Mitäkö mulle kuuluu?

Tasan vuosi sitten olimme matkaamassa kohti Leviä. Olin harjoitellut syyskuun alusta saakka ehkä kovempaa kuin koskaan, olin lähes yhtä kovassa mahtikunnossa kuin keväällä 2016. Olin matkalla kohti kaikkien aikojen triathlonkesää. Harjoittelun määrä ja laatu olivat kohdallaan, treeni maistui ja palautumista mittaavat mittarit näyttivät hyviltä. Mutta mitä sitten tapahtui?

Tuolloinen treeni jatkui hyvänä tammikuun ja helmikuun... ja jatkuivat samalla meiningillä maaliskuun ja huhtikuun. Mutta maaliskuun alussa urheilun taustalle tuli voimakkaasti muuta stressitilaa, avioliittoni oli päättymässä. Muutimme maaliskuun alussa erillemme ja pian teimme päätöksen myös avioerosta. Tämä oli ja on ollut todellakin oikea päätös, mutta viimeistään jälkikäteen tajuan sen, että kuinka paljon tuollainen tilanne tuo  kaikenlaisine järjestelyineen elämään stressiä. Treeniä olisi totta kai pitänyt tuolloin keventää, mutta olen monesti sanonut, että treenaaminen tuolloin oli myös henkisesti tärkeää, kuin henkireikä, joka auttoi eteenpäin. Heti maaliskuussa Emfit-mittari alkoi näyttää huonoja lukemia esim sykevälivaihteluissa. Intohimo urheiluun ja harjoitteluun vei kuitenkin voiton ja jatkoin kohti kilpailukautta.

Toukokuun alussa voitin duathlonin viisikymppisten Suomen mestaruuden. Se oli kova veto, mutta samalla viimeinen todella kova veto. Tuosta kisasta en palautunut enää lainkaan ja samalla tulivat myös voimakkaat allergia- ja astmaoireet. Vantaalla triathlonin pikamatkan SM-kisa olisi pitänyt jättää väliin tai ainakin keskeyttää. Sen jälkeen yritin pitää parin viikon totaalisen tauon ja samalla aloitettiin astmalääkitys. Lepo ja lääkitys auttoivat sen verran, että tehtiin valmentaja Kaitsun kanssa päätös yrittää päästä hyvään kisakuntoon Turun Challenge-kisaan ja sinne matkalla otimme ohjelmaan Levin kisan pari viikkoa ennen Turkua. Levin kisa oli hyvä, olin kolmas ja tunne oli yllättävän vahva. Turku sujui myös suht ok; huono uinti, semivahva pyörä ja kohtalainen juoksu toivat nelossijan ajalla 4.44. Minun paras puolimatkan aikani ikinä. Tuntui hyvältä tehdä jonkinlainen comeback ja tuli jälleen vahva usko tulevaan.

Turun kisa oli kuitenkin kova ylirasitustilassa olevalle miehelle ja siihen kun vedin vielä Vierumäen kisan elokuun lopussa, niin oltiin aika syvällä. Hyvin kevyt ylimenokausi syyskuussa ei korjannut eikä palauttanut mihinkään. Elokuun lopussa diagnosoitiin myös laajemmilla testeillä astma ja siihen aloitettiin uusi lääkitys lokakuun alussa. Lokakuussa aloitimme taas myös treeniä vähän enemmän, mutta tuntemukset olivat nyt aika huonot ja samalla myöskään Emfitin lukemat eivät olleet korjaantuneet lainkaan, jopa päinvastoin. Nyt oli tehtävä isoja päätöksiä eikä enää hakata päätä seivään.

Marraskuun alussa aloitin totaalisen levon. Tavoitteena oli katsoa tilannetta 2-4 viikon jälkeen. Ainoat sallitut liikunnalliset jutut olivat lyhyet kävelylenkit. Myös Emfit oli poissa käytöstäni marraskuun ajan. Joulukuun alussa otin sen Hannan käytöstä sen taas pariksi viikoksi itselleni. Minkäänlaista parannusta ei ollut tapahtunut esim sykevälivaihteluissa...

Sitten tein sen isoimman päätöksen. Kilpaurheilu on osaltani tällä erää ohi. Tämä päätös oli vaan tehtävä palautuakseni ja tervehtyäkseni. Tällä hetkellä se tuntuu hyvältä ja oikealta. Tätä täydentää ja auttaa myös se, että elämä ja arki on hiljalleen asettunut uomiinsa. Tuntuu hyvältä ja ennen kaikkea olen onnellinen; mutta näihin tarkemmin myöhemmin ja seuraavissa päivityksissä.

Tässä oli lyhyt kertaus kuluneesta vuodesta. Samalla tämä oli ensimmäinen blogiteksti yli 3 vuoteen tähän vanhaan bloggeriin. Paljon olisi kerrottavaa menneiltä vuosilta, mutta ei niistä nyt sen enempää. Katsotaan kirjoitanko jatkossa kuinka, mutta ajatus olisi kertoilla vähän tarkemmin vielä ylirasitustilaan ajautumisesta ja siitä toipumisesta. Ja siitä kuinka minulta onnistuu, koska liikuntaa aion kuitenkin harrastaa. Mutta tämä tänään, tsemppiä ja mukavaa tulevaa vuodenvaihdetta

-JiiPee

Jyränvuori Uphill tulossa

Viime vuonna järjestimme JPH Fysion ja Aqua Plussan yhteistyönä mtb-mäkitempon Karkun Jyränvuoren nousussa. Tänä vuonna homma jatkuu lauantaina 24.10. Nyt ajamme kuitenkin Jyrän toiselta puolen Takatieltä Jyränvuoren huipulle 4,74km kokonaisnousun ollessa 156m ja korkeuseroa 118m. Kilpailu ajetaan yhteen kertaan väliaikalähtönä. Tarkemmat tiedot löytyvän JPH Fysio tempon Facebook-sivuilta. Tänään kävin ajamassa nousun ja kuvissa reitin kartta ja profiili.

Pirkan hölkkä

Viikonlopun ohjelmassa oli Pirkan hölkkä; legendaarinen 33km:n juoksutapahtuma Valkeakoskelta Tampereelle polkuja, hiekkateitä ja asfalttiakin. Pari kertaa on pitänyt aiemminkin osallistua, mutta aina se on jäänyt tai mennyt pupu pöksyyn, kun pyöräilykauden jälkeinen ylimenokausi on tullut vedeltyä liian leppoisasti. Nyt kuitenkin hölkkä luki ohjelmassa ja ilmoittautuminen tuli hoidettua jo elokuussa, joten ei muuta kuin mukaan. Lähdin kisaan sen kummemmin valmistautumatta eikä mitään normaaleja pitkän kisan valmistautumisrutiineja tullut tehtyä. Mitä nyt perjantaina ja lauantaina tuli syötyä hieman tuhdimmin ja hiilarivoittoisemmin.

Sunnuntaina puoli seiskan maissa kohti Tamperetta, josta matka jatkui järjestäjien bussikyydityksillä Valkeakoskelle lähtöpaikalle kuuluisan Tehtaan kentän kupeeseen. Kello 9 paukkui startti ja ensimmäiset kolme kilsaa mentiin tuollaista 4.45 km-vauhtia. Sitten matka jatkui latupohjia ja polkuja vauhdin asettuessa sinne 5 minuutin korville ja syke pyöri siinä ana-kynnyksen tuntumassa. Juoksu oli ihan mukavan oloista ja matka taittui. Maisematkin olivat ihan mukavia; ne mitä näin, sillä katsehan piti pitää aika tarkkaan siellä poluilla nähdäkseen mihin jalkansa laittaa.

 Puolimatkan jälkeen alkoi tulla pientä jäykkyyttä jalkoihin ja parinkympin jälkeen jonkin verran tuntemuksia lonkkien ja pakaroiden seudulle. Mutta siihen vaikutti tietty nuo polut ja siellä ponnistukset monenlaisista asennoista. Mikään superpolkujuoksija saatikka suunnistajahan mä en ole ikinä ollut; siihen nähden tuollaiset tuntemukset joita normijuoksussa ei juuri ole sallittakoon. Toisekseen maastossa ei ole juuri lenkkejä viime aikoina tullut tehtyä. Tuollaiseksi maastojuoksuksi matka taittui kyllä omalta osaltani hienosti tai ainakin tyydyttävästi.

Siellä loppuvaiheessa Hervannan nousuissa meno ei ollut tosin enää mitään lennokasta; josko se mulla sitä koskaan onkaan; mutta olihan matkaakin jo taitettu siinä vaiheessa lähes 2,5 tuntia. Viimeiset kilsat tultiin parin nuoren kundin kanssa aikaa hyvää vauhtia tai sanotaanko vauhdin hidastumatta ohitellenkin muutamia hyytyneitä karpaaseja. Loppuaika 2.46.50 ja tyytyväinen mieli maalissa. Ihan ok aika ja hyvä treeni.

Kaikkinensa juoksu sujui hyvin, energiat riitti eikä hyytymistä sen kummemmin tapahtunut. Keskivauhti oli n. 5.03 ja vauhti tosiaan pysyi yllättävän tasaisena. Keskisyke oli 156 ja askeltiheys 168/min. Askeltiheys jäi jälleen tavoitteestani, mutta nyt pitää ehkä puolustautua tuolla hieman erikoisemmalla maastolla.

Tuo askeltiheys on viime treeneissä asettunut sinne 175/min tienoilla eli kaukana ei olla siitä 180 askelen tavoitteesta. Se vaan vaatii keskittymistä ja ajatusta koko ajan. Hyviä apuvälineitä ovat olleet esim tuo Garminin metronomi, jonka saa piippaamaan tai värisemään tai sekäettä vaikkapa joka neljännelle askeleelle, siitä on apua. Samoin mielenkiintoinen apu oli tullut tuonne musiikkipalvelu Spotifylle, nimittäin running-sovellus. Siellä oli juoksuun sopivaa musiikkia eri aihepiireittäin tai vaikkapa sovelluksen valitsemaa musiikkia kuuntelutottumuksiesi mukaan ja sitten valitset vain haluamasi askelrytmin, esimerkiksi sen 180  ja napit korvalle, musiikki soimaan ja baanalle. Ihan toimiva juttu. Tosin hetken mietin sovelluksen valintoja mulle, kun ensin tuli muutama biisi rappia, että en kai mä nyt ihan noin kova rap-mies oli ... mutta tulihan sieltä sitten sitä purkkaheviä tai mitä tukkaheviä tai sukkahousuheviä se sitten onkaan ja lopulta Nightwishiäkin. Tosin se rappi toimi ihan mukavasti tuossa askelrytmin löytämisessä. Mutta se siitä; kyllä se askelrytmi sieltä löytyy ja juoksu on kivaa!

Semmosia nyt. Tuli muuten aika hyvä syyskuu, vaikka ylimenokausi olikin. Taisi tulla 49h. treeniä. Ihan jees :) Mutta palataan näihin määriin paremmin. Tänään hölkän jälkeen reidet oli kyllä aika arat ja silleen, mutta aamun uinti teki hyvää, samoin kuin illan kahvakuulailut. Hyvä meininki. Huomenna sitten maastopyörän päälle. Treenailemisiin...

Asiaa ravitsemuksesta

Viimeisen parin vuoden aikana olen ollut etenkin pt-asiakkaiden myötä ravinnon kanssa paljon tekemisissä. Ajattelin hieman koota omien kokemusten perusteella, että mitkä ovat ne suurimmat kompastuskivet ihmisten syömisessä oli sitten kyseessä painonpudottaja, tavallinen liikkuja tai enemmänkin urheilua harrastava. Itsekin olen myös viimeisen vuoden aikana kiinnittänyt aikaisempaa enemmän huomiota omaan syömiseeni ja hyvin tuloksin. Jaksaminen, palautuminen, tehokkuus ja yleinen hyvinvointi paranee oikean ravitsemuksen myötä. Ja painonpudotuksessahan ravitsemuksen merkityshän on jotain 80-90% luokkaa ja liikunta sitten tukee sitä painonpudotusta; liikunnalla saadaan sitten tietty paljon muuta positiivista vaikutusta kunnon kohotessa ja toimintakyvyn ja hyvinvoinnin parantuessa.

Ravitsemuksen tärkein osa-aluehan on ruokailujen säännöllisyys ja se on myös se pahin mikä ruokailuissa porukoilla mättää. Pitäisi syödä 5-6 kertaa päivässä ja ateriaväli ei saisi olla juurikaan yli 4 tuntia. Monilla kuitenkin jo aamupalan ja lounaan väli saattaa olla kuusikin tuntia. Ja varsinaisia aterioita monilla on vain parikolme päivässä. Useimpien asiakkaiden kanssa tulosta on saatu jo sillä, että tämä ravitsemuksen kivijalka eli ruokailujen säännöllisyys laitetaan kuntoon. Eihän se ole sen ihmeellisempää kuin aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Ja aamupäivän välipalan voi jättää pois, jos aamupala ei ole kovin aikaisin. Itse syön tuolla 6x päivässä systeemillä ja jaksaminen sekä työ- ja treeniteho ovat hyvällä tasolla. Säännöllisyyden myötä lämpimillä aterioilla ei tule myöskään mätettyä ylisuuria annoksia eikä mielitekojakaan tule. Monille joudutaan myös korjaamaan sitä aamupalaa monipuolisemmaksi ja jopa kehottamaan syömään aamupala, se ei todellakaan kaikille ole se itsestäänselvyys.

Toinen iso asia, mikä mättää ja osaksi se myös johtuu liian pitkistä ateriaväleistä. Eli lämpimillä ruoilla lautanen ei koostu oikeaoppisesta lautasmallista. Mennään kovin nälkäisenä syömään ja lisäkkeen määrä on ylisuuri ja lautaselta löytyy liian vähän vihreää. Myös lihan määrä voi olla liian suuri, mutta sitäkin useammin juuri tuo lisäkkeen määrä, joka usein saattaa olla jotain höttöhiilaria, ja se lisää aterian kalorimäärää liikaa. Kun siitä lautaselta löytyy puolet salaattia ja 1/4 lisäkettä ja 1/4 lihaa, broileria tai kalaa, niin kaikki on hyvin. Ei ole vaikeaa, kun asian muistaa. Turhan usein näitä lämpimiä ruokia myös korvataan esim. leivällä. Kaiken kaikkiaan yksipuolisuus näkyy hyvin monien ruokailussa ja etenkin liian vähäinen kasvisten ja hedelmien käyttö ja sitä kautta ei saada kaikkia välttämättömiä suojaravintoaineita. Myös oikeiden rasvojen käyttöön joudutaan kiinnittämään huomiota, samoin kuin lisäämään kuidun määrään. Ja sitten se liian vähäinen juominen. Ruokajuomien lisäksi se 1,5l nestettä vähintään. Täytä vaikka 1,5 litran juomapullo aamulla vedellä ja pyri juomaan se tyhjäksi työpäivän aikana. Ei pitäisi olla mahdottomuus. Kokeile ihmeessä.

Jo noilla yllämainituilla asioilla tehdään monesti ihmeitä. Säännöllisyys kuntoon ja sitten ravinnon monipuolisuuus. Nämä kaksi asiaa ovat ne ravitsemuksen voimaportaiden tärkeimmät asiat. Kun ne ovat kunnossa voidaan kiinnittää myös huomiota ylempiin portaisiin eli ravinnon laatuun ja määrään. Kun nämä kulmakivet ovat kunnossa verensokeri ei heittele eikä niitä mielitekoja herkkujenkaan perään tule lainkaan niin helposti. Ravitsemus ei ole mitään rakettitiedettä eikä ihmeeellisyyksiä. Valittevasti vaan monet laihdutus- ym. ohjelmat antavat siitä liian vaikean kuvan punnitsemisineen ja ylenmääräisine rahkansyöntineen ym... Ei olemassa taikatemppuja vaan perusasioiden tekemistä, siis perusasioiden tekemistä! Ja näillä perusasioilla saat aikaiseksi jo huomattavia terveysvaikutuksia.

Tuossa lyhyesti pari asiaa, jotka käytännössä tulevat vastaan useimpien asiakkaiden valmennuksessa. Näistä voisi kirjoittaa paljonkin, mutta ei nyt mennä niin pitkälle. Halusin vain korostaa, että muutamalla pikkuasialla voi tehdä jo todellakin paljon. SÄÄNNÖLLISYYS, MONIPUOLISUUS, LAATU JA MÄÄRÄ... se on siinä!!!

Palataan lähemmin myöhemmin vaikka omaan ruokavaliooni ja siihen mihin olen kiinnittänyt huomiota omien harjoitusmäärieni lisäännyttyä keväästä lähtien.

Tulevan kauden kisat

Elokuun loppu tuli pohdiskeltua tiiviisti ensi kesän pääkisaa; täyden matkan kisahan se olisi, mutta olisiko se Ironman esim Kööpenhaminassa, jonne moni kaveri lopulta ilmoittautui vai täysmatka Tahkolla. Päädyin lopulta Finntriathloniin ja siellä kerää koko sarja -settiin. Eli ensi kesän pääkisat ovat:
- Vanajanlinnan sprintti kesäkuussa
- Vierumäen perusmatka heinäkuun alussa
- Joroisten puolimatka heinäkuussa
- Tahkon täysmatka elokuussa

Siihen sitten Aqua Plussan supersprinttiä eli harkkakisoja mukaan, niin se on siinä.

Päädyin lopulta Tahkon täysmatkaan,  kun nyt tiedän puitteet ja maastot siellä ja voin luottavaisin mielin valmistautua täysmatkan urakkaan siellä. Sitten seuraavana vuonna Ironmanille jossain päin. Ja kaikkinensa ensi vuonna tavoitteena on jo kovemmat sijoitukset, kun tätä hommaa on nyt yksi kesä opeteltu ja lisäksi saan yhden kokonaisen harjoituskauden alle triathlonin tähtäävää treeniä.

Muutoin harjoituskaudella lienee ohjelmassa ainakin Pirkan hölkkä, Jyränvuori Uphill -mäkitempo, Pirkan hiihto ja Yyterin puolimaraton. Näin kohti ensi kautta...

Paskaista tarinaa puolimaratonilta

Sorry nyt tuo ruma otsikko, mutta pakko vaan oli noin muotoilla. Kävin lauantaina juoksemassa Tampere Maratonilla puolikkaan. Pari viikkoa oli kulunut Tahkon kisasta ja treeni oli ollut lähinnä uintia ja kevyttä pyöräilyä parilla hölkällä höystettynä. Kroppa tuntui kohtuullisen palautuneelta ja lähdin hyvillä mielin tavoittelemaan hyvää juoksua ja ehkä jopa ennätystäkin eli keväällä Yyterissä juoksemani 1.31.56 alitusta. Silloinhan alla oli vielä 3 viikkoa kovaa treeniä ja samalle aamulle vielä 95km pyöräilyä. Ja olisihan se syntymäpäivän kunniaksi komiaa juosta puolimaratonilla oma enkka.

Keli oli aurinkoinen ja lämmin joskin hieman tuulinen, mutta Tampere maratonin kaunis reittihän on aika suojainen ja siellähän juostaan reilun kympin kierrosta. Startti klo 12 ja juoksu lähti mukavasti käyntiin, joskin alkuvauhti ainakin näin jälkeenpäin ajatellen lienee ollut liian kova. Eka kilsa 4.03 ja toinen 4.08. Hieman sitten himmasin ja loppukierros tulikin 4.15-4.25 kilsoja, mutta Ratinaan tullessa tiesin jo, että toisesta kierroksesta tulee tuskaa. Kympin väliaika 42.22 ja puolimatka muutaman sekunnin alle 45min. Ja ei muuta kuin toiselle kierrokselle ja ennätys vielä mielessäni.

Heti toisen kierroksen alussa tunsin, että mahaan alkoi sattumaan aika pahasti. Juottopaikalla n. 3 kilsan kohdalla oli kyllä pari bajamajaa, mutta ne vielä ohitin käymättä, mutta pian niiden jälkeen tunsin, että nyt on kyllä hyökättävä puskaan ja onneksi siellä Arboretumin ja Härmälän välimaastossa on puskaa. Nopea toimitus ja takaisin baanalle. Pari kilsaa oli hieman helpompaa, mutta sitten piti taas alkaa kyttäämään sopivaa puskaa, joka ei lopulta tälläisella kaupunkimaratonilla ole mikään helppo homma. Löytyihän se ja löytyi vielä kolmannenkin kerran ja viimeiset kolme kilsaa oli sitten taistelua jäätävän mahakivun ja tyhjentyneiden energiavarastojen kanssa kohti maalia. Ja vähän hölkkäilyksihän se taisi mennä, tosin pahasti yli 5min kilsoja ei tainnut lopussakaan juurikaan olla. Mutta loppuaika painui sitten aikaan 1.36.00. Pettymys, mutta kaikki toisen kierroksen seikkailut huomioonottaen ihan ok. 

Iltapäivän olikin sitten lievästi sanoen maha kipiänä, mutta kylläpä se siitä sitten. Se mikä vatsaongelmat aiheutti on vaikea kysymys. Oliko synttäripäivän aamiainen hiukan liian tuhti vaikka pääosin ihan normaali kisapäivä aamiainen olikin. Mutta ehkä normaalia hieman tukevampi ja huonommin sulava ja siihen sitten kovahko alkuvauhti ja ei ehkä ihan paras päivä. Se oli sitten siinä. Mutta kuten koutsi sanoi, että nyt todellakin oli paskareissu, mutta tulipahan tehtyä ja ennen kaikkea hyvä treeni. Yritän sitä enkkaa sitten vaikka lokakuussa Kankaanpäässä. 

Ja tulihan siinä vietettyä lopulta ihan mukava syntymäpäiväkin. Ens vuonna onkin sitten vähän isompien kekkereiden paikka... ehkä :) Ja kuten naapurin rouvan onnittelukortissaan kirjoitti: I'm not getting old, I'm getting better :D

Pyörää, kahvakuulaa ja uintitreeniä

Testataan nyt tätä päivittämistä tällä matkapuhelimen Blogger-sovelluksellakin. Ainakin lyhyemmät jutut käynee tällä hyvinkin. 
 

Viikko meni aikalailla Tahkolta palautellessa, mutta kuitenkin myös äärettömän hyvissä uintitreeneissä. Maanantaina Ylöjärvellä Ironman-tiimin uintitreeneissä 90min sisältäen paljon tekniikkaa. Keskiviikkona omalla kohdalla uintia Särkijärvessä yksi 500m ja päälle 2x10km pyörää ja 2x3km juoksua. Tämä treeni tehtiin yhdessä Sastamalan valmennusryhmän kanssa. Torstaina taas ohjattu uinti Ylöjärvellä 60min. Lauantaina Kiikassa 2400m ja tämä oli kerrassaan ruhtinaallista,  kun koko halli oli yksin mun käytössä, komiaa :) Tänään jatkettiin taas Ylöjärvellä Ironman-tiimin kanssa ja olipa mahtava treeni, tulikohan 3300m eli rupee olemaan omalla kohdallani tähän mennessä kovimpia uintitreenejä. Mutta äärettömän siisti fiilis, mä pysyin ihan hyvin messissä ja se jos mikä tuntuu hyvältä. Kyllä se tästä; hitaasti, mutta varmasti! Jos ennen nautin, kun sain jonkun uintitreenin tehtyä, niin nyt tuntuu hetkittäin nautinnolliselta jo itse uinnin aikana :D
 

Sunnuntai sisälsi kolmen tunnin pyöräilyn ohella myös kahvakuulaa. Olen kesän aikana kyllä osaltani ohjaillut useimpia sunnuntain kahvakuulatreenejä,  mutta en ole juurikaan niissä tehnyt itse kokonaisia settejä. Eilen kuitenkin tein itsekin kokonaisuudessaan kuvassa olevan treenin. Eikä ollut mikä ihan iisi; kutakin liikeparia tehtiin 9 minuuttia ilman palautuksia ja Tabatat päälle, joten kyllähän tuon tunsi aamulla persauksessa ja osin tuolla lapojen välissäkin. Mutta olipa mukavaa ja pikku hiljaa on totuteltava, kun syksyn ohjaukset alkavat pian. Tosin mullahan on tulevana talvena vain yksi 45min ryhmä ohjattavan viikossa, mutta sen kanssa vedetäänkin sitten hyvää ja kovaa settiä. Näin...
 

Mutta onpahan nyt mukavan raukea ja tyytyväinen olo tämän illan uinnin jälkeen. Tätä se treenaaminen ja liikunta on parhaimmillaan!!

Debyyttikausi triathlonin parissa huipentui Tahkolle

Mun ensimmäinen kesäni triathlonin parissa huipentui lauantaina kesän päätavoitteeseeni Finntriathlon Tahkon puolimatkan kisaan. Kesä on ollut hieno alkaen ennakkoluulottomasti Himoksen SM-sprintistä ja jatkuen hyvään esitykseen Voimarinteen perusmatkalla ja Stormin kisoissa. Välillä pieni notkahdus Porin Tarmon triathlonissa, mutta Tahkolle kuitenkin erittäin hyvillä mielin kunnon vaikuttaessa hyvältä ja vahvalta valmiina kohtaamaan ensimmäisen puolimatkan haasteet.

Perjantai-aamuna lähdettiin perheen kanssa reissuun samaa matkaa valmennettavani Hannan perheen kanssa. Iltapäivällä sitten majoittuminen Golden Resort -alueelle ja olipa muuten aika hienoja paritaloja. Sitten kevyt pyörittely pyörällä ja samalla jalat virkeiksi matkan jälkeen. Tienpinta vaikutti hyvältä ja virheettömältä ja samoin ensimmäinen nousu ihan mukavalta :) Sitten pikapikaa kisatoimistolle, pasta partyyn ja kisa-infoon. Viimeistään nyt tunnelma alkoi kohota ja sopiva kisajännitys puskea pintaan. Nyt oli jo sitä isompien kisojen tunnelmaa, meininkiä ja puitteita. Kämpillä vielä pyörän tsekkausta, numerotarrojen liimailua ym. Kevyt sauna ja lopulta myös petiin. En ole tunnetusti mikään paras nukkuja etenkään ennen kisoja, mutta yllättävän hyvin sain nyt nukuttua ja Garminkin näytti jopa parisen tuntia ihan syvää untakin. Hyvä meininki siis.

Aamulla sitten tuhti aamupala ja aika kiireellä sitten kohti kisapaikka. Pyörän tarkistus ja vaihtoalueella kaikki kondikseen. Muutama; ehkä ylimääräinenkin; tarkistus, että kaikki oikeasti on muistettu oikeisiin pusseihin. Sitten kävely maalialueelle ja uinnin lähtöpaikalle. Sää oli aurinkoinen, mutta heti aamusta tuuli oli vaikuttanut aika navakalta ja uinnin lähtöpaikalla se konkretisoitui oikein kunnolla; järvellä oli aikamoinen aallokko. Tällaiseen kokemattomaan uimariin se aiheutti heti pientä huolta, mutta yritin pysyä rauhallisena ja levollisena ja onnistuinkin siinä lopulta ihan hyvin. Halaukset perheeltä ja kymmentä vaille pieni lenkki vedessä ja sitten sillalle ja kohti lähtöä.

Hyppäsin veteen kolmisen minuuttia ennen lähtöä ja siinä aallokossa odotellessa oikeastaan hiukan naurattikin, että nyt on Huippulan poika siellä omassa epämukavuusalueensa ytimessä; toisaalta mietin, että nyt ulosmitataan ne talviset aikaiset uintiherätykset ja alkukesän jääkylmät avovesiuinnit hyvällä kisauinnilla. Lähtömerkki törähti ja ei muuta kuin matkaan. Lähdin sen verran hänniltä ja ilmeisen sopivasta kohtaa, että juuri mitään törmäyksiä ei tullut ja pääsin ihan mukavasti uimaan. Alkuun mentiin suoraan vasta-aallokkoon ja olihan se mun vähäisellä uintikokemuksella aikamoista ristiriipuntaa, mutta eteenpäin mentiin. Hienoa oli, että mitään paniikkia ei tullut ja pyrin vetämään sitä omaa uintiani, hidastahan se oli, mutta eteenpäin mentiin. Takasuoralla oli aikamoista keinutusta sivuaallokossa, mutta edelleen eteenpäin. Ennen toista poijua menivät ensimmäiset 5 minuuttia myöhemmin lähteneet naiset ohi. Takaisin päin tullessa myötätuulessa hieman helpotti, tosin ennen sillan alitusta olin hieman liikaa oikealla ja jouduin aika jyrkästi korjaamaan suuntaa. Ennen sillan alitusta olikin sitten aikamoista pystypainia, kun aallokko oli melkoista siinä sillan kupeessa, mutta osuin kuin osuinkin poijujen väliin :) Mutta sillan alituksen jälkeen olikin sitten jo tyynemmässä paljon mukavampaa ja mikä parasta ihan kaikki oranssilakkiset eivät olleetkaan kadonneet horisonttiin. Vielä noin 100m ennen rantautumista oikea takareisi kramppasi yllättäen ja jouduin muutamaksi sekunniksi laskemaan jalat pohjaa kohti ja kramppi helpotti saman tien, jonka jälkeen vetelin sitten kohtuu rennosti uinnin maaliin. Liekö tuo kramppi johtunut mulle suht kovista olosuhteista ja pienestä jännityksestä, mutta ei onneksi ollut lopulta kovin paha. Nousin vedestä ajassa 45.37 ja mielessä kävi pieni pettymys heikohkosta uintiajasta, mutta toisaalta helpotus ja tyytyväisyys, että selvisin siitä ihan kunnialla eikä Tahkolahden vettäkään tullut juotua montaakaan desiä :)

T1 meni sujuvasti ja pääsin mukavasti tuuttaamaan pyörällä. Olin toitottanut itselleni varovaisesta aloituksesta, sillä olihan eka 6km ylämäkeä ja onnistuinkin siinä ihan mukavasti. Heti alussa tunsin, että pyörä kulkee vahvan oloisesti ja ohituksia pääsi tekemään. Ennen ensimmäistä kääntöä Varpaisjärvellä olinkin saanut vetää lähes koko ajan ns. ohituskaistalla ajoradan vasenta reunaa. Tuuli oli aikamoinen pyörälläkin eikä oikeastaan missään vaiheessa ollut kunnon myötätuulta vaan aina jotain sivuvastaista tms. Wattien mukaan ajelin n. 220-250W ja ylämäessä käytiin yli 300W, mutta kuitenkin selkeästi varoen. Todennäköisesti aikaa ennen wattimittaria olisin vetänyt noita mäkiä ylikovaa. Ohitukset jatkuivat ja matka joutui ilman sen kummempaa hätää. Neljä geeliä meni pyörän aikana ja pari juomapullon vaihtoa. Viimeisellä parilla kympillä nousin muutaman kerran ylämäissä putkelle, kun selkä alkoi hieman väsymään ja tämä helpotti hyvin, vaikka sykettä hieman nostattikin. Loppujen lopuksi pyörällä parisataa ohitusta ja sijoitus oli noussut hienosti. Pyörä 2.27.40, keskisyke 150 ja keskiwatit (NP) 220W ja olikohan kaikkiaan 17. nopein pyöräaika. Ja juoksuakin varten tuntui olevan voimia. Pyöräily oli kyllä hieno vetää, kun porukkaa oli paljon ja peesivalvonta toimi eikä minkäännäköistä peesausta ollut havaittavissa.

Nopea vaihto ja juoksemaan. Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut 3.20 ja pieni laskutoimitus osoitti, että juoksun täytyy mennä täydellisesti nappiin, jotta tavoittelemani 5h alitus onnistuisi. Heti kilsan jälkeen säären etuosiin sattui kuitenkin niin pirusti ja silloin tuntui, että tästä juoksusta taita tulla aikamoinen Via Dolorosa ja juoksuvauhtia oli hieman laskettava sinne 5 min/km tuntumaan. Mutta onneksi tämä kipu helpotti ja kilsat 6-12 olivatkin hyviä ja rennon oloista juoksua. Toisella kierroksella alkoi kuitenkin jalka painamaan ja kivistävin reisin tiesin, että 5h jää alittamatta. Muutama kaveri tais mennä juoksussa ohi, mutta samalla itsekin tein pari ohitusta. Tahkolahden vastarannalla 5h meni umpeen, mutta hyvä kisa oli kuitenkin maaliintuloa vaille valmis. Sillan yli kohti maalia ja näin, että Hannele ja pojat olivat vastassa. Pieni loppukirin poikanen ja maaliin voipuneena, mutta tyytyväisenä ajassa 5.03.49; loistofiilis. Ensimmäinen puolimatka takana... hianoo!!! Kyllä urheilu on komiaa; kova työ palkitaan aina. Onnitteluhalaukset perheeltä tuntuivat hienolta ja tyytyväisyys valtaa mielen. Juoksuaika 1.44.36. Kokonaissijoitus kaikkien puolimatkalaisten joukossa 51:n ja kilpasarjassa 30:s. Ja siitä sitten vaan energiaa koneeseen ja palautuminen käyntiin.

Omalta kohdalta kaikki meni kohtuu hienosti. Uintikeli oli mulle kova ja siinä meni muutamia minuutteja mun tämänhetkiseen normaalitasooni nähden, pyörä kulki vahvasti ja juoksu ihan hyvää perusmättöä. Tankkaus onnistui niin ennen kisaa kuin kisan aikanakin. Eli näin tällä kertaa ja tästä on hyvä jatkaa. Kun aloin opettelemaan uintihommeleita marraskuussa ja varsinaista ohjelmoitua triathlon-treeniä Kaitsun valmennuksessa on huhtikuun alusta, niin onhan tässä oltava tyytyväinen. Niin ja myös Mäkisen Hanna selviytyi upeasti vetäen alle 6.20, joka on äärettömän hieno suoritus etenkin kun viimeisen kuukauden aikana oli harjoittelua vaikeuttaneita ongelmiakin ihan riittävästi; upea suoritus.

 Tahkon kisa oli kyllä kaikkinensa niin kisana kuin puitteiltaan äärettömän hieno. Järjestelyt toimi ja henki oli hieno. Kannustusta tuli paljon ja etenkin juoksun aikana oli ihan mahtavaa kannustusta pitkin matkaa. Reitit ovat hienoja, mutta eivät mitään nopeimpia. Pyöräilyn reitti oli kuitenkin mukavan vaihteleva ja erittäin hyväpintaista tietä. Juoksureitti myös aika hidas nousuineen, mutkineen ja erilaisine pintoineen. Mutta maisemallisestikin puhutaan hienosta kisasta ja kyllä kovat kaverit menevät täälläkin kovaa. Eli kaiken kaikkiaan kiitos Finntriathlon ja kiitos Tahko. Ensi vuonna taas ja minäkin palaan nopeampana, kovempana ja kestävämpänä...

Vielä on hauista jäljellä...

Supersprintit; tiistai-iltojen helmiä

Aqua Plus Triathlonin tämän kesän uutuus SuperSprintit Häijäässä olivat hienoja, hyvähenkisiä ja harjoituksellisesti loistavia tapahtumia. Uinti 500m suoritettiin Särkijärvessä, johon parilla poijulla teimme radan alkukesästä. Pyöräily oli 10,2km ja se ajettiin kumpuilevassa maastossa Hämeenkyrön suunnassa ja 3 km:n juoksu idyllisen kauniilla Särkijärven tiellä. Pyöräreitin alussa ja lopussa oli 200m metriä soratietä ja niin pyörä-kuin juoksureititkin ovat maastoltaan voisko sanoa ei mitään helppoja.

Kesän aikana järjestettiin kaikkiaan 6 osakilpailua ja jokainen niistä keräsi vähintään toistakymmentä lähinnä Aqua Plussan omia triathlonisteja. Vaikka kyseessä onkin treenikisat, niin tosissaan, mutta hymy huulilla ja toisia kannustaen aina vedettiin. Ja tottakai kukin kulloinkin omien harjoituksellisten tavoitteidensa mukaisesti. Ja vaikka vetää kovaa, niin kisa on sen verran lyhyt, että palautuminen ei vaadi päiväkausia. Itse sain myös rutiinia kisatilanteisiin ja etenkin esim vaihtoihin ja tietysti etenkin tuohon uintiin ja uintiin myös ryhmässä. Hienoa meininkiä, ei voi muuta sanoa.

Eilen kisailtiin viimeinen osakilpailu ja omalla kohdalla meno oli vahvan oloista. Sovittiin Kaitsun kanssa, että uinnin ja pyörän vedän kovaa ja juoksu maltilla. Uinti menikin mulla eka kertaa alle 9 minuutin ja pyörä kulki myös kovaa, vaikka happo olikin jotenkin herkässä... tosin vauhtikin oli aika kovaa joten kai se jo saa hiukan hapottaa; puhdas pyörä 38,4km/h ja soraosuudet huomioiden se on jo hyvää vauhtia. Juoksukin ei ihan niin maltilla, mutta lähestulkoon... hiukan kuitenkin lipsahti vk:n puolelle, kun Vesa ahdisteli aika lähellä. Mutta kaikkinensa hyvä veto tässä Tahkon kynnyksellä. Ja sainpa yhden osakilpailun voitonkin tämän viimeisen osakilpailun myötä :) Kyllä tässä kunnossa ollaan. Ja uintikin sitä omaa kesän parasta, kuten pyöräaikakin... siispä hyvillä ja luottavaisilla mielillä kohti Tahkoa...

Kaikkinensa omat esitykset olivat kesän supersprinteissä ihan hyviä. Pari kisaa meni aika väsyneillä jaloilla hieman nihkeästi, mutta harjoituksellinen saldo näistä kaikista oli erinomainen. Uinnissahan mulla tuli yleensä lähes pari minuuttia turpaan useimmille ja onhan siinä sitten parsimista pyörällä ja juoksussa, mutta tärkeintä oli uinninkin suhteen tapahtunut kehitys. Ja erinomaista treeniä tällaiselle aloittelijalle.

Ei voi myöskään olla vielä kehumatta tuota hyvää henkeä ja toisia kannustavaa ilmapiiriä, mikä tiistai-iltoina oikein hehkui. Kaikkinensa on kyllä kesän aikana huomannut, että triathlonin harrastajien piirissä on hyvähenkistä ja mukavaa porukkaa, jotka ottavat myös uudet harrastajat hienosti huomioon. Keskustelupalstoilla ja tapahtumissa kannustetaan ja neuvotaan aidosti ja se auttaa uusia harrastajia pääsemään mukavasti alkuun. Tällaista näin mukavaa ilmapiiriä ei ole ollut kaikissa harrastamissani lajeissa. Hieno laji, hienoa meininkiä!

Ylläolevassa kuvassa viimeisen osakilpailun osanottajia.

Kohti Tahkoa

Kesän päätavoitteeni eli Finntriathlon Tahkon puolimatkan kisa alkaa olla ovella ja harjoituksellisesti kaikki on tehtynä. Nythän siis jälleen kerran lähinnä kuunnellaan sitä miellyttävää kohinaa, kun kunto nousee. Ihan levollisin mielin odottelen kisaa, koska kunto vaikuttaa ihan hyvältä ja viimeisimmät treenit ovat olleet mukavan vahvaa tekemistä.

En tuossa talven pimeimpinä kuukausina vielä ajatellut puolimatkan kisaa kesän päätavoitteeksi vaan lähinnä sprinttejä tai korkeintaan perusmatkaa lähinnä tuon uinnin takia. Mutta taisi olla tuossa helmikuun aikana, kun ensimmäinen 1900m märkkäriuinti Kiikan hallissa oli selvitetty ja Kaitsu puhui, että ei tässä enää puhuta mistään lyhennettyjen uintien sprinttikisoista vaan puolimatkasta. Siitähän se ajatus sitten lähti ja hyvissä ajoin lähti ilmoittautuminen Tahkolle; tuohon puitteiltaan kovasti kehuttuun kisaan. Ja kyllähän mä luonteeltani ja varmasti fysiikaltanikin olen enemmän noiden pitkien matkojen mies. En siis sanoisi kuitenkaan vanha ja hidas vaan kestävä keski-ikäinen :)

Uinnin parantamisen suhteen loppuu tällä erää kuitenkin aika. 1900m pystyn uimaan omaa vauhtiani mukavasti, mutta se oma vauhti on vielä kaukana kovasta vauhdista. Mullahan on uinnissa kaksi vauhtia eli I- ja I+ eli näillä mennään. Mutta sitä omaa vauhtiani pystyn menemään pitkään. No ensi talven aikana uinti kehittyy varmasti taas reilusti ja olen kovastikin tyytyväinen tämän hetkiseen kehitykseeni sieltä marraskuusta.

Pyöräily tuntuu kohtuullisen vahvalta ja alkukesästä hankitut wattipolkimet ovat olleet mainio hankinta. Ennenhän tunnetusti poljin nousuissa itseltäni jalat alta ja nyt on tullut niiden suhteen jo parempaa ajamista. Nousun päälle ja tasaisella tehdään isot erot, jos paukkuja on. Tämänhän huomioivat harjoittelussaan suomalaishiihtäjätkin esim. valmistautuessaan Lahden MM-hiihtoihin 1989; tuolloinhan latuprofiileissa korostuivat nousujen jälkeiset pitkät tasaiset pätkät eivätkä palauttavat laskut kuten useimmissa latuprofiileissa. Myö tehoharjoitusten tekeminen wattien mukaan on siistiä; niissäkin aiemmin sykkeen mukaan tehtynä meinasi vedot lähteä liian kovaa ja syke tuli jälkijunassa ylikorkeaksi. Wattipolkimet ovat kyllä olleet oiva hankinta ja hintansa väärtti kuten myös Garminin mittari.

Juoksu ei ole ikinä ollut ainakaan mun omasta mielestäni mikään mun  bravuuri vaan enemmänkin sellaista tasaista vahvajalkaisen kaverin vääntöä. Onhan se nyt kehittynyt ja tekniikkakin hiukan parantunut. Myös nousevavauhtiset treenit ja vk-treenit ovat tarttuneet mukavasti. Ja kyllä tuo kevään Yyterin puolikas hieman alle 1.32 juostuna; varsinkin kun alla oli kohtuullisen kovaa settiä koko viikolta ja itse puolikkaan alle ajettu 95km Häijäästä Yyteriin; osoitti, että kyllä se juoksukin parhaimmillaan lähtee ja treeni tarttuu. Ja kyllähän juoksuun on tullut tietynlaista helppoutta ja se jos mikä tuntuu hienolta. Mutta tulevaisuutta varten juoksua tulee saada kehittymään.

Kaikkinensa Tahkoa silmälläpitäen kaikki vaikuttaa niin hyvältä kuin se tässä tilanteessa voi olla; aloittelijahan kuitenkin olen tässä lajissa. Tahkolla lähden hakemaan hyvää ja tasapainoista suoritusta ja tietysti yritän saada kaiken mahdollisen irti. Kesän mittaan treeneissä on ollut myös monia mukavia "walking in the air -tuntemuksia"... toivotaan samaa Tahkolle. Kun Tahko on onnistuneesti selvitetty, niin puhutaan sitten jatkosta ja ensi kesän tavoitteista. Mutta ensi kesänä on tarkoitus olla selkeästi parempi, kestävämpi ja kovempi. Ja samalla antaa silloin loppukesästä 2016 itselleni 50-lahjaksi joku pitkä ja kova suoritus... :)

 

Sunnuntaina muuten vedettiin upeassa kesäillassa vähintäänkin loistava Aqua Plussan yhteistreeni. Kaukajärven yliuinti 1400m ja pyörä 40km sekä päälle 8,4km juoksu, jota kuvassa lennokkaasti taivaltavat minä, Kaitsu ja Vilenin Vesa.