Pelkoa, jännitystä ja kisanautintoa. Mastereiden EM –kisat Ranskassa.
Perjantai-iltana saavuttiin kisapaikkakunnalle Dijoniin ja hotellin kuittaamisen jälkeen oli päästävä välittömästi testaamaan kisareittiä. Illan hämärtyessä taisin olla ainut rullailija ja sain pienimuotoista kannustusta paikallisilta asukkailta. Pientä tyylittelyä sinivalkoisessa asussa ja korostunutta kaarreluistelua. Ranskalaisia tervehtiessä kuitenkin mielessä pyöri perisuomalainen valmennusproblematiikka; olenko varmasti harjoitellut tarpeeksi kevään ja talven aikana. Samalla keksin selityksiä, miksi kilometrejä rullaluistimilla on alla kohtuullisen vähän. Levotonta oloa lievitti tuo reilun puolentunnin keinuminen Suomi–verkkarit päällä. Yhteenvetona perjantaista voi sanoa, että varman kisajännityksen saa aikaiseksi saapumalla pelipaikalla puolitoista vuorokautta ennen kisaa.
Urheilua voisi helposti verrata kohtuu kovaan päihderiippuvuuteen, pienikin annos tuo hetken hurmoksen elimistölle. Illan annos mahdollisti rauhalliset yöunet, mutta herääminen kisaradan vierestä lauantai aamuna saa jälleen aikaan hallitsemattoman himon, johon vastalääkkenä toimii varhainen lenkki. Alunperin tarkoitus oli tutustua reittiin muiden luistelijoiden kanssa klo 10, mutta siihen aikaan oli minulla jo takana yksi harjoitus. Harjoitusohjelmani mukailee Maaninkavaara –kirjan oppeja.
Hienoon kaupunkiin tutustuminen toi hieman ajatustaukoa ja sääennusteet lupaili sopivaa keliä sunnuntai aamun kisalle. Kaupungilla kävellessä käyn mielikuvissa kisaa läpi ja vastaantulevat ihmiset toimii hyvinä kilpakumppaneina. Tuliaiset reppuun ja sitten vielä koskettamaan Dijonin pöllöä vasemmalla kädellä. Taikauskoiset turistit, me mukaan luettuna, uskoimme pöllön tuovan onnea varsinkin kisaa ajatellen.
Kisapaikalla oli jo tohinaa ja varustemyynnin kulta-aika oli alkamassa. Sadan millin kiskolla ja renkailla tulee aika orpo olo, kun ympärillä pyörii sentin laajemmalla kehällä varustettuja kumikiekkoja. Joukkuekaverin kanssa pompottelemme uusia kimmoisampia rullia ja lopulta yksi setti lähtee myyntikojusta kaverin mukaan. Lauantain toinen harjoitus on päivällä ja siinä keskityn lähinnä testailemaan välineitä. Mukana on kahdet rullat, joista valitsen perinteiset keltaiset Matterit. Laakereita pitää miettiä hieman enemmän, kolmesta vaihtoehdosta renkaisiin jää jylläämään kaikista vanhimmat ja kuluneimmat kuulat. Ne tuntuvat kaikista herkimmiltä, vaikka en ole varma onko laakereissa minkäänlaista voitelua. Toisen harjoituksen tuntuma on vielä hyvä, ja alkuviikon hieronta tuntuu auttavan pohkeiden elämää. Ongelmaksi alkaa muodostua se, että olosuhteet ja tunnelma meinaa viedä mennessään ja kilometrejä kertyy turhankin paljon kisaa ajatellen. Lisäksi kokoajan on tunne, että omasta kunnosta haluaisi saada varmuuden.
Pienet päiväunet, numerolapun hakeminen ja maajoukkueiden esittelytilaisuus alkaa nostamaan sykettä jo ajatuksen voimalla. Radalle ilmaantuu joukkueita ja varsinkin Saksa, Ranska ja Italia ovat suurilla joukkueilla edustettuina. Lauantai kääntyy illaksi ja on aika tehdä viimeinen kevyt treeni. Kämppiksen uudet rullat vaikuttaa olevan hyvät ja nopeat, puseroon alkaa hiipiä epäilys. Vasen pohje antaa jälleen merkkejä jumista ja alan olla vakuuttunut akuutista ylikunnosta. Kylmää ja kuumaa pohkeille ja nukkumaan, mitään suurempaa ei ole tehtävissä. Unen saamista helpottaa pohdinta siitä, olisiko kuitenkin pitänyt hankkia ne uudet ja nopeammat rullat. Sunnuntai aamu alkaa edellisen tavoin, olen kevyellä lenkillä jo seitsemän jälkeen. Pyrin tekemään lämmittelyn siten, että kehossa on kisakierrokset valmiina.
Kisa-alueella tervehdimme ystävällisesti kanssakilpailijoita, samalla kuitenkin otamme toisistamme jo henkisesti mittaa. Italialaiset näyttävät omaavaan hyvin joukkuepsyykkauksen ja ryhmän lämmittely vyöryy eteenpäin kuin venäläisvalmisteinen panssarivaunu. Suomipoika puree näkkileipää ja miettii Molotovin cocktailin tehoja. Lähtöviivalla olo on tietyllä tavalla helpottunut, lopultakin tässä. Ainoastaan omien rullien koko heikentää uskoa omaan luisteluun. Kisan ensimmäinen puolikilometriä on aikamoista säntäilyä, mutta vauhdin suhteen ei ole ongelmaa. Sen sijaan luistelu näin suuressa ja aika aggressiivisessa ryhmässä on itselle uutta. Ensimmäisten kilometrien aikana vauhti nousee reippaasti ja joudun muutamaan otteeseen todella lujille pysyäkseni pääjoukossa. Yritän mielessäni keskittyä tekniikkaan ja aika-ajoin tuntuu hyvältä huomata, että joku muu potkii vielä heikommalla tekniikalla. Kisan henkinen ratkaisu tapahtuu osaltani ensimmäisen kahdeksan kilometrin aikana. Vauhdin nopeat muutokset tiputtaa vähitellen porukkaa pois, mutta pysyn vauhdissa mukana. Pyrin peesaamaan luistelijoita, joiden luistelu näyttää riittävän vahvalta. Löydän yhden tsekkivahvistuksen, jonka peesiä hyödynnän useamman kilometrin verran. Muutaman kerran yritän kohentaa omaa sijoitusta ja kiilaan vahvojen maiden väliin omat rullani. Hyvin nopeasti huomaan, että sijoitukseni palautuu ennalleen. Joukkueet pitävät yhtä ja välillä Saksalaisten ja Italialaisten välillä on havaittavissa selvää käsirysyä. Kisan aikana juttelen muutaman sanan Tanskalaisen kollegan kanssa ja teemme pientä pohjoismaista yhteistyötä. Meidän kärkiporukasta on jo kisan alkuvaiheessa karannut kaksi luistelijaa omille teilleen. Kymmenen kilometrin jälkeen vauhdin muutokset alkaa tasaantua ja koen ajoittain vauhdin yllättävänkin rauhalliseksi. Kisan puolivälissä alkaa olla selvää, että karkulaisia ei aktiivisesti yritetä ajaa kiinni. Suurin haaste on itselle pystyssä pysyminen, varsinkin kaarteissa. Jalat toimii hyvin, mutta pieni kontakti kisakumppaneiden kanssa pitää kehon jännityksessä päästä varpaisiin. Mitä pitemmälle kisa etenee, sitä enemmän pystyn nauttimaan myös luistelusta. Pystyn luistelemaan muun porukan rinnalla hetken aikaa yksin ja siitä huolimatta en ole vaarassa tippua junasta. Viimeisten kilometrien ajan mietin kuumeisesti taktiikkaa. Jotenkin mystisesti päädyn mahdollisimman riskittömään ratkaisuun ja haluan varmistaa ehjän suorituksen. Viimeisessä kaartessa joukostamme kaatuu ainakin kolme luistelijaa, tavallaan taktiikkani toimii. Mutta loppusuoran avautuminen kestää osaltani liian kauan. Valitsen linjan, jossa joudun vielä väistelemään kierroksella ohitettavia ja peli osaltani on menetetty. Vedän kuitenkin onnistuneesti viimeiset sadat metrit vielä ja ohitan muutaman luistelijan. Sijoitus 13 ei tyydytä, koska jään pronssista 3 sekuntia. Aika 1.10.31 tuli kohtuullisen vaivatta ja tottakai ehjänä maaliin pääseminen tuntuu myös hyvältä. Maaliin tulon jälkeen alkaa suorituksesta nauttiminen, olo on loistava niin kehossa kuin mielessäkin. Satamillisillä rullilla ja keltaisilla Mattereilla pyristelin kärkiporukassa ja luistelutekniikka pysyi hyvin kasassa. Kisamatkan alussa vaivanneet pelot ovat taaksejääneitä varjoja ja jännityksen tuoma vireystila tuntuu nyt jo rentouttavalta. Urheilun nautinto tuntuu jälleen reisissä ja kisa on tarjonnut taskut täyteen oppia rullauistelun tekniikasta ja taktiikasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti