
Aamupäivällä tuli vietettyä pari tuntia ladulla, perinteistä hiihtoa hiukan vajaa kolmekymppiä hiukalla nihkeällä kelillä, mutta erittäin hyvällä baanalla. Nyt tyytyväisin mielin lokoisasti sohvalla läppäri sylissä kunnellen ja katsellen Nightwishin DVD-tallennetta Hartwall-areenan konsertista End Of An Era -kierueelta. Se viimeiseksi jäänyt konsertti ajalta jolloin Nightwish oli vielä se oikea Nightwish. Nightwishiä täysillä... niin siistiä, niin siistiä...
Tuossa viikko sitten oli hauskaa sanailua tuosta kahvakuulailusta. Esa sanoi kyllä asian myös hyvin, että samahan se missä muodossa se rauta on. Se pitää kyllä paikkaansa. Itse allekirjoitan nykypäivänä hyvin pitkälti tuollaista toiminnallista voimaharjoittelua, jota kahvakuulankin kanssa puuhailu parhaimmillaan on. Turhan moni nykyään jäykistää ja jopa särkee paikkansa valtavilla painoilla puuhaillessaan. Tottahan toki maksimivoimaakin pitää treenata ja ja esim reisipenkillä tehtäessä liikerata tulee väkisin oikeaksi, mutta totuuden nimessä kehittävämpää voisi olla loppujen lopuksi miettiä toiminnalisempia harjoituksia hieman pienemmillä painoilla. Esim. jalkakyykky niin, että toisessa päässä tankoa on 10kg:n kiekko ja toisessa päässä 20kg:n kiekko. Tällä toispuoleisuudella keskivartalon kontrolliin joutuu kiinnittämään vieläkin enemmän huomiota ja tämän kun muistaa tehdä molemmin puolin niin johan kehittää. Tai esim. taljalla tehtävät ylävartaloliikkeet voi tehdä vaikka tasapainotyynyllä tai bosu-pallon päällä seisten, jolloin tämäkin on astetta kehittävämpää. Samaa settiä on esim. käsipainolikkeet käsille yhdellä jalalla seisten. Tätä on myöskin kahvakuulaharjoittelu, jossa periaatteessa kaikki liikkeet lähtevät jaloista ja keskivartalosta. Yksi loistava on myös esim. yhden jalan kyykyt tasapainolaudalla seisten, mitä loistavin ja mitä kehittävin harjoitus ja ennen muuta vaativa liike. Kannattaa kokeilla, itse teen sitä viikottain. Näillä keinoin erittäinkin vaativat voimaharjoitukset onnistuvat loistavasti myös kotioloissa ilman isoja laitteita ja hienoja kuntosaleja.
Strandvallin poika hiihti eilen Liberecissä ihan hyvin. Hyytyi vasta finaalissa. Finaalipaikat ovat olleet viime aikoina miehissä aika harvinaista herkkua. Itse en ole viime vuosina uskonut lainkaan tuon Strandvallin menestykseen ja mielikuvani johtuu vain siitä, että olen nähnyt hänen hiihtävän kerran Hervannassa rullilla ja se näytti lähinnä 12 vuotiaan tyttöjuniorin hiihtelyltä. Ei siinä etteikö todella rauhallisesti pitäs harjoittelussa mennä paljonkin, mutta mun mielestä ei rullilla. Rullilla pitää mun mielestä mennä aina teknisesti oikein ja näin ollen myös yleensä reippaasti. Ne kevyen kepeät PKI-harjoitukset voi sitten tehdä vaikka sauvakävellen ym. vaelluksina. Mutta nythän pojan hiihto näytti suht vahvalta, mutta ennen kaikkea rennon letkeältä, väljältä ja teknisesti hyvältä. Eli olen nyt valmis muuttamaan käsitykseni pojasta; ehkä siitä vielä mies ja hiihtäjä tulee... toivotaan ainakin niin :))
Niin ja vielä Nightwishiin. Innolla odotan heidän tulevaakin levyä. Onhan ne huikean loistavia biisejä, Holopainen on vaan niin lahjakas biisintekijä. Mutta laulajana Tarja oli parempi ainakin Nightwishissä kuin Anette ja siksi se oli aikanaan se oikea Nightwish. Mutta samalla se oli niin helvetin diiva ja se oli vaan pakkosauma antaa diivalle Marceloineen potkut. Nightwish on yksinkertaisesti sitä parasta musaa mun makuuni... ja vaikka Bluesiakin nykyisin kuuntelen enenevässä määrin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti