Viime aikoina on jonkin sortin karppaus nostanut päätään tai ainakin sitä tuntuu tulevan välillä joka tuutista. Laihduttaminen tuntuu olevan tämän maailman ikuisuuskysymys. Mutta niinhän se lopulta on, että kun ne pieni prosentinpuolikas ja promille, joilla jokin sairaus tms. vaikeuttaa painon pudottamista niin sen jälkeen lopuilla se painon pudottaminen ei pitäis olla niin ihmeellistä. Mutta, kun suuri osa ihmisistä on peruslaiskoja vellihousuja näissä asioissa niin yritetään kaikenlaisia taikatemppuja.
Karppaukseen en ole sen kummemmin perehtyny, mutta kyseessähän lienee yksinkertaisesti hiilihydraattien vähentäminen. Monilla siinä todellakin on vähentämistä ja se on hyväkin asia. Mutta paha pointti on se, että moni menee tässäkin äärimmäisyyksiin. Vedetään hiilarit ihan minimiin ja vuorataan ruoka sitten rasvaisilla juustoilla ja höystetään proteiinit saavillisella kermaa ja voita ja eihän sekään taas ole terveellistä. Hyvätkin asiat pilataan tällä. Varmaan oikeaoppisella hiilareiden vähentämisellä saadaan ainakin hyvä startti, mutta paino sanalla oikeaoppisella. Onko ihminen niin hemmetin mukavuudenhaluinen, että jos ei saa leipää vetää niin sitten pitää saada vetää desikaupalla sulatejuustoa? On se...
Sama mukavuudenhaluinen vellihousumaisuus näkyy tietysti monessa muussakin. Useimmat tietää että venyttelyä ja lihashuoltoa tulee tehdä päivittäin. Yksipuolinen työ aiheuttaa rasitusvammoja. Otetaan esimerkiksi tenniskyynärpää. Hoitona on tulehduksen rauhoittaminen ja sen jälkeen esim. kyynärvarren ojentajapuolen vahvistaminen ja ko. lihasten venyttäminen. Sama pätee vamman ennaltaehkäisyssä. Jos ja kun tilanne rauhoittuu niin samalla unohtuu venyttely ja vahvistaminen. Miksi? Koska ihminen on pohjimmiltaan osittainen peruslaiska vellihousu.
Sama pätee kilpakuntoilijoillakin. Lihashuolto jää kovin vähäiseksi, vaikka kaikkien luulisi tietävän, että iän myötä sitä tulisi tehdä enemmän ja enemmän. Useimmat tietävät myös esim. että heikkoja lihaksia tulee vahvistaa tai keskivartalon lihaksia tulee vahvistaa, mutta siitä huolimatta ne jätetään tekemättä. Miksi? Koska ne koetaan epämukaviksi ja ikäviksi harjoitteiksi. Tehdään niitä ennestään vahvoja ja mukavia harjoituksia. Eli kilpakuntoilijakin on tässä suhteessa peruslaiska vellihousu.
Harjoittelussakin se raaka työnteko jää liian vähälle ja yritetään liian usein mennä aidan matalasta kohdasta; yritetään keksiä jotain taikatemppuja. Ja vaikka me kaikki tiedetään, että peruskestävyys on kestävyysurheilussa kaiken perusta. Kivijalka tulee olaa jonka päälle rakentaa. Tuskin edes Älvsbytaloa rakennetaan ilman perustuksia tai jos rakennetaan niin tuskin sekään kestää kuten ei urheilijan kuntokaan. Sitten on tietyste meitä peruskestävyysperttejä, jotka jauhamme vuosikaudet yksipuolisesti peruskestävyyttä ja peruskestävyyttä. Tai sitten ruokailutottumusten parantamiseen ei keskitytä. Harjoittelun kokonaisvaltainen kehittäminen jää heikoksi. Eli urheilijakin saattaa olla peruslaiska vellihousu.
Aloitin tämän kirjoituksen jo viikko sitten ja nyt vasta lopetan sen. Ehkä kadotin sen punaisen langan tässä viikon aikana, koska täsät jäi nyt hieman sekava vaikutelma. Mutta ehkä tarkoituksena oli löytää se perimmäinen ajatus, että hyvin moni meistä ihmisistä on erittäin motivoitunut tekemään paljon asioita elämäm, työn, terveyden, urheilun ja kuntoilun suhteen, mutta on kuitenkin siinä milesessä vellihousu, että kokonaisuuden kannalta jopa ratkaisevan tärkeitä asioita jätetään tekemättä tai niitä tehdään liian vähän. Ihminmen on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Kaikilla meistä on varmasti monissa asioissa paljon parannettavaa, mutta ajatus saattaa usein jäädä sille "pitäisi-tasolle". Se tekee niin monista meistä, niin sinustakin kuin minustakin jossain määrin peruslaiskan vellihousun. Tulipa sekava juttu, mutta pitäähän niitäkin olla. Pitäisiköhän nyt venytellä. Varmaan pitäisi :))))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti