Huippukuntoisia ja rapakuntoisia

Aamulehdessä oli 28.10 juttua tämän päivän työikäisistä ja siitä, että yhä useampi pirkanmaalainen on joko huippukunnossa tai rapakunnossa. Itse olen huomioinut saman kehityksen viime vuosien aikana. Erityisen surkuhupaisaa on juuri tämän päivän 25-30 -vuotiaiden fyysinen kunto. Kuten Aamulehtikin kirjoittaa, että 25-vuotias on nykyään huonommassa kunnossa kuin 45-vuotias. "Heikkokuntoisten hapenottokyky alkaa olla sitä luokkaa, että he ovat jo istumatyössä fyysisen suorituskykynsä ylärajoilla." Järkyttävää! Suurin ongelma tämä on IT-alan yrityksissä, joissa opinnoista työelämään siirtyvät lihovat kuulemma parin ensimmäisen vuoden aikana usein jopa kymmenen kiloa. Se pitää tietysti muistaa, että osa on sitten todella kovakuntoisia, porukat juoksee maratoneita tai harrastavat liikuntaa todella paljon, mutta se kahtiajako on turhan selvä.

Miksi tähän on tultu, miksi tämän päivän pari-kolmekymppiset ovat niin laiskanpulkeita pullahiiriä, että he tarvitsevat työkykyä ylläpitävää kuntoutusta silloin kuin heidän pitäisi olla parhaimmillaan?? Luulisi nyt, että he tietävät asioista. Ilmeisesti siitä ei vain välitetä. Ei varmaan edes tiedetä, että miltä se elämä maistuu edes hieman parempikuntoisena. Eikä varmaankaan mitään hajua siitä kuinka hyvän olon siitä liikunnasta voi saada, koska elämän suurin urheilusuoritus saattaa olla se armeijassa suoritettu Cooperin testi, jossa on edetty juuri ja juuri havaittavasti hölkältä näyttävällä laahustamisella n. 800m. Ja muutenkin armeijastahan saa nykyään tolkuttoman paljon porukkaa vapautuksen parin viikon jälkeen, koska ei fyysisesti ja psyykkisesti kestä sitä niin kauhean rankkaa inttiä, voi luoja... Tämän päivän nuorten aikuistenhan täytyy päästä autolla siihen ihan työpaikan kupeeseen ja tietysti hissillä työpisteelle tekemään sitä istumatyötä. Sitten illat kuluu passiivisesti koneella tai jonkun saatanan saippuoopperan parissa ja ruoka on tietysti rasvaista pizzaa tai jotain muuta roskaa, joka huuhdellaan oluella alas. Eipä siinä paljon happi kierrä lihaksistossa.

Sen kyllä huomaa, että moni nelikymppinen alkaa jo tajuta itsekin fyysisen kunnon ja aktiivisuuden merkityksen, jos ei lääkäri tai joku muu ole jo sitä ennen sanonut. Mutta se nelikymppinen rapakuntoinen voi vaan vertauskuvallisesti todeta, että juna meni jo. No osa lähtee resiinalla perään ja sitkeimmät saavat junan kiinni eli saavat otteen paremmasta ja pääsevät nauttimaan hyvästä kunnosta ja elämästä. Osalla juna jää saamatta kiinni, mutta ehkä saivat kuitenkin jotain parannusta aikaan. Sitten on tietysti ne, jotka eivät pysty parantamaan kuntoa tai jotka eivät vaan välitä. Lääkkeitä kuluu ja työkyky on mitä on, jos nyt töitä pystyy vielä tekemään.

Mikä sitten neuvoksi? Vaikea kysymys. Tiytysti kaikkia kikkoja voisi olla, radikaalejakin; juurikin jotain sanktioita esim. hissien käytöstä, aktiivisuudesta taas palkittaisiin. Tai sitten mainoskampanja: "Rapakuntoinen- olet vaaraksi itsellesi ja yhteiskunnalle." Mutta ei sen nyt luulisi niiiin vaikeaa olevan, pienin askelin parempaa kohti, se on pieni aika päivästä, joka jo auttaa ainakin aluksi eikä sitä miksikään himokuntoilijaksi tarvitsisi tulla, meitähän riittää muutenkin :)) Mutta kyllähän se kaikki lähtee omasta itsestä, turha ainakaan ihan kaikkia on uhkailla, pakottaa tai haukkua, sillä sieltä se omasta päästä lähtee. Ja sitten se yksi asia, mikä se on? Onko se A, onko se S, onko se E, onko se N, onko se N, onko se E? Mikä se on? ASENNE!! Tuo mukava sana, joka pätee niin urheiluun kuin elämään yhtä lailla. Ei muuta kuin asennekampanja pystyyn, laitetaan asenne kohdalleen ja hyvä tulee! Silloin kun ASENNE on kunnossa niin homma käy ja tavoitteet saavutetaan!