Viikonlopun harjoitukset

Viikonloppu sisälsi 2 samanlaista harjoitusta raauuuhallista peruskestävyyttä, koska oon vielä hieman toipilas ja antibioottikuurilla. Kuitenkin pari tuntia peruskestävyyttä molempina päivinä. Eilen ensin 60min. spinning-pyörällä ja heti perään juoksumatolla juoksua 60min. Tänään sama, mutta toisinpäin eli ensin 60min. juoksua ja perään 60min. spinning-pyörällä. Aika kului mukavasti Rukan kisoja katsoessa. Lisäksi täytyy sanoa, että muutenhan esim. yli tunti kuntopyörällä on kohtuu kyllästyttävä, mutta yhdistelmäharjoituksena parikin tuntia menee ihan loistavasti. Hyvä treeni, entistä parempi mieli...

Atkinsin opissa

Viime viikonloppu tuli vietettyä Sutton Atkinsin harjoitteiden parissa Salossa ja paljon hyvää asiaahan sieltä tuli. Slideboard-jutut olivat hyviä ja ensi viikonloppuna mullakin on jo oma slideboard. Keskivartalon stabiloivia harjoitusten niinkin voimakas korostaminen oli ehkä pieni yllätys. Itse liikkeet olivat kyllä aika lailla tuttuja, varmaankin kolmasosaa niistä olen teettänyt omilla asiakkaillani, toista kolmannesta olen itse ainakin joskus tehnyt/kokeillut ja loput tuttuja ainakin kirjoista. Leikit ja pelit luistimilla olivat loistavia ja niistä on suuri hyöty junioreitten ohjauksessa. Tekniikkadrillit ja harjoitteet olivat hyviä ja niistä on varmasti itsellenikin suuri hyöty; kunhan ensin itse ne edes opin :)

Mullehan tuollaiset ryhmässä suoritettavat tekniikka- ja koordinaatioharjoitukset ovat fiilikseltään verrattavissa johonkin sinne oopperan seuraamisen ja perse paljaana kusiaispesässä istumisen välimaastoon. Sitä kun on teknisesti ja koordinatiivisesti lahjaton niin se vaatii niin pirusti aikaa ja keskittymistä, että ensinnäkin oikea liikerata löytyy ja se pitää tehdä hitaasti ja yksin ihan rauhassa. Tuollaisella kurssilla tietysti pitää kiirehtiä eteenpäin koko ajan. Mutta itselleni kiireellä vaikean ennen kokemattoman jutun kokeileminen on täyttä myrkkyä ja sitten jos siihen joku tulee heittämään siinä tilanteessa vielä epäolennaisen ohjeen niin johan palaa meikäpojan hermot ihan satasella. Jatkossa lastenkin parissa täytyy aina muistaa, että pitää antaa aikaa, koska vaikeat ja helpotkin asiat opitaan niin eri tahdissa.

Muistan aina kouluajoilta, kun opeteltiin koripallon set up -heittoa ja sen rytmitys ei meinannut vaan multa onnistua. Sitkeyttä ja halua kuitenkin oli ja hyvin pienestä se oli kiinni, lähinnä siitä rytmityksestä. Toistoja tuli, opettajalla oli kuitenkin pelisilmää ja tunsi jo mun oudon luonteen ja tyytyi fiksusti vain sanomaan "väärin", "melkein" tms. eikä tunkenut mitään typerää ohjetta siinä tilanteessa, koska se olis saattanut pilata koko homman. Toistoja tuli kymmeniä, tunti loppui, mutta kun aikaa meillä oli homma jatkui, olisko toistoja jo toista sataa ja sitten sieltä se tuli, jess! Kyllähän lyötiin ylävitosta ja sen jälkeen olinkin koripallossa aika pitelemätön; läpiajo, set up ja kaksi pistettä. Siinä oli oppilaalla sitkeyttä ja opettajalla viisautta.

Nyt kun alettiin rönsyillä niin rönsyillään lisää. Lukioajoilta muistan, kun tuo rytmiikka ei huvittanut sielläkään lainkaan ja muistan valinnaisliikunnassa kun meitä ei jätkien kanssa silloin rytmiliikunta silläkään tunnilla juuri kiinnostanut, joten linnoittauduimme jätkien kanssa välinevarastoon. Opettaja aneli meitä pois sieltä, mutta eihän sen auttanut kuin hakea rehtori paikalle ja rehtori uhkaili ja lopulta korotti ääntään sen verran, että varmaan viereisen vesitornin vesi lainehti ja olihan meidänkin sieltä tultava pois ja ei muuta kuin rytmiliikuntaa :( Vesitornista puheen ollen, luulenpa, että jos silloinen yläasteen rehtori olisi sinne tullut korottamaan ääntään niin se vesitorni olis varmaan kaatunut.

Aikanaan oltiin myös tuossa Hämeenkyrössä jonkun sortin tanssikurssilla ja sehän oli mulle ihan hirveetä. Naama punotti ja tuskanhiki vaan valui pitkin selkää persvakoon. Eräälläkin kerralla juuri kun oltiin työn ja tuskan kautta saatu juuri ja juuri oikelta näyttävä foxin askel sieltä tuleman muutaman kerran oikein, niin johan opettaja sitten sanoi, että tänään loppuaika harjoitellaan sitten tangoa, häh! siis juuri kun oppi jotain niin heti siihen sekoittamaan jotain ihan muuta. Voi helevettiläinen, sillä sekunnilla loppui se tanssikurssi meidän osalta ja samalla sen jälkeen ainoaksi tanssiksi mulla on jäänyt häävalssi ja tanssilattialla olen sen jälkeen korkeintaan hyvissä bileissä käynyt heittämässä spagaatin.

Nämä rönsyilyt tulivat vaan siinä mielessä mieleen, että kaikki asiat eivät tosiaan kaikkien osalta tule ja löydy niin helposti. MUTTA kun tarpeeksi koittaa ja sitkeyttä riittää niin kaikki on opittavissa ja sittenhän niitä on hyvä jauhaa ja jauhaa. Itsekin uskon talven mittaan oppivani sirklaamaan ympyrää niinkin, että kaikki renkaat ovat lattiassa ym. näitä mulle erittäin vaikeita juttuja. Se vaatii vaan aikaa ja reeniä ja ihan omin päin omaan tahtiin ja hyvin keskittyen. Nytkin on ollut luistimet työpaikalla ja siinä ruokatunnin päälle on hyvä käytävällä harjoitella painonsiirtoa ulkokantille, pujottelua ym. pikkukivaa. Sopivaa harjoittelua etenkin nyt, kun mäkin olen pari päivää voisko sanoa oikein harjoittelukiellossa poskiontelontulehduksen takia. Ja eipä siitä jatkossakaan varmaan haittaa ole, päinvastoin.

Suttonin kurssinhan kruunasivat loistavat hyppylyharjoitukset ja kaiken kruunasi upea Tabata-harjoitus. Hyppelyistä osa oli hyvin tuttuja, osa vähemmän tuttuja. Ja joskus aikaisemmin oli tullut kokeiltua myös perse edellä seinälle kiipeämistä, mutta nyt tätä ennen ei kuitenkaan vuosikausiin. Paljon ajateltavaa tuli ja hyvää asiaa, mutta pitää niistä kirjoitella vaikkapa lähiaikoina tarkemmin. Nyt tuli jostain selkäytimestä rönsyilevää tekstiä näinkin paljon ja aikaa meni peräti 33 min. Nyt jalkapallon pariin; Marseille tasoitti juuri 1-1 AC MIlania vastaan...

Jotain uutta, paljon vanhaa

Noin 1,5 kuukautta alkaa olla treeniä takana kohti ensi kesää. Harjoitusmäärät ovat lisääntyneet, kun blogiinkaan ei ehdi oikein kirjoitella. Kyllä toki on ollut tarkoituskin hieman lisätä määrää, ainakin se viitisenkymmnetä tuntia lisää, mutta ehkä kuitenkin se suurempi panostus tulee sinne laadun puolelle. Peruskestävyyspuoli on kuitenkin mulla sen verran hyvä, että sitä kun saa ylläpidettyä ja ns. huippuvauhtia lisättyä niin hyvä tulee. Top speed, siinähän se suurin puute on. Katsotaan nyt löytyykö vielä tässä iässä ne nopijat jalat (niin kuin meillä Pohjois-Pohjanmaalla tavattiin sanoa). Tarkoitus on kuitenkin lisätä ihan puhtaita nopeusharjoituksia ja nopeusvoimaharjoituksia selvästi. Niin ja sitten tietysti työn alle pitää ottaa edelleenkin se tekniikka ja etenkin huippuvauhtinen tekniikka, sillä sieltähän se suurin parannus löytyy.

Perusvoimajaksoa olen pitänyt nyt yllä entiseen tapaan. Jatkossa voimaharjoitukset tulen kuitenkin tekemään paljolti kahvakuulan kanssa. Sillä teen etenkin kyykkyjä, kasakkakyykkyjä, tempausvalaa, yhden jalan kyykkyjä (pitää laittaa joskus videopätkää näistä), tietysti normaalit heilutukset ym. Näillä kehittyy myös vaivihkaa teräksinen keskivartalo, vaikka sitähän se on jo nytkin :-D Ja tietysti liike parhaimmasta päästä eli yhden jalan kyykyt tasapainolaudalla. Sitten nopeusvoimaharjoitukset tietysti hypyillä, loikilla… Ne vaan on jääneet viime vuosina liian vähälle

Juoksua on tarkoitus tehdä enemmän. Yksinkertaisesti se vaan on niin, että jos juoksukunto on ennen talvea kohdallaan niin talvella kulkee suksi ja etenkin tietysti pertsa ja jos talvella kulkee suksi niin kesällä kulkee luistin. Niin yksinkertaista se on, heheh. Juoksu ei tule olemaan pelkkää nylkyttämistä vaan pyrin tekemään myös tehoharjoituksia juosten sekä puhtaita nopeusharjoituksiakin. Nyt olen jo tehnyt kerran viikossa kestävyysjuoksijoilta kopioidun heidän tyypillisen harjoituksensa eli 5x1000m reipas (VK-MK) 2 min. kävelypalautuksella ja alle päälle kunnon verryttelyt. Loistava treeni ja kulkee loistavasti ainakin juoksumatolla tehtynä. Nämä sinällään tuovat jo mulle, vanhalle nylkylle (lue peruskestävyysfriikille), selkeästi erilaista harjoitusärsykettä ja takuuvarmaa kehitystä.

Sitten mulle uutta tulevat olemaan vielä salissa tapahtuvat rullaluisteluharjoitukset. Nyt olen jo pari kertaa ollut Tampereella Sisun vuorolla luistelemassa ja nyt kun jatkossa he saavat vielä isomman salin (100 m2 oli kuitenkin aika pieni) vuorolleen niin luulenpa, että homma käy ja uskon siitä olevan itselleni hyvinkin suuren hyödyn. Siellä pyrin kyllä käymään jopa viikoittain.

Muutoinpa sitten hyvillä vanhoilla linjoilla, hiihto on mulle tärkeä harjoitusmuoto peruskestävyyden eli kivijalan luojana. Joku pitkä hiihto tulee olemaan ohjelmassa. Sitten myös pyöräily entiseen tapaan maastopyörällä, spinning-pyörällä ja harjoitusvastuksella ennen kevään maantiepyöräkelejä. Ja kyllä Uudenkaupungin putkeen täytyy muutama luistelureissureissu tehdä. Pakkopa se on myös tuota lihashuoltoa lisätä, sillä ei voi mitään, jäykkyys lisääntyy :)

Rytmityksen suhteen lupasin kokeilla esim. muutaman hiihtäjän käyttämää rytmitystä 5 päivää treeniä ja kaksi päivää lepoa. No se nyt oli niin löysää :) että olen tehnyt 7 päivää treeniä ja sitten kaksi puhdasta lepoa. No näillä mun määrillä ja laadulla sain seitsemässä päivässä tehtyä mielestäni sellaisen ”mikrojakson”, että siihen saumaan sopii se pari päivää lepoa ja saadaan aikaan ns. superkompensaatio. Tällä rytmityksellä vedän nyt tuonne pitkälle joulukuulle ulottuvan ”makrojakson” ja sitten selkeämpi palauttava jakso ja jopas syntyy taas kunnon superkompensaatio ja kunto on taas entistä kovempaa teräsbetonia ja kesällä voi sitten lauleskella Teräsbetonin Voittamaton-biisiä. Nyt tämä rytmitys on ainakin alkuun tuntunut oikein makijalta.

Vaikka tässäkin tekstissä tuntuu nyt kaikenlaista sälää ja termejä esiintyvän niin kylläpä mä pidän mielessäni tuon ”vanhemman valtiomiehen” opin eli pidä harjoittelu mahdollisimman yksinkertaisena. Ja näinhän se juurikin on. Näillä mennään!

Huippukuntoisia ja rapakuntoisia

Aamulehdessä oli 28.10 juttua tämän päivän työikäisistä ja siitä, että yhä useampi pirkanmaalainen on joko huippukunnossa tai rapakunnossa. Itse olen huomioinut saman kehityksen viime vuosien aikana. Erityisen surkuhupaisaa on juuri tämän päivän 25-30 -vuotiaiden fyysinen kunto. Kuten Aamulehtikin kirjoittaa, että 25-vuotias on nykyään huonommassa kunnossa kuin 45-vuotias. "Heikkokuntoisten hapenottokyky alkaa olla sitä luokkaa, että he ovat jo istumatyössä fyysisen suorituskykynsä ylärajoilla." Järkyttävää! Suurin ongelma tämä on IT-alan yrityksissä, joissa opinnoista työelämään siirtyvät lihovat kuulemma parin ensimmäisen vuoden aikana usein jopa kymmenen kiloa. Se pitää tietysti muistaa, että osa on sitten todella kovakuntoisia, porukat juoksee maratoneita tai harrastavat liikuntaa todella paljon, mutta se kahtiajako on turhan selvä.

Miksi tähän on tultu, miksi tämän päivän pari-kolmekymppiset ovat niin laiskanpulkeita pullahiiriä, että he tarvitsevat työkykyä ylläpitävää kuntoutusta silloin kuin heidän pitäisi olla parhaimmillaan?? Luulisi nyt, että he tietävät asioista. Ilmeisesti siitä ei vain välitetä. Ei varmaan edes tiedetä, että miltä se elämä maistuu edes hieman parempikuntoisena. Eikä varmaankaan mitään hajua siitä kuinka hyvän olon siitä liikunnasta voi saada, koska elämän suurin urheilusuoritus saattaa olla se armeijassa suoritettu Cooperin testi, jossa on edetty juuri ja juuri havaittavasti hölkältä näyttävällä laahustamisella n. 800m. Ja muutenkin armeijastahan saa nykyään tolkuttoman paljon porukkaa vapautuksen parin viikon jälkeen, koska ei fyysisesti ja psyykkisesti kestä sitä niin kauhean rankkaa inttiä, voi luoja... Tämän päivän nuorten aikuistenhan täytyy päästä autolla siihen ihan työpaikan kupeeseen ja tietysti hissillä työpisteelle tekemään sitä istumatyötä. Sitten illat kuluu passiivisesti koneella tai jonkun saatanan saippuoopperan parissa ja ruoka on tietysti rasvaista pizzaa tai jotain muuta roskaa, joka huuhdellaan oluella alas. Eipä siinä paljon happi kierrä lihaksistossa.

Sen kyllä huomaa, että moni nelikymppinen alkaa jo tajuta itsekin fyysisen kunnon ja aktiivisuuden merkityksen, jos ei lääkäri tai joku muu ole jo sitä ennen sanonut. Mutta se nelikymppinen rapakuntoinen voi vaan vertauskuvallisesti todeta, että juna meni jo. No osa lähtee resiinalla perään ja sitkeimmät saavat junan kiinni eli saavat otteen paremmasta ja pääsevät nauttimaan hyvästä kunnosta ja elämästä. Osalla juna jää saamatta kiinni, mutta ehkä saivat kuitenkin jotain parannusta aikaan. Sitten on tietysti ne, jotka eivät pysty parantamaan kuntoa tai jotka eivät vaan välitä. Lääkkeitä kuluu ja työkyky on mitä on, jos nyt töitä pystyy vielä tekemään.

Mikä sitten neuvoksi? Vaikea kysymys. Tiytysti kaikkia kikkoja voisi olla, radikaalejakin; juurikin jotain sanktioita esim. hissien käytöstä, aktiivisuudesta taas palkittaisiin. Tai sitten mainoskampanja: "Rapakuntoinen- olet vaaraksi itsellesi ja yhteiskunnalle." Mutta ei sen nyt luulisi niiiin vaikeaa olevan, pienin askelin parempaa kohti, se on pieni aika päivästä, joka jo auttaa ainakin aluksi eikä sitä miksikään himokuntoilijaksi tarvitsisi tulla, meitähän riittää muutenkin :)) Mutta kyllähän se kaikki lähtee omasta itsestä, turha ainakaan ihan kaikkia on uhkailla, pakottaa tai haukkua, sillä sieltä se omasta päästä lähtee. Ja sitten se yksi asia, mikä se on? Onko se A, onko se S, onko se E, onko se N, onko se N, onko se E? Mikä se on? ASENNE!! Tuo mukava sana, joka pätee niin urheiluun kuin elämään yhtä lailla. Ei muuta kuin asennekampanja pystyyn, laitetaan asenne kohdalleen ja hyvä tulee! Silloin kun ASENNE on kunnossa niin homma käy ja tavoitteet saavutetaan!