Tätä olen niiiin kaivannut

Eilen kävin ajamassa Riihimäen tempon. Pitkästä aikaa oikea kansallinen kilpailu ja samalla elämäni toinen oikea pyöräilykilpailu; eikä se niin helppoa ole lähteä tavallaan uuden lajin pariin kisailemaan muualle kuin viikkotempoihin, mutta olihan niin siistiä, niin siistiä. Perjantaina alkoi jo jännitys hieman kipristellä, perjantain ja lauantain välinen yö tuli nukuttua ehkä normaalia huonommin, lauantaina pari ylimääräistä paskallakäyntiä ja muutenkin hyvä jännitys päällä. Sitten itse kisa. Kaikkensa antamista, raatelevaa tuskaa ja maitohappoa, jonka saattoi tuntea, kokea ja jopa haistaa. Mutta oi miten ihanaa, juuri tätä mää oon niin kaivannut.

Itse kisa meni todella hyvin. M-40 sarjan kolmas sija 9,6km matkalla ajalla 14.14,4. Kakkossijan hävisin vain 0,6 sekunnilla, joka hieman harmittaakin ja voittajallekin tuli tappiota vain 6 sekuntia. Eli on syytä tyytyväisyyteen. Reitti oli aika makee, vaihteleva ja lopussa oli aikas messevä maalimäkikin, joka irrotti mullakin maksimisykkeeksi 177. Tasapäisesti pystyin kamppailemaan kavereiden kanssa, joille hävisin viime vuoden Louskun tempon 37 km:llä minuuttikaupalla, joten ainakin tämän yhden kisan perusteella voi sanoa kehitystä tapahtuneen.

 Tämä se on taas sitä kilpakuntoilijan elämää parhaimmillaan. Kisoja pitää olla ja itselläni seuraava on ensi lauantaina Sipoon tempo. Tätä olen yrittänyt sanoa aiemminkin, että yksi iso syy rullaluistelun hiipumiseen omalla kohdallani oli radikaali hyvien kisojen ja maratoneiden määrän väheneminen Suomessa. Kyllähän sitä nyt parikymmentä kertaa kesässä pitää päästä kisailemaan, ainakin parikymmentä. Mutta nyt pystyn täyttämään kilpailuviettiäni ainakin pyöräilyn saralla.

Niin tämän oli myös omalla kohdallani historiallinen hetki. Elämäni ensimmäinen palkinto pyöräilykilpailuista, joka on siis pakko ikuistaa tähän ja sallittakoon tämän kerran myös yksi hymiö :-D