Tuossa alkukesästä laitoin yhden esimerkkiviikon harjoittelustani tuolta parinkymmenen vuoden takaa. Seuraavassa kokonaisharjoitusmääräni muutaman vuoden ajalta silloin 80-luvun lopulta:
Kausi 1985-86 650h. 6563km
Kausi 1986-87 660h. 6531km
Kausi 1987-88 809h. 8406km
Kausi 1988-89 605h. 6641km
Kausi 1989-90 625h. 7450km
Kestävyysurheilu vaan vaatii vähintäänkin tuollaisia määriä ja eiväthän nuo mitään aivan hillittömiä ole. Moni vetää huomattavasti kovempia määriä, mutta toisaalta täytyy löytää ne kullekin sopivat määrät ja tehot. Tuo 809 tuntia alkoi olla itselleni jo ylärajoilla ja pienellä riskillä vedetty, mutta sitten seuraavilla kausilla hieman pienemmät määrät ja etenkin tuolla viimeisellä kaudella tehty tehojen lisäys tuotti ne ehdottomasti parhaat hiihdot.
Mutta tuollaiset määrät tuottavat varmasti jo tulosta kestävyysurheilussa; tietysti hieman lajista riippuen; kunhan on tarpeeksi lahjakas tyyppi kyseessä. Itse en sitä ollut, olipa vain lahjakkuutta reenata. Mutta aika harva varmaan tästä nykypäivän vellihoususukupolvesta on valmis tekemään menestyksen eteen noinkaan paljon. Kysellään vaan, että miksi noin tai miksi noin paljon tms... silloin kun pitäs olla jo vetämässä lenkkiä, perkele. Esimerkiksi tuolla mun viimeisellä kaudella oli tullut harjoitustavan mukaan 511 harjoituskertaa eli sitä joutuu lähtemään hytistä muutaman kerran ulkoilemaan. Onhan siellä tietysti muutama yhdistelmäharjoitus, mutta pääsääntöisesti se tarkoittaa harjoituskaudella 2 kertaa päivässä harjoittelua. Enkä tietenkään tarkoita, että kaikki nykyään ovat vellihousuja, mutta kestävyysurheilu vaatii raakaa työtä vuosikausia ja kun siitä oikeasta harjoittelusta aletaan puhumaan niin kyllä sieltä vaan karsiutuu sitä porukkaa suuri osa pois. Sillä urheilu vaatii asennetta!!! Mutta nyt oli kyse urheilusta ja kuntoilu on taas asia erikseen ja sehän se on tärkeää, että ihmiset liikkuu.
Sitten se tärkeä kitinäosasto: olipahan multa umpisurkea esitys lauantaina Savonlinnassa, mutta tuleehan niitäkin välillä.
Sitten se tärkeä tekosyyosasto eli miksi luistin ei kulkenut Savonlinnassa:
Eli siinäpä ne tärkeimmät tällä erää. Näillä mennään ja vielä on kesää jäljellä :-D
4 kommenttia:
Hurja Äijä olet ollut hiihtoelämän aikaan ja jos vieläkin harjoittelet edes puolet noista huippuvuoden määristä niin polvilleni menen, lasken katseen maahan ja nostan kunnioitusta tuntien hatun päästä.
Aikaisemmin juttelin sun kanssa noista hiihtoaikojen tuntimääristä ja lupasin etsiä omat päiväkirjat mutta en ole vielä löytänyt omia vihkojani, tullut muutettua ja se oikea laatikko on vielä löytymättä.
Arviosi omasta lahjakkuudestasi menee kyllä täysin päin prsttä. Sun palsta, niin en viitsi ruotia sen tarkemmin, no sen verran täytyy sanoa, että tuollaisella asenteella ei voiteta meidän mummoakaan. Vaikka ei se mikään häpeä ole, kova mummo mulla oli.
Mutta noista Perkeleen vellipöksyistä ollaan niin täysin samaa mieltä, että. Niiltä puuttuu kunnianhimo. Mä en voi käsittää sitä, että kaikenlainen semipuuhastelu voi riittää urheilijalle kun se tavoittelee ennätyksiä ja menestystä.
En ole aikoihin tavannut oikeasti nälkäistä urheilijaa ( en tarkoita treenaavia junioreita)aika harva on valmis laitamaan itsensä peliin ja kokeilemaan mihin rahkeet riittävät.
Muuten, oma esitys saattaa tuntua surkealta kun koettaa nyhtää multa niitä kymppejä ja ne ei leijukkaan lompsaan ilmaiseksi. Tämä on pottuilua. ;))
Kirjoita lisää, mukavaa luettavaa.
Esa
Se on muuten aika lailla juurikin puolet noista 650 tunnin vuosista mitä nykyään reenailen.
