Tämä on JiiPeen oma blogi, joka sisältää sekalaisia kuvia ja ajatuksia urheilusta, harjoittelusta...ja...elämästä

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Marilyn sai kyytiä

Maailmassa meinaa olla nykyään aika paljon kaikenlaista kitinää. Itsekin vois tietysti kitistä, että tämä helevetin flunssa ei varmaan lopu ikinä. Mutta mitäpä suotta, sillä kyllä se varmaan jossain vaiheessa helepottaa. Positiivisuus ennen kaikkea :)

Keskiviikko on tietysti myös tempopäivä. Vaikka nokka vähä tuhisee niin ei muuta kuin kohti Sorilaa. Reilu kymppi verryttelyä ja jalka tuntui kuitenkin kohtuullisen virkeältä. Itse kisassa sitten aika oli hyvä 14.21,1 eli parannusta viime viikkoon 13,3 sekkaa! Se oli hyvä veto, puolimatkaan edelleen ehkä hieman liian kovaa ja lopun nousuissa tuli liikaa hyytymistä. Mutta kaiken kaikkiaan täytyy olla todella tyytyväinen. Keskarikin on tuossa vauhdissa jo 41,8 km/h. Eli todellakin se Marilyn siinä perseen alla saa jo ihan hyvää kyytiä :D

Kisan päälle kympin verran verryttelyä. Huomenna torstaina taas Pirkkalan tempo. Toivottavasti hengitystiet eivät taas ottaneet nokkiinsa ja aiheuttaneet takapakkia flunssan suhteen, joka toivottavasti on kuitenkin häipymässä pikku hiljaa. Mutta katellaanpa taas huomenissa.

Ei kommentteja: