Tämä on JiiPeen oma blogi, joka sisältää sekalaisia kuvia ja ajatuksia urheilusta, harjoittelusta...ja...elämästä
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Pari viikkoa lomaa
Se olisi pari viikoa lomaa ja samalla voi olla hieman hiljaista blogi-päivitystenkin suhteen eli lomaa kaikin tavoin :-D Lomallakin heiluu kuitenkin kahvakuulat ja koko perheen voimin...
torstai 19. heinäkuuta 2012
Liikkumattomuus tappaa
Ensinnä raportti eilisestä Sorilan temposta tai eipäs sieltä sinällään mitään raportoitavaa. Ei ollut jalka ihan parhaimmillaan ja eikä olosuhteetkaan olleet ihan parhaat. Näinpä aika jäi tällä kertaa sellaiseksi kuin14.32,1. Lähdin kyllä ajamaan kovaa aikaa, mutta kävi pitkästä aikaa oikein kunnolla vanhanaikaisesti eli tykitin eka kilometrin varmaan kovempaa kuin koskaan ja siinäpä se sitten oli...megahapot ja silleen. Loppu sitten jonkinlaista rimpuilua ja vielä vaihteet alkoi hieman temppuilemaan, jotka kuitenkin illalla saatiin säätämällä taas kondikseen. Alkuun sain sykkeetkin yli 170:n, mutta sitten oli jo niin hapoilla, että ei paljon syke enää noussut. Mutta eipä siinä, normikommentti eli hyvä reeni :)
Eilen oli uutinen, että yli 5 000 000 ihmistä kuolee vuosittain liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin. Kolmasosa maailman yli 15 vuotiaista liikkuu liian vähän ja 13-15 vuotiaista vain joka viides liikkuu tarpeeksi. Sitten, kun vielä otetaan huomioon, että liikkuminen vähenee iän myötä niin onhan se äärettömän huolestuttavaa. Riittävä liikuntamääräkin, kun on niin pieni kuin 30 min. kevyttä liikuntaa 5 kertaa viikossa tai 20 minuuttia raskasta liikuntaa 3 kertaa viikossa; ei pitäisi olla mahdottomuus, mutta niin se vain tuntuu olevan. Ikuisuuskysymyshän on, että miten noihin voisi vaikuttaa...
Hyötyliikuntaakaan ei juuri nykypäivänä harrasteta. Esimerkiksi, ihmiset hankkivat päältä ajettavan ruohonleikkurin muutaman neliön pihoilleen...ei voi ymmärtää, jumankauta, että ihminen voi olla laiska; on se niin naurettavaa ja samalla myös surullista. Samoin se, että lähikaupasta käydään hakemassa se maitopurkki autolla muutaman sadan metrin päästä. Kaupoissahan on niitä alle 5 ostoksen kassoja; samalla systeemillä pitäisi olla joku laiskuusvero niille, jotka käyvät alle kilometrin päästä ostamassa alle 5 ostosta autolla. Nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä, joita joudun aina välillä työnkin puolesta miettimään, että miten ihminen saataisiin motivoitumaan itsensä hoitamiseen. Ihminen on usein perusluonteeltaan vaan niin laiska, saamaton ja ihan paras keksimään tekosyitä, valitettavasti. Ei auta eds tietoisuus siitä, että liikkumattomuus tappaa...

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Eväsretkellä
Päivän setti olikaksi treeniä ja päivällä perheen kanssa eväsretki tuohon ihan kulmille eli Ellivuoren Pirunvuorelle. Aamupäivällä käytiin kaverin kanssa pyöräilemässä lajinomainen
voimaharjoitus. Pinsiöstä löytyy 4 km:n ylämäki, jyrkimmät kohdat tuommoista 10 prosenttia ja muutoin enemmän ja vähemmän loivempaa, mutta nousua kuitenkin. Vedettiin 4x se neljän kilometrin pätkä; kolme ensimmäistä aerobisella puolella ja viimeinen meni vähän ylikin. Mukava ja kehittävä harjoitus, ajoa kaikkiaan viitisenkymppiä. Illalla vedettiin sitten kahvakuulaporukan kanssa hyvä tunnin setti. Tänään tehtiin kutakin liikettä 2 minuutin sarjoja. 8 liikettä ja 2 minsaa kutakin ilman palautuksia, kierrosten välillä 4 minuutin palautus eli kaikkiaan tasan tunnin harjoitus ja kevyet verryttelyt päälle. Hyvä aerobinen lihaskestävyysharjoitus.
Sitten tosiaan iltapäivällä käytiin tuolla Pirunvuorella. On sinällään kumma ettei siellä ole tullut aiemmin käytyä vaikka tässä Häijäässä on tullut asusteltua jo yli 5 vuotta. Hieno paikka, hienot maisemat ja löytyi luolaa, kivilinnaa ja peikkometsää. Mukava paikka oli käydä perheen kanssa eväsretkellä. Ohessa parit kuvat sieltä...

lauantai 14. heinäkuuta 2012
Päivän photoshoppailut
Kuva meikäläisestä Louskun temposta Stefani Urmaksen valokuvaamana ja meikäläisen hieman Elementsillä käsittelemänä.
"Nancy-treeni"
Eilen tehtiin ensimmäinen pieni piipahdus crossfit-maailmaan. Ilmoitin porukoille, että menen tekemään Mouhijärven urheilukentälle crossfitissä legendaarisen nancy-treenin ja sinnehän ilmaantui ukkosesta ja pikaisesta aikataulusta huolimatta 5 muutakin positiivisella tavalla hullua ihmistä tekemään saman treenin. Ukkonen jylisi takavasemmalla, mutta fiilis oli vähintäänkin loistava.
Harjoitushan on crossfitin tyyliin suhteellisen lyhyt ja kuormittava. Harjoituksessa juostaan 400m ja sen jälkeen tehdään 15 kyykkyä; näitä tehdään 5 kierrosta aikaa vastaan. Meillä Mouhijärvellä lienee varmaan Suomen ainoa 352 metrin urheilukenttä eli ratakierros oli se. Kyykyt tein itse syväkyykkyinä 2x16kg:n kahvakuulilla. Eli 352m juoksua ja sen päälle 15 etukyykkyä 32 kg:n vastuksella. Hieno treeni. Mulla meni aikaa 11.16. Sykkeet huiteli siellä 160-180 välillä. Kokemuksena ja tuntemuksena todella siisti. Lihasvoimaa ja kestävyyttä miksattuna. Ennenkokematon fiilis lähteä tiukkojen kyykkyjen jälkeen juoksemaan kovaa. Antaa varmasti kropalle erilaista ärsykettä. Näitä haluaa lisää ja näiden suunnittelussahan on vain mielikuvitus rajana. Miettikää hei, tempausta, rinnallevetoa, leuanvetoa, renkaanvetoa, hyppelyjä, yleisliikkeitä, lapiointia, kahvakuulaa, lekalla hakkaamista, parrun nostelua, säkin kantoa... siis ihan mitä vaan miksattuna tiukoilla juoksupätkillä, siistiä :) Kokeilkaa!!!!

torstai 12. heinäkuuta 2012
Ormo oli oikeassa
Nyt täyttä asiaa pieni pilke silmäkulmassa. Keväällä Ormo tuolla luennollaa jossain välissä mainitsi mm. uimareista sen, että jos hampaat eivät ole kunnossa, niin on aivan turha odottaa urheilijalta ennätyksiä. No, itse taas parin vuoden jälkeen sain hampaani tarkastettua ja juhannuksen jälkeen tiistaina se tällä kertaa ainoa reikä paikattiin. Hampaan paikkauksesta tunnin päästä olin jo vetämässä tempoa. Silloin ei vielä ennätykset paukkuneet, mutta viikon päästä tuli Säijässä oma ennätys ja heti seuraavana päivänä Sorilassa selkeä ennätysparannus ja vielä nyt toissapäivänä Säijässä jälleen parannusta enkkaan. Joten Ormohan puhui totta :) Hampaat kuntoon ja ennätykset paukkuu. Kyllähän tämäkin todiste vastaa nyt vähintäänkin jotain jenkkitutkimusta. Joten hoitakaa ihmiset hampaitanne!!
Rullaluistelussa ratkottiin ratamatkojen SM-mitalit viime viikonloppuna Pirkkolassa. Eipä näyttänyt olevan mitään veret seisauttavia määriä osanottajia. Nelikymppisissä kaikki paikalle raahautuneet palkittiin mitaleilla ja jotenkin mulla on näyttänyt jäävän huomaamatta, että Suomessa ei ole enää naisrullaluistelijoita. Eikä nyt miehissäkään ainakaan tungosta ollut. Suurin "tungos"taisi olla viiskymppisissä miehissä ja onneksi jokunen junnu oli tuloslistalla. Muttamutta............
Viime viikolla Samuli sai minut oivin sanankääntein melkein innostumaan rullaluistelun SM-maratonista, jotka luistellaan tulevana viikonloppuna. Mutta samalla minua pyydettiin tuonne Häijään Urheilutarvikkeen uusien tilojen avajaisiin esittelemään kahvakuulia ja kertomaan kahvakuulaharjoittelusta ja kyllä nyt ns. bisnes ja muutenkin mulle tärkeä asia vei voiton rullaluistelusta. Viimeksi olen ollut rullaluistimet jalassa viime heinäkuussa sauvarullaluistelun SM-kisoissa; olisihan se toisaalta ollut aika veikeä kokeilla pari kertaa luistelua ja lähteä vetämään SM-kisa. Mutta tosiaan ei nyt tällä kertaa; yritetään mennä kiusaamaan porukoita sitten joskus toiste. Näillä mennään...

tiistai 10. heinäkuuta 2012
Säijän tempo 26.35,8
Säijän tempo 10.07.2012 18:04
Yllä Polarin kertomaa grafiikkaa tämän päivän Säijän temposta. Säijän tuulisissa ja jopa hieman koleissa olosuhteissa loppujen lopuksi erinomainen veto. Oma ennätys parani vajaat 7 sekkaa.Tuntemukset ainakaan etukäteen eivät olleet ihan parhaimmat, koska vielä eilen reidet ja pakaralihakset olivat todella arat perjantain kahvakuulahaasteen syväkyykkyjen jäjiltä ja kylläpä sitä arkuutta tuntui vielä tänäänkin. Nyt eka 4 kilsaa vastaiseen oli hitaampi kuin yleensä, kakkospätkä suht normaali, mutta sitten etenkin se hidas välitie oli tänään tuulien puolesta ihan ok vetää (keskari sillä pätkällä nyt 39,1 km/h), kun taas lopun 4 kilsaa sai vetää todella kovaan vastaiseen ja se olikin aika hidas. Kaikkinensa tosiaan ihan vahvaa menoa ja nyt syystäkin ihan letkiä fiilis :)

Kuulahaaste
Perjantaina teimme yhden maailman kuuluisimmista kahvakuulahaasteista, joka on nimeltään Kahvakuula 400. Nyt voi kokemuksena sanoa, että se on hyvä ja tiukka parinkymmenen minuutin setti, jota kannattaa kyllä kokeilla ja tehdä; ei ole mikään ylitsepääsemätön ja on nimenomaan hyvä treeni. Itse tein sen 16kg kuulalla. Tämä löytyy myös Kilpeläisen Tuomon uudesta ja upeasta Kahvakuulakoulu -kirjasta ja siellä on näitä muitakin. Tässä kuitenkin tämä harjoitus:
Tavoitteena on tehdä haasteen sisältämät sarjat läpi 20 minuutissa ja kuulaa välillä maahan laskematta. Haaste etenee pudotussarjoina.
1. kierros:
20+20 tempausta + 40 takakyykkyä + 20+20 rinnallevetoa + 20+20 työntöä
2. kierros:
15+15 tempausta + 30 takakyykkyä + 15+15 rinnallevetoa + 15+15 työntöä
3. kierros:
10+10 tempausta + 20 takakyykkyä + 10+10 rinnallevetoa + 10+10 työntöä
4. kierros:
5+5 tempausta + 20 takakyykkyä + 10+10 rinnallevetoa + 10+10 työntöä

Kone/blogger temppuilee
Eilinen kirjoitukseni ei tunnu näkyvän oikenlaisena sitten millään, ilmeisesti teksti oli tällä kertaa niin tanakkaa, että konekin alkaa sensuroimaan... Ihan vähän haukuin keihäänheittäjiä ja kehuin juoksijoita ja Bradley Wigginsiä. Fiilistelin meidän kahvakuulaillanviettoa ja hehkutin mun sunnuntain vauhtikestävyystreeniä ja silleen...no ei voi mitään...näillä mennään...
torstai 5. heinäkuuta 2012
Tulihan se ennätys Sorilassakin
Eilen ajettiin Sorilassa taas viikkotempoa. Itse asiassa se oli samalla Pirkanmaan aluecupin osakilpailu. Sen tarkemmin en tiedä koko cupista, mutta siinä on mukana muutama tempo, maastopyöräkisa, kortteli ja cyclocrossia ja pisteet laskettan kuten cup-kilpailuissa kuuluukin ja vielä ikäsarjoittain. Mutta eihän siinä sen kummoisempia kuin, että mehän saatiin oikein numerolaput ja esim. kääntöpaikalla oli oikein liikenteenohjaus paikalla eli kunnon kilpailun tuntua.
Mun ennätysaika Sorilassa on viime elokuulta hyvissä olosuhteissa ja tällä mun aika-ajo -Bianchilla ajettu 14.21 ja osia. Nyt alla oli hyvä veto Säijässä, kesäisen lämmin keli ja olosuhteet kaiken kaikkiaan suht otolliset eli mahdollisuudet omaan ennätysaikaan olivat olemassa. Ja ei muuta kuin räväkästi matkaan, kuten aina :) Puolimatkaan ihan ok vauhtia ilman ylitsepääsemättömiä megahappoja ja loppukin kohtuuraivolla. Loppuaika 14.13,4 eli tulihan se ennätys sieltä ja samalla askelen lähemmäs seuraavaa haamurajaa. Edellisen päivän Säijän ennätysveto näkyi pienenä väsymyksenä lihastasolla ja myös niin, että sykkeet jäivät pääosin siihen 165-170 välimaastoon; parannettavaa siis jäi. Miesten kärjessä oli Niemen Jarkko, maantieajon Suomen mestari parin viikon takaa eikä mikään mahdoton ero häneenkään, 47 sekuntia. Pitänee siis sanoa taas, että eteenpäin on menty :)

In memory of Mika Myllylä
Tänään tulee tasan vuosi hiihtäjälegenda Mika Myllylän kuolemasta. Tässä hieno video Legendan muistolle.
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Säijässä taas välillä ennätysparannus
Säijän viikkotempo kulki tänään mukavasti. Kauhajoen lauantain kisan jälkeen sunnuntain pidin täyden lepopäivän. Eilen kävin ajelemassa tempopyörällä 30 minuuttia ja mietin, että olisipa ollut tempo maanantaina, sillä niin virkeältä jalka tuntui. No, tänäänkin oli ihan kohtuullisen hyvä tunne jaloissa, mutta eihän se aina tuo 8 tunnin jalkojen päällä oleminen töissä ole ihan parasta verryttelyä tempojen ajamiselle. Mutta tosiaan verrytellessä oli kuitenkin ihan ok tunne. Olosuhteetkin oli ihan ok, vihdoin jälleen lämmintä ja tuultakaan ei mitenkään pahasti.
Kovaa matkaan, kuten tavallista ja tiukasti edellä lähteeneen selkää jahtamaan. Eka risteyksen väliaika 4 kilsan jälkeen oli muutaman sekunnin kovempi kuin koskaan. Seuraava 6 km vastatuuleen oli hieman hitaampi kuin normaalisti, mutta keskisyke oli sillä pätkällä jo 172. Sitten hidas välitie kulki jonkinlaisessa sivumyötäisessä hyvin 38,3 keskarilla ja 173 keskisykkeellä. Kun myös loppu kulki ihan mukavasti, tuloksena oma Säijän ennätys 26.42,0; parannusta entiseen enkkaan 8,8 sekuntia. Jess. Keskisyke 171, maksimit 175, keskikadenssi 95.
"Käyttämättömien sykkeiden" peräänhän tässä on huudeltu pitkin kesää ja nyt näytti, että hiukan niitä alkaa sieltä löytymään. Nyt tosiaan keskisyke 171 ja puolimatkan jälkeen sykkeet pyörivät koko ajan siellä 170 yläpuolella. Joten hyviä merkkejä, tukkoisuus lievenee ja paikat alkaa ehkä aukemaan. Ja pari päivää lepoa alla, joo-o...mitähän tästä pitäis päätellä :)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
Eteläpohjalainen helvetti
Leikkimielisesti eilistä Kauhajoen tempoa voisi todellakin kutsua eteläpohjalaiseksi helvetiksi ja se nyt vain ja ainoastaan eilisen kelin vuoksi. Vettä tuli jälleen kuten sieltä kuuluisasta perseestä ja tuuli juuri sellainen kuin pohojanmaalla kuuluukin ja vielä vähän yli. Reitti oli profiililtaan mielenkiintoinen menomatka 10km loivaa nousua eli 80 metriä taisi olla nousua kääntöpaikalle ja tietty vastatuuli myös sinne. Se tarkoitti sitä, että esim. itselläni puolimatkaan vierähti aikaa 16.49 ja takaisin 12.01. Menomatkan keskari 34 km/h ja paluumatka 48 km/h. Keskikadenssi mennessä 92 ja palatessa 95 sekä myös keskisykkeet mennessä 166 ja palatessa 170. Loppuaika siis 28.50,6 ja sijoitus nelikymppisissä 7:s.
Ihan ok esitys, ei mikään super, mutta ei nyt huonokaan. Tiukkaahan siinä oli ja pari sijaa jäi ehkä harmittamaan. Mutta jotenkin se viimeinen puristus jäi puuttumaan ja pitäisikö sanoa kuten se eräs keihäsmies pari vuotta sitten MM-finaalin jälkeen, että ei oikein syttynyt tähän kisaan, hehheh... Tuohon vastatuuleen punnertamista täytyy vaan pystyä parantamaan, siinä on kyllä heikkoutta ja myös sellaista henkistä heikkoutta. Kyllähän sieltä sitten myötäseen ja myötämäkeen tulee itse kukin ihan kohtalaista vauhtia . Aika harvoin on muuten ainakin meikäläisellä tuntunut isoimmalla välityksellä hieman päälle 100 kampikierroksilla, että kohta loppuu välitykset.
Kaikkinensa mukava reissu tuli tehtyä Kauhajoelle kelistä huolimatta. Tuo reitti oli hieno ja hyvää tietä ja se olisi kieltämättä hieno käydä vetämässä optimi olosuhteissa. Porukkaakin oli mukavasti ja järjestelyt pelitti upiasti. Palkinnotkin jaettiin niin, jotta hyvä, että eliten miehet kerkisi edes suihkuta palkintopallille. Ohessa vielä meitin sarjan tulokset:
M-40 20 km 1. Janne Elkala TWD 27:28,0 2. Hannu Liekola KoPy 27:48,0 3. Martti Romppanen PeNo 28:00,2 4. Juha Latvala WVC 28:17,1 5. Antti Räty OTC 28:38,9 6. Jari Valkama HlTarmo 28:46,5 7. Jari-Pekka Huippula P-Union 28:50,6 8. Jari Kainulainen CCH 29:19,1 9. Mika Suosalo KaKa29:44,6 10. Jaakko Myllymäk CCH29:54,1 11. Timo Karvonen OTC 30:36,0 12. Arto Vainionpää KaKa 30:44,0 13. Antti Wallenius CCH 33:45,1 Jari Ollila P-Union DNS

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)