Nyt tuntuu tempoihin löytyvän oikeaa meininkiä. Viime viikolla tehty ennätys 15.46 parani nyt aikaan 15.34,4. Kahdentoista sekunnin parannus on hyvä ja nythän keskari lienee luokkaa 40,3 km/h. Eli kesän tavoite on tältä osin saavutettu, mutta nyt ei muuta kuin uutta tavoitetta. Nälkä kasvaa syödessä :)
Tänään oli kohtalaisen tasainen veto. Paluumatkalla vastainen tuuli vaikeutti jonkin verran ja viimeinen kilometri oli kyllä täyttä tuskaa, mutta niin kai se pitääkin olla. Keskisyke oli 168 ja maksimit 175. Keskicadenssi 89. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että pikku hiljaa alkaa hommaa oppimaan ja sehän se hienoa on. Kyllähän tälläisella aloittelijalla on paljon opittavaa, mutta taitaa kai siellä sitä potentiaaliakin jonkun verran olla, kun ajat hiljalleen paranee. Tästä on taas hyvä jatkaa...
torstai 28. heinäkuuta 2011
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Tour meni niin kuin toivoinkin
Tour de Francen ennakkosuosikit olivat lähinnä Contador, Schleckin veljekset ja Cadel Evans. Oma suosikkini oli Cadel Evans. Ja kerrankin homma meni niinkuin pitikin. Kaiken kaikkiaan Tour oli todella jännittävä loppuun saakka eli harvinaista herkkua sekin. Upeaa seurattavaa oli koko kolmiviikkoinen ja sitä todellakin tuli seurattua.
Cadel Evans oli Tourin osalta jossain määrin ikuinen kakkonen, sillä olihan taustalla pari kakkosijaa ja parin edellisen vuoden epäonnistumiset. Toisaalta ikuiseksi kakkoseksi miestä ei voi sanoa, sillä olihan meriittilistalla esim. maailmamestaruus 2009 ja Fleche-Wallonen klassikon hieno voitto vuodelta 2010. Nyt mies oli Tourillakin kuin uudesti syntynyt ja takana oli myös hyvä tiimi.
Homma oli Evansin hallinnassa koko ajan. Jo toisena päivänä tuli etappivoitto niukkaakin niukemmin Contadorin nokan edestä. Lähellä kärkeä mies oli koko ajan. Pyrenenneiden loppujen lopuksi hieman tylsillä vuorietapeilla kärki kyttäili toisiaan eikä ratkaisuja tullut. Hieman näytti huonommalta Schleckin hurjana soolopäivänä, mutta silloinkin Evans pelasti tilannetta tekemällä itse hurjasti töitä Galibierin nousussa. Samoin hieman säikäytti pyörärikko Alpe d´Huezin etapilla, mutta sielläkin mies jaksoi tuupata ottaen kärjen kiinni ja pitäen asemat Alpe d´Huezin loppunousussa. Asetelnat näyttivät todella hyviltä ennen aika-ajoa. Lisäksi Andy vaikutti erittäin väsyneeltä Alpe d´Huezin maalissa.
Aika-ajo olikin sitten Cadel Evansin äärettömän hienoa näytöstä suhteessa pahimpiin kilpalijoihinsa. Todella vakuuttava esitys kuten koko Tour. Ihailtavaa oli todellakin kuinka homma oli hanskassa koko ajan eikä minkään näköistä panikointia ollut nähtävissä. Näin se vaan on, kun urheilija on valmistaunut täydellisesti ja on fyysisesti psyykkisesti mahti-iskussa. Silloin kaikki näyttää helpolta. Totta kai myös onnea täytyy olla, mutta tunnetustihan onnikin ansaitaan. Tämän voiton soi mielellään sympaattiselle ja tunteensa niin ilon kuin pettymyksenkin kohdalla näyttävälle Cadel Evansille. Tottahan toki julkisuudessa on ollut juttuja, että mies on hieman etäinen ja että kaikki joukkuetoveritkaan eivät välttämättä miehestä pidä ja vaimokin on kuulemma vaikea ja ylimielinen, mutta ainahan näitä juttuja on puoleen sun toiseen. Ja näytti joukkue ainakin aidosti yhdessä juhlivan voittoa ja muutenkin Cadelilla riitti juttukavereita ja onnittelijoita kanssakilpailijoista. Mutta kaiken kaikkiaan tämä tapahtuma oli jälleen urheilun voitto!
Cadel Evans oli Tourin osalta jossain määrin ikuinen kakkonen, sillä olihan taustalla pari kakkosijaa ja parin edellisen vuoden epäonnistumiset. Toisaalta ikuiseksi kakkoseksi miestä ei voi sanoa, sillä olihan meriittilistalla esim. maailmamestaruus 2009 ja Fleche-Wallonen klassikon hieno voitto vuodelta 2010. Nyt mies oli Tourillakin kuin uudesti syntynyt ja takana oli myös hyvä tiimi.
Homma oli Evansin hallinnassa koko ajan. Jo toisena päivänä tuli etappivoitto niukkaakin niukemmin Contadorin nokan edestä. Lähellä kärkeä mies oli koko ajan. Pyrenenneiden loppujen lopuksi hieman tylsillä vuorietapeilla kärki kyttäili toisiaan eikä ratkaisuja tullut. Hieman näytti huonommalta Schleckin hurjana soolopäivänä, mutta silloinkin Evans pelasti tilannetta tekemällä itse hurjasti töitä Galibierin nousussa. Samoin hieman säikäytti pyörärikko Alpe d´Huezin etapilla, mutta sielläkin mies jaksoi tuupata ottaen kärjen kiinni ja pitäen asemat Alpe d´Huezin loppunousussa. Asetelnat näyttivät todella hyviltä ennen aika-ajoa. Lisäksi Andy vaikutti erittäin väsyneeltä Alpe d´Huezin maalissa.
Aika-ajo olikin sitten Cadel Evansin äärettömän hienoa näytöstä suhteessa pahimpiin kilpalijoihinsa. Todella vakuuttava esitys kuten koko Tour. Ihailtavaa oli todellakin kuinka homma oli hanskassa koko ajan eikä minkään näköistä panikointia ollut nähtävissä. Näin se vaan on, kun urheilija on valmistaunut täydellisesti ja on fyysisesti psyykkisesti mahti-iskussa. Silloin kaikki näyttää helpolta. Totta kai myös onnea täytyy olla, mutta tunnetustihan onnikin ansaitaan. Tämän voiton soi mielellään sympaattiselle ja tunteensa niin ilon kuin pettymyksenkin kohdalla näyttävälle Cadel Evansille. Tottahan toki julkisuudessa on ollut juttuja, että mies on hieman etäinen ja että kaikki joukkuetoveritkaan eivät välttämättä miehestä pidä ja vaimokin on kuulemma vaikea ja ylimielinen, mutta ainahan näitä juttuja on puoleen sun toiseen. Ja näytti joukkue ainakin aidosti yhdessä juhlivan voittoa ja muutenkin Cadelilla riitti juttukavereita ja onnittelijoita kanssakilpailijoista. Mutta kaiken kaikkiaan tämä tapahtuma oli jälleen urheilun voitto!
maanantai 25. heinäkuuta 2011
On tää urheilu vaan niin hienoo
Kyllä on taas tämä urheilu tai kilpakuntoilu antanut taas viikon sisään niin hienoja kicksejä ettei paremmasta väliä. Liikunta sinällään on jo niin hienoa ja tuottaa endorfiinihumalaa, mutta kyllä se vielä kun saa itsestään kunnolla irti ja tuntee, että nyt kulkee niin tuohan se vielä siihen sen extralisän ja voisiko sanoa, että tuo sen tuoreen mansikan siihen kakun päälle.
Ensin viime torstain tempoissa tuntui ensimmäistä kertaa, että nyt oikeesti mennään jo aika kovaa ja tuloksenahan olikin jo tähän mennessä paras aika. Ja eilen sitten Ahvenistolla tuli pariin otteeseen etenkin siinä maalimäessä tunne, että nyt mennään Samulin kanssa isoa kovaa; reisi lauloi ja matka taittui. Näissä molemmissa tuli taas sitä tunnetta, että voima välittyy polkimien tai rullien kautta eteenpäin vieväksi voimaksi oikein kunnolla. Eikä se voima jää pyörimään vaan tuonne munien alle saamatta mitään aikaiseksi :) On tää niin hienoo.
Sitten taas tänä iltana oli niin siistiä käydä heittämässä pyörällä palauttavan kevyt kolmekymppinen upeassa kesäillassa mahtavassa maalaismaisemassa. Kevyttä pyörittelyä sykkeen ollessa luokkaa 110. Aineenvaihdunta ja verenkierto vilkastui alaraajoissa ja lenkki oli todella hyvä, palauttava harjoitus; sekä fyysisesti että psykkisesti. On tää vaan niin hienoo.
Menestyminen on tietysti aina hienoa ja tuo myös sitä lisämaustetta. Itse olin äärettömän tyytyväinen eiliseen suoritukseeni siis suorituksena, mutta äärettömän tyytyväinen myös sijoitukseen ja SM-hopeaan. Se toi myös sitä hyvän olon tunnetta, joka tuntui hyvältä tänäänkin ja siivitti uuteen työviikkoon. Tähän täytyy myös sanoa, että olihan tuossa itse sauvarullaluistelussa ihan eri meininki kuin itselläni silloin joskus 2007. Viime vuosien rullaluistelut näkyivät nyt sauvarullaluistelussa, nyt mogrenissa pystyi käyttämään sisäpuristusta ja ulkopuristus suuntautui paremmin kuin silloin joskus. Ennen sitä meni tasaisella mogrenia ja potki taaksepäin ja toisaalta nyte emme esim. käyttäneet tasaisella kertaakaan sauvoja. Nyt sitä oikein viimeisen päälle tajuaa, että kuinka perseestä se oma tekniikka oli silloin, puhdasta luisteluhiihtoa rullaluistimilla. Hyvä, että silmät aukenee joskus :) Mutta toisaalta sekin toi sitä hyvää tunnetta ja huomaa, että asioita voi joskus hiffata. Toisaalta nytkin tietää, että siinä tekniikassa ja myös suorituksessa oli puutteita, mutta toisaalta tietää ainakin osaksi syitä niihin ja tiedostaa niitä puutteita ja tiedostaa jopa sen, että niitä voi parantaa :) On tää vaan niin hienoo.
Tällaiset hetket ja tunteet ovat niitä urheilun ja liikunnan hienoimpia hetkiä. Jos tuossa joskus pimeänä marraskuun iltana on joskus hieman nihkeämpää niin silloin voi taas muistella näitä upeita tunteita ja esim. sitä, että Ahvenistolla mentiin sitä mäkeä muuten helevetin kovaa...on tämä urhheilu vaan niin hienua, sano nivalainen :D
Ensin viime torstain tempoissa tuntui ensimmäistä kertaa, että nyt oikeesti mennään jo aika kovaa ja tuloksenahan olikin jo tähän mennessä paras aika. Ja eilen sitten Ahvenistolla tuli pariin otteeseen etenkin siinä maalimäessä tunne, että nyt mennään Samulin kanssa isoa kovaa; reisi lauloi ja matka taittui. Näissä molemmissa tuli taas sitä tunnetta, että voima välittyy polkimien tai rullien kautta eteenpäin vieväksi voimaksi oikein kunnolla. Eikä se voima jää pyörimään vaan tuonne munien alle saamatta mitään aikaiseksi :) On tää niin hienoo.
Sitten taas tänä iltana oli niin siistiä käydä heittämässä pyörällä palauttavan kevyt kolmekymppinen upeassa kesäillassa mahtavassa maalaismaisemassa. Kevyttä pyörittelyä sykkeen ollessa luokkaa 110. Aineenvaihdunta ja verenkierto vilkastui alaraajoissa ja lenkki oli todella hyvä, palauttava harjoitus; sekä fyysisesti että psykkisesti. On tää vaan niin hienoo.
Menestyminen on tietysti aina hienoa ja tuo myös sitä lisämaustetta. Itse olin äärettömän tyytyväinen eiliseen suoritukseeni siis suorituksena, mutta äärettömän tyytyväinen myös sijoitukseen ja SM-hopeaan. Se toi myös sitä hyvän olon tunnetta, joka tuntui hyvältä tänäänkin ja siivitti uuteen työviikkoon. Tähän täytyy myös sanoa, että olihan tuossa itse sauvarullaluistelussa ihan eri meininki kuin itselläni silloin joskus 2007. Viime vuosien rullaluistelut näkyivät nyt sauvarullaluistelussa, nyt mogrenissa pystyi käyttämään sisäpuristusta ja ulkopuristus suuntautui paremmin kuin silloin joskus. Ennen sitä meni tasaisella mogrenia ja potki taaksepäin ja toisaalta nyte emme esim. käyttäneet tasaisella kertaakaan sauvoja. Nyt sitä oikein viimeisen päälle tajuaa, että kuinka perseestä se oma tekniikka oli silloin, puhdasta luisteluhiihtoa rullaluistimilla. Hyvä, että silmät aukenee joskus :) Mutta toisaalta sekin toi sitä hyvää tunnetta ja huomaa, että asioita voi joskus hiffata. Toisaalta nytkin tietää, että siinä tekniikassa ja myös suorituksessa oli puutteita, mutta toisaalta tietää ainakin osaksi syitä niihin ja tiedostaa niitä puutteita ja tiedostaa jopa sen, että niitä voi parantaa :) On tää vaan niin hienoo.
Tällaiset hetket ja tunteet ovat niitä urheilun ja liikunnan hienoimpia hetkiä. Jos tuossa joskus pimeänä marraskuun iltana on joskus hieman nihkeämpää niin silloin voi taas muistella näitä upeita tunteita ja esim. sitä, että Ahvenistolla mentiin sitä mäkeä muuten helevetin kovaa...on tämä urhheilu vaan niin hienua, sano nivalainen :D
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Sanani söin, mutta SM-hopeaa tuli
Taisi olla vuosi 2007, kun ihan julkisesti kirjoitin eräälle keskustelupalstalle; jolla siihen aikaan oli välillä jopa jotain asiaa, mutta muuttui sittemmin teinien hiekkalaatikoksi; että tämä oli omalta oasaltani viimeinen kokeilu sauvarullaluistelussa. Nyt kuitenkin jo aiemmin kesällä Samuli houkutteli osallistumaan Ahvenistolle ja asia jäi hautumaan ja myös houkuttelemaan, sillä Ahvenisto on mitä parhain paikka sauvarullaluisteluun kuten jo viikolla kirjoittelin. Joten tuloksena oli mahdollisesta tulevasta vittuilusta huolimatta lopulta se, että ei muuta kuin Ahvenistolle sauvarullaluistelemaan :)) Eli voipi sanoa, että ehkäpä sanani söin, mutta ainakin hetkellinen paluu sauvarullaluistelun pariin tuli tehtyä...ja se kannatti.
Mustat pilvet kohosivat Ahvenistolla hieman ennen klo 14 taivaanrannan takaa ja toisella kierroksella vettä tuli jo todella rankasti ja SM-kisa keskeytettiin 2 kierroksen kohdalla. Siinä mielessä oikea ratkaisu, että olihan se jo hieman vaarallista, jos vauhdikkaimmassa laskussa varovastikin laskien lähdettiin ns. 8-pyöräluisuun...aika villi tunne :) Muut sarjat luistelivat kisan lyhennettynä ja kisaa sävyttivät muutamat kaatumiset ja keskeyttämiset. Valitettavsti juuri klo 14 pukkas sateen ja muuten oli päivä poutaa, mutta tälläistä on ulkoilmaurheilu.
Sauvakisan osalta jatkettiin tuntia myöhemmin. Kierrosta lyhennettiin 2 km:n mittaiseksi ja kisan pituus oli 10 kierrosta. Samulin kanssa otettiin heti hatkat, jota helpotti myös se, että Heinosen Aki oli ottanut kuulemma pannut toisen kierroksen alussa. Samulin kanssa vedettiin tasaisen hyvää ja kovaa vauhtia. Samuli oli tosi vahva tasaisella ja itsellänikin parin kierroksen jälkeen alkoivat nousut kulkea ihan kuin joskus ennen vanhaan :) Tosin toiseksi viimeisellä kierroksella oma mäennouseminen jo hieman hiipui ja ehkä siinä alkoi näkymään edelleen kovin vähäinen luistelutausta tänä kesänä. Ratkaisu tulikin sitten viimeisen kierroksen viimeisessä jyrkässä nousussa, jossa Samuli karkasi voittaen n. 15 sekunnilla. Mutta oltiin kohtuu ylivoimaisia; muutama kilometri lisää niin olisimme ajaneet koko muun osanottajaporukan kierroksella kiinni. Omegankin mukaan vauhti oli ihan ok, sillä aika oli jotain luokkaa 39min. ja matka 20,5km.
Kokonaisuutena täytyy sanoa, että oli muuten tosi hauskaa. Sauvarullailu tuollaisella radalla on äärettömän hauskaa. Tapahtuma oli kaikin puolin todella hyvin järjestetty. Homma toimi kokonaisuudessaan ja oli hyviä pieniä yksityiskohtia kuten esimerkiksi ruokailu osanottajille, mahdollisuus hierontaan. Tällä tapahtumalla on potentiaalia.
Nyt kuitenkin pitää tsekata vielä Tour de Francen viimeinen etappi tallennuksesta ja samalla miettiä että mitä nyt, kun kolmen viikon Tourin kyttääminen päättyy. Ja nyt ensimmäisen sauvamitalini kunniaksi yksi kylmä Fosters ja yömyssyksi yksi hyvä viski...tuplana...Famous Grousea :D
Mustat pilvet kohosivat Ahvenistolla hieman ennen klo 14 taivaanrannan takaa ja toisella kierroksella vettä tuli jo todella rankasti ja SM-kisa keskeytettiin 2 kierroksen kohdalla. Siinä mielessä oikea ratkaisu, että olihan se jo hieman vaarallista, jos vauhdikkaimmassa laskussa varovastikin laskien lähdettiin ns. 8-pyöräluisuun...aika villi tunne :) Muut sarjat luistelivat kisan lyhennettynä ja kisaa sävyttivät muutamat kaatumiset ja keskeyttämiset. Valitettavsti juuri klo 14 pukkas sateen ja muuten oli päivä poutaa, mutta tälläistä on ulkoilmaurheilu.
Sauvakisan osalta jatkettiin tuntia myöhemmin. Kierrosta lyhennettiin 2 km:n mittaiseksi ja kisan pituus oli 10 kierrosta. Samulin kanssa otettiin heti hatkat, jota helpotti myös se, että Heinosen Aki oli ottanut kuulemma pannut toisen kierroksen alussa. Samulin kanssa vedettiin tasaisen hyvää ja kovaa vauhtia. Samuli oli tosi vahva tasaisella ja itsellänikin parin kierroksen jälkeen alkoivat nousut kulkea ihan kuin joskus ennen vanhaan :) Tosin toiseksi viimeisellä kierroksella oma mäennouseminen jo hieman hiipui ja ehkä siinä alkoi näkymään edelleen kovin vähäinen luistelutausta tänä kesänä. Ratkaisu tulikin sitten viimeisen kierroksen viimeisessä jyrkässä nousussa, jossa Samuli karkasi voittaen n. 15 sekunnilla. Mutta oltiin kohtuu ylivoimaisia; muutama kilometri lisää niin olisimme ajaneet koko muun osanottajaporukan kierroksella kiinni. Omegankin mukaan vauhti oli ihan ok, sillä aika oli jotain luokkaa 39min. ja matka 20,5km.
Kokonaisuutena täytyy sanoa, että oli muuten tosi hauskaa. Sauvarullailu tuollaisella radalla on äärettömän hauskaa. Tapahtuma oli kaikin puolin todella hyvin järjestetty. Homma toimi kokonaisuudessaan ja oli hyviä pieniä yksityiskohtia kuten esimerkiksi ruokailu osanottajille, mahdollisuus hierontaan. Tällä tapahtumalla on potentiaalia.
Nyt kuitenkin pitää tsekata vielä Tour de Francen viimeinen etappi tallennuksesta ja samalla miettiä että mitä nyt, kun kolmen viikon Tourin kyttääminen päättyy. Ja nyt ensimmäisen sauvamitalini kunniaksi yksi kylmä Fosters ja yömyssyksi yksi hyvä viski...tuplana...Famous Grousea :D
torstai 21. heinäkuuta 2011
Pirkkalassa omaa ennätysvauhtia
Ukkonen jyryytteli Häijäässä iltapäivän päätteeksi hurjasti, mutta kelikameroiden mukaan keli Pirkkalassa näytti kohtuuhyvältä. Eli ei muuta kuin viikkotempoihin. Jaloissa oli eilisen jälkeen ihan ok vireystila ja kulkuakin oli, sillä tuloksena oli oma ennätysaika 15.46,1. Keskisyke 165 ja maksimit 175. Parannusta aikaisempaan ennätykseen tuli 11 sekkaa eli syytä tyytyväisyyteen