No omaan blogiinhan voi kirjoitella monenlaisella asenteella. Ehkä se ny on semmonen "blogirooli" vähätellä itseään. Sitten on hyvä tulla puskista ja vetää kovaa:) No joo, vakavasti puhuen niin ei oikein sovi mun luonteeseen hirveesti uhota ainakaan etukäteen. Ja sitten onhan se tietysti sinällään ristiriitasta puhutella itseään lahjattomana kuntoilijana ja sitten taas kertoa jostain hyvinkin kovista reeneistä, jotka ei ole oikein peruskuntoilijoiden reenejä. Mutta on tietysti tullu joskus huonoja esityksiä huonolla asenteella ja päällä.
Savonlinna oli kyllä pettymys. Varsinkin kun ennusmerkit piti olla hyvät; olin siinä viikkoa aikaisemmin tehnyt pari lenkkiä, jotka olivat ehkä keveintä ja helpointa luistelua ikinä. Ja parit jutut olivat alkaneet toimimaan tekniikassa. Sade ehkä sotki hieman suunnitelmia, mutta sade on keli siinä missä muutkin ja aina kaikille sama. Enkä todellakaan ala siitä syitä hakemaan helvetti soikoon. Eli lähdin kyllä sitä kymppiä voittamaan sulta ja samalla koko kisaa, mutta ei niitä tosiaan ilmaiseksi saa. Syitä tietysti löytyy, mutta en niitä ala tässä ruotimaan.
Ai niin ja mun mummot mä olisin varmaan voittanu, mutta mun pappa oli kova jätkä, yks pyöräilyn Suomen mestaruuskin, ikäsarjoissaa tosin, mutta kuitenkin. Ja viimeisen päälle urheilumies
Mitä tuloksia saavutit näillä hiihdon kilometri- ja tuntimäärillä?
Mistä tiedätte mitä urheilija oikeasti tavoittelee kun kaikilla ei ole kuitenkaan tavoitteena vain voitto tai ennätykset.
Saavutin ainakin tiedon ja tunteen siitä mitä on harjoitella määrällisesti ja tehollisesti äärettömän kovaa, saavutin myös varmuuden siitä, että aivan huipulle mulla ei olisi ollut hiihdossa mahdollisuuksia, saavutin myös muutamia makeita päänahkoja, elämyksiä, reissuja ja hienoja kisoja, ihan kaikkea mahdollista...
Vaikka mä olenkin kova huippu-urheilumies, siinä mielessä, että tykkään seurata upeita suorituksia lajista riippumatta, mutta olen myös viimeisen päälle terveysliikuntamies. Tärkeintä on aina, että ihmiset liikkuvat. Oli sitten kysessä kuntoilija, kilpakuntoilija, urheilija, huippu-urheilija... Suomalainenkin urheilu tarvitsee näitä kaikkea, niin myös rullaluistelu. Esim. itsekin pari kertaa SM-maastojuoksuihin aikoinaan osallistuneena muistan kun silloin jossain nuorten sarjoissa oli parisataa juoksijaa/sarja ja nyt saattaa olla vain 50. Tällä meinaan sitä, että nykyäänkin tarvittaisiin kaiken tasoisia harrastajia ja massoja kilpailutapahtumiin. Absoluuttinen huippu tulee vain harvasta. Rullaluistelukin tarvitsisi ymmrtääksen paljon lisenssiluistelijoita, koska se määrä varmaankin vaikuttaa tukirahoihin.
Mutta se mitä olen peräänkuuluttanut on yleisesti ottaen asenne tekemiseen tasosta riippumatta. Monesti ärsyttää semmoinen yleinen vetämättömyys ja negatiivisuus monessa asiassa. Kaikkien tavoitteita en tietenkään tiedä, enkä tarkoitakkaan kaikkia. Välillä on vain niitäkin, jotka itkevät, että kyllä mustakin olisi huippu tullut jos... ja vaikka ei olisi edes kokemusta siitä mitä se oikea ja kova reeni on. Kaikilla on mahdollisuus kokeilla rajojaan, se on vain asenteesta ja pienestä riskinotostakin kiinni, eipä sitten ainakaan tarvitse jossitella. Itse ainakin olen kovin tyytyväinen, että olen kokeillut rajojani ja nyt harrastan rullaluistelua tällä omalla tasollani, mutta ehdottomasti kovalla asenteella ja niin kovin kuin vaan tällä hetkellä elämässäni pystyn. Nyt on vain elämässä paljon muutakin. Tärkeintä on kuitenkin, että ollaan onnellisia ja tyytyväisiä kukin oman elämämme ja hrrastuksemme parissa.
Rönsyilevä ja epämääräinen vastaus, sorry; mutta pitää varmaan kirjoittaa joskus kunnon juttu tästä asennemaailmasta.
Lähetä kommentti