Ensimmäinen mestaruus

Kiireen tynkää meinaa olla , kun ei meinaa blogiinkaan ehtiä kirjoitella. Urheiluhulluna miehenä joutuu tietysti noita MM-kisojakin seuraamaan silmä tarkkana. Sunnuntaina tuli sitten itsellekin se ensimmäinen Suomen mestaruus Nurmosta ja se kieltämättä tuntui äärettömän hyvältä, niin hyvältä, että pakkohan sillä on nyt vähän hekumoida. Muutaman kerran aikanaan sauva-SM:ssä mitali oli jo aika lähellä; jos ei kaatunut 10 metriä ennen maalia johonkin kaivonkanteen niin sitten vedettiin kilometri ennen maalia ojaan kesken kiihkeimmän mitalitaistelun. Tai sitten vielä v. 2007 sen pahan välilevyn pullistuman kanssa taistellessa "yksijalkaisena" sain melkein revittyä kärkijoukon rikki; mutta kaikkina näinä vuosina mitali jäi saavuttamatta. Sitten nelikymppisissä on tullut radalta jotain mitaleja ja maratonilta jotain menestystä, ensin yksi nelossija (palkintopallilla kävin jo pokkaamassa pronssin, sillonhan tulokset olivat aluksi väärin), sitten seuraavana vuonna olin hopealla häviten Juhalle kolme metriä ja viime vuonna hopealla häviten Klaavun Esalle ehkä 3 senttiä. Kaikkien näiden jälkeen tämä voitto tuntuu todella upealta. Ehkä nyt on jonkinlainen henkinen kynnyskin ylitetty ja tämän jälkeen kaikki on helpompaa. Jos "ura" jatkuu...

No "uran" jatkumisesta täytyy pitää syksymmällä taas perheen kanssa palaveri siitä, että missä mittakaavassa harrastusta jatketaan. Mutta totta kai täytyy myöntää, että kyllähän mieli ja järkikin jo sanoo, että jatkuuhan se. Nythän tämä on vasta alussa. Ja nyt on lyhyellä tähtäimellä kova yritys 2,5 viikon päähän sinne Mastersien MM-maratonille ja siellä tietysti kaikki peliin.

Nurmossa oli vähänlaisesti porukkaa. Helvetti vieköön mikä porukoita vaivaa. Kerrassaan loistavasti järjestetyt kisat melkein keskellä Suomea. Itse asiassa Suomen keskipiste siellä Piippolassa on selvästi pohjoisempana. Kyllähän sen ymmärtää, että on sairautta tai vaivoja niin ei sitä silloin. Mutta jos sääennuste lupaa vesisadetta ja jäädään kotiin niin voi saatana, helevetin herkkuperseet. Huonoa keliä ei ole olemassa; on vain huonoja varusteita tai laiskuutta. Tuolla kisassahan sitä on myös hyvä harjoitella hieman liukkaammalla luistelua. Itse vedin Savonlinnassa vesikelin renkailla ja paikoin oli jopa hieman liukkaan tuntuista, nyt vedin pienellä riskillä vihreillä Mattereilla ja ei tuntunut oikeastaan lainkaan liukkaalta. Eli kyllähän se on sitä, että mihin sen voiman ja jalan suuntaa ja sitä on hyvä harjoitella ja kyllä se löytyy sitten vaikka tuolla sadekisoissa. Mutta siis tosiaankin jos ei SM-kisat kiinnosta tuota isompaa määrää niin kyllä on aika heikkoa; tosin koko kesänhän on näkynyt mielestäni osanottajamäärien väheneminen. Jotain tarttis varmaan tehdä. Olikohan muuten tämä yksi tiimi, joka kovasti uhosi myös maratonin voittoa eksynyt sitten sinne Pihtiputtaalle :-D Mutta eipä siinä, kovat jätkät ja tytöt olivat paikalla ja menestyivät hienosti.
Ja täytyy itsekin vielä kiittää järjestäjiä; hienot puitteet, hieno reitti ja hienot järjestelyt!!!

Palaillaanpa asiaan!