnostaa. Nythän on ollut noita sadepäiviä ja niitäkin varmaan on, jotka eivät mene vesisateella lenkille:) eli silloinhan etenkin, jos päivän lihashuolto ja tasapainolautatreenit ja keskivartalon vahvistavat jumpat on tehty :)) niin voi vaikka rojahtaa sohvalle hyvän kirjan pariin. Sillä lukeminen kannattaa aina, kuten se eräskin sanoi...

Itse olen aina lueskellut enemmän ja vähemmän. Nuorempana paljonkin ja nyt tämän hetkisestä suht kiireisestä elämäntilanteesta johtuen hieman vähemmän. Poikasena tuli ahmittua sekä romaaneja että urheilukirjoja, joista kirjasarja "Huippu-urheilun maailma" on jäänyt eniten mieleen. Nyt romaanien lukeminen on jäänyt lähinnä näiden ilkkaremesten, mattirönkien, seppojokisten ja jarkkosipilöiden dekkareiden lukemiseen. Reijo Mäen Vares-kirjoihin on jo meikäläinen hieman kyllästynyt. Samoin John Grishamin lakimies-tarinoihin ja Tom Clancynkin romaanit ovat jo turhan paksuja. Aina kyllä joku kirja on kesken yöpäydällä, jos ei muuta niin ainakin joku Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja -sarjasta; ehkä ainoita kirjoja, joita lukiessa joutuu jopa ääneen nauramaan. Metrinen pino lukemattomia kirjoja taitaa muutenkin odottaa kirjahyllyssä aikoja parempia. Mutta ehkä viimeistään sitten reilun parinkymmenen vuoden päästä mahdollisina eläkevuosina ehtii hyvin. Jos silloin olisi myös itellä sellainen kirjastohuone, jossa kirjoja hyllyissä lattiasta kattoon ja nurkassa vanha nahkainen nojatuoli, jossa meikäläinen viskilasi kourassa on uppoutunut hyvän kirjan pariin. Yksi kirja muuten jota en ole lukenut, valitettavasti, on tuo "Täällä pohjantähden alla -trilogia". Se pitäisi nimittäin jossain vaiheessa aloittaa, koska onhan se näitä tärkeitä historiallisia teoksia ja ihan mielenkiinnostakin, sillä onhan siinä tapeltu myös näillä kulmilla, missä nykyään asustelen. Ainahan sitä on myös jotain valmennuskirjallisuutta tutkittavana ja luettavana, ihan jo ammatinkin puolesta. Se kirjoista tällä erää.

Niin ja mitäs urheilupuolella. Eilen 33 km perusluikkarointia ihan hissukseen 21 km/h keskarilla helevetinmoisessa vesisateessa. Tänään hieman vähemmän ja erinäinen määrä ruskoja matkan varrella. Semmosta perusmättöä ettei ny ihan rapakuntoon mene.

Kukkasia

Omasta pihastakin voi löytää pientä, mielenkiintoista ja kaunistakin kuvattavaa, kun vain hieman katselee tarkemmin ympärilleen.

Tikku-ukko -nostalgiaa

Sattui tuossa silmiin vanhoissa kansioissani kopio hyppelyharjoituksesta, jota itsekin tuli tehtyä tuolla 1980-luvun puolivälin jälkeen. Se oli aikaa, jolloin vapaa hiihtotapa oli tullut jäädäkseen ja hiihtäjätkin alkoivat tekemään huomattavasti aiempaa enemmän erilaisia hyppely- ja loikkaharjoituksia. Eipä nuo itse harjoitteet tietystikkään ole vuosien saatossa juurikaan muuttuneet. Mutta ennen sitä tehtiin ohjelmiin ja ohjeisiin noin hienoja ja viehättäviä tikku-ukkoja, kun nykyään on hienot tietokoneohjelmat, joilla saadaan tyylikkäät kuvat harjoitusohjelmiin tai meidän alalla asiakkaalle annettaviin kotivoimisteluohjelmiin. Mutta siinäpä pari kuvaa nostalgiaa...

Pikkuvaivoja

Nyt on mennyt muutama päivä pikkuvaivojen kanssa tapellessa. Viime viikolla yhtenä sadepäivänä piti mennä juoksulenkille ja hetihän se tulehtui taas tuo polven sisäsivulla olevan ns. pes anserinuksen ( 3 lihaksen muodostama jännealue, "hanhenjalka") alue ja ilmeisesti siinä on myös limapussintulehdus. Se on tosin vähinsä vaivannut pitkin kevättä, mutta nyt ärtyi aika pahasti. Mutta nyt vedetään tulehduskipulääkettä ja torstaina käyn kortisonipiikillä, joten eiköhän se siitä. Mä olen kyllä aika usein sanonut, että rasitusvammat ovat hyvin usein omaa tyhmyyttä eli nyt pitää sanoa itselle, että hemmetin tyhmä!

Niin ja sitten lauantai-iltana Turun kisan jälkeen iski sitten kunnon kesänuha ja kurkkukipu. Eli tässäpä se nyt on menny muutama päivä räkiessä. Jäi tuo Pirkan rullaluistelukin sitten käymättä vaikka tarkoitus oli luistella se. Joten eipä taida tulla mitään "pöljän päivän luistelua" vorssassa, jos sitä nyt muutenkaan olis tullu. Mutta katellaan nyt ja leppäillään. Ja nämä nyt on pikkuvaivoja kahden edellisen vuoden rinnalla. Näillä mennään ja hyvin mennäänkin.

Aika moni tuntuu haukkuvan tuota Forssan asfalttia. Mä en sitä oikein ymmärrä. Eihän se mitään maailman parasta ole, mutta mitä sitten. Joskus vedetään vähän huonommalla ja joskus vähän paremmalla, eihän siinä sen kummempaa. Kannattaisko joskus käydä lenkillä vähän huonommillakin pinnoilla niin eipä tuntuis sitten niin pahalta. Mulla on yksi lenkkitie aika huonoa pintaa; ei nyt tosin ihan sikahuonoa, koska kaikki amalgaamit tuntuu olevan paikallaan; tien nimikin on Perämaantie, mutta sen jälkeen kaikki pinnat tuntuu hyvältä. Sitten kun pääsee vetämään jonnekin Turun matoradan sileälle pinnalle niin sehän on suorastaan taivaallinen vetää siellä. Vaikka muutenhan se Turku ei tämmöselle Mansen kupeessa asuvalle niin taivas taida ollakaan :D Mutta jotenkin ärsyttää jonkinmoinen yleinen negatiivisuus ja valittaminen nykyaikana; jos ei muuta valittamista ole niin ilmat on ainakin aina epäsopivat.

Se tuli vielä mieleen, kun tuolla kommenteissa oli mainintaa lepopäivästä ja palauttavasta päivästä. Itse vedin talven niin, että 2 kovaa viikkoa ja yksi palauttava. Kovemmalla viikolla oli yksi puhdas lepopäivä ja kuudesta harjoituspäivästä yksi oli kevyt/palauttava ja lopuista viidestä 2-3 oli voisko sanoa viikon pääharjoituspäiviä ja loput ylläpitäviä. Kevyellä viikolla oli sitten 2-3 puhdasta lepopäivää. Toimi ainakin mulla. Ensi talvena arvelin kokeilla, jos tuo mun rullaluistelu jatkuu vielä ns. kilpailumielessä, hieman erilaista rytmitystä ainakin kokeeksi. Esim. MM-pronssia voittanut Heikkisen Matti käyttää kuulemma peruskuntokaudella rytmitystä 5 kovaa päivää ja sitten 2 lepoäivää. Voisi kokeilla itse silleen, että lauantai ja sunnuntai olisi kovat päivät, koska silloin on aikaa, sitten maanantai hieman kevyempi ja tiistai ja keskiviikko kovemmat sekä sitten torstai ja perjantai olisivat ne lepopäivät. En tiedä, kokkeilemallahan sen tietää. Rytmitys on kuitenkin se mitä itsekin pidän tärkeänä. Kattellaaan ja näillä mennään!

0 comments

Mun arvaus oli keskiviikkona, että kommentteja vauhtikestävyydestä ei tule ja nyt voi sanoa, että aika nappiin osunut arvaus. Se oli arvattavissa jo maksimikestävyys -kirjoituksen jälkeen. Tästä voisi tietysti päätellä, että a) näistä asioista ei tiedetä b) nämä asiat eivät voisi vähempää kiinnostaa c) niistä tiedetään ja he, jotka tietävät pitävät niitä itsestään selvyyksinä tai eivät viitsi kirjoittaa. Tai sitten kukaan ei tosiaan tee puhtaita vauhtikestävyysharjoituksia. Mun mielestä jokaisen tavoitteellisesti urheilua harrastavan tulee tietää mitä he milläkin harjoituksella yrittävät kehittää. Ainakin tämän edellytin aikanaan omilta valmennettaviltani; kyllähän heidän hyvä tavaton tuli itsekin tietää ainakin esim. kestävyyden tai voiman harjoittamisen eri osa-alueet. Tavallisen kuntoilijankin tulisi tietää ainakin esim. mikä on se hyvä rasvanpolttosyke. Mutta sen myönnän, että tavallisen ihmisen on turha mennä sen kummempiin nippeleihin; PÄÄASIA ON TIETYSTI AINA, ETTÄ IHMINEN HARRASTAA LIIKUNTAA.

Sitten, jos puhutaan urheilijoista niin kyllähän urheilijan tulisi käydä vähintäänkin kynnystestissä, että tietäisi aerobisen ja anaerobisen kynnyksensä. Sen pohjalta näkisi jo karkeasti heikkoutensa ja tietysti osaisi kynnysten perusteella harjoitella ainakin suunnilleen oikeilla tasoilla. Mäkin tiedän joitakin tavoitteellisesti harjoittelevia; nyt en tarkoita rullaluistelijoita, sillä tehän osaatte harjoitella; juoksijoita, pyöräilijöitä ja hiihtäjiä, jotka lähtevät tekemään esim. hyvää peruskestävyyslenkkiä, mutta se lipsahtaakin vauhtikestävyyden puolelle. Sitten mennään tekemään VK-harjoitusta, joka saattaakin lipsahtaa MK:n puolelle. Sittenpä meillä onkin muka hyvin harjoitellu kaveri, joka ei ole tehnytkään lainkaan peruskestävyyttä, joka on kuitenkin kaiken perusta, siis kaiken perusta, siis kaiken perusta. Jos tämmöinen kaveri on kesälajin mies niin toukokuussa kulkee, mutta todennäköisesti viimeistään heinäkuussa romahtaa. Sen lisäksi, että mä itse olen hiljainen erakkoluonne niin toinen syy siihen, että harvoin tykkään tehdä yhteislenkkejä on juuri se, että harjoitusvauhdit harvoin käyvät kaverin kanssa yksiin. Tällä kaikella tarkoitan vain sitä, että jotain perusasioita olisi hyvä tietää. En tietenkään tarkoita sitä, että jotain muuta pitäisi kiinnostaa oksidatiivinen kapasiteetti, sitruunahappokierto, krebsin sykli tai edes millimoolit. Mutta kun edes jotain tietää niin osaa harjoitella paremmin ja kehittyy. Liian tarkaksi ei tietysti saa mennä eikä sykemittarin orjaksi tulla ja kroppaa ja tunteita pitää kuunnella. Mä itse ehdin harjoitella niin vähän, että mun on ainakin pakko miettiä, että mitä yritän kulloinkin kehittää.

Mulla oli tuossa kevättalvella muka hieno ajatus, että saataisiin jotain järkevää ajatustenvaihtoa aktiiviharrastajien kesken harjoittelusta. Sellaista, joka ei menisi heti vittuiluksi kuten ehkä jossain. Luulin , että sellainen saattaisi olla mahdollista näiden 20-30 lukijan avulla. Mutta sellainen tuskin on mahdollista. Parempi on varmasti kun ei kirjoittele mitään harjoittelujuttuja vaan pitäytyy kirjoittelemaan tiedonjyväsiä eri lajien huippujen harjoittelusta jatkossakin sinne omaan mustakantiseen muistikirjaan. Niin ja Jaskan kanssa voidaan vaihtaa ajatuksia kisoissakin :) Mutta tämä blogikirjoittelu on kuitenkin niin hauska harrastus, että tätä pitää jatkaa edelleen. Mutta aiheena esim. tuo penkkiurheilu. Josta tulikin mieleeni Italian ympäriajo, joka päättyi viime sunnuntaina. Nyt onkin ollut niin tyhjä olo, kun ei ole saanut seurata tuota jälleen kerran niin maagista lajia moneen päivään. Mitäs siitä jäi mieleen, no ensinnäkin Danilo Di Lucan hillitön taistelutahto ja yritys aina uudelleen ja uudelleen. Ja tietysti voittaja Dennis Menchovin jäätävän kova suoritus. Eleettömän itsevarmasti hän oli mukana niissä irtiotoissa, joissa tarvittiin eikä Di Luca saanut häntä jäämään, ei sitten millään. Komiaa. Taisi olla se 15:s etappi kun Menchov oli hatkaporukassa ilman yhtäkään tallinsa apuajajaa, mutta eipä kilpailijatallien kovat jätkät silloinkaan saaneet häntä tippumaan; sitä oli komia kattoa. Nyt sitten katotaan viikonloppuna tenniksen puolella, että ottaako Federer vihdoin sen puuttuvan Ranskan avoimien voittonsa. Tämä tällä erää.

Vauhtikestävyysharjoittelusta

Olipas ollut Pirkkolassa säpinää ja meininki näytti kuvissa hyvältä. Meitsin harjoitusmaastossa ei ollut niin hirveästi säpinää. No tosin kymmenkunta autoa taisi kulkea ja ehkä pari motoristia, muutoin tuuli vain humisi. Jonkun näköistä ahaa-elämystä sain kuitenkin taas omaan luisteluuni. Kovassa vauhdissa on tuntunut, että frekvenssi vaan nousee ja paine käy enemmän varpaille eikä vauhti ainakaan parane. Nyt tuntuu, että saan ainakin hetkittäin liuùn pidemmäksi, frekvenssi pysyy samana ja paine tuntuu pysyvän koko jalalla. Tunne oli ainakin hyvä ja itse asiassa huippunopeus nousi 5 km/h ja taisi sykekin pysyä alempana. Ehkäpä oikeilla jäljillä...

Tuosta vauhtikestävyyden harjoittelusta piti kirjoittaa jo aiemminkin. Maksimi kestävyyden harjoittelustahan väännettiin tuossa kuukausi takaperin. Vauhtikestävyys tuli nyt mieleeni, kun luin uuden K2-hyper -tiimin blogia ja pojat olivat tehneet vk-vetoja. Vauhtikestävyysharjoittelullahan tarkoitetaan karkeasti ottaen aerobisen ja anaerobisen kynnyksen välillä tapahtuvaa harjoittelua. Vauhtikestävyyden harjoittelu kehittää hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintaa, taloudellisuutta ja maitohapon poistoa. Itse tein silloin hiihtoaikoina vauhtikestävyyttä paljonkin ja hiihtoharjoittelussa se on tärkeä osa-alue. Tosin yleisen sarjan hiihtäjillä MK-harjoittelu ottaa ymmärtääkseni sen isomman osan harjoittelusta kuin VK. Maratonjuoksijat tekevät myös paljon vauhtikestävyysharjoittelua, tosin enemmän pitkäkestoisina harjoituksina. Rullaluistelua kun aloittelin aikoinaan sauvarullaluistelulla niin silloin tein paljonkin VK-treenejä. Sekä pitkäkestoisia (45-60min) että toistoharjoitteluna VK:n yläalueella tyyliin 4x10min./5min. tai 6x5min jne... Nyt viime vuonna tehtyäni jonkinlaista omatoimista lajianalyysia jätin VK:n aika vähiin ja lisäsin MK-harjoituksia ja jopa nopeuskestävyysharjoituksia. Omalla kohdallani olen aina nauttinut vauhtikestävyyden harjoittelusta, koska saa mennä rennon reippaasti ja tekniikka pysyy mukavasti kasassa. Maitohappotasot pysyvät hyvin kurissa ja voi kuitenkin mennä suhteellisen kovaa. Mutta mikä lienee vauhtikestävyysharjoittelun osuus rullaluistelijoiden harjoittelussa ja tehoharjoittelussa? Te, jotka tiedätte enemmän rullaluistelijoiden harjoittelusta tai olette tutkineet asiaa niin heitelkääpä kommenttia.

Ja asiasta toiseen. Tuossa aiemmin keväällä tuli heitettyä lievää arvostelua Inline Cupia kohtaan. Sittemmin sen ohjelmahan on paljon muuttunut ja nythän se näyttää ihan mukavalta. Kisoja on myös loppukaudesta ja erilaisia kisoja. Myös hyvä loppuhuipennus isompine pisteineen Ahvenanmaalla, jolla saataneen sinne isompi lössi porukkaa. Tietysti tulevaisuudessa voisi olla myös niin, että sen tärkeimmän eli kokonaiskisan lisäksi laskettaisiin pisteet erikseen myös ns. sprintticupista (ratakisat ja korttelikisat) ja pitkien matkojen cupista. Ei niistä tarvitsisi palkita erikseen, mutta toisipa pisteseuranta niistäkin jotain lisämielenkiintoa hommaan. No joo myönnetään, suora apinointi hiihdon maailman cupista, heh heh.

Tulevana viikonloppunahan sitä vedetään välillä ratakisat. Itsellenihän nuo ratakisat ei ole mikään valtava nautinto ollut koskaan, enemmänkin pakkopullaa. Mutta pitää sitä nytkin Turkuun tulla, onhan se ainakin hyvää harjoitusta ja kuten olen monesti sanonut, että se kisaaminen on kuitenkin niin hauskaa!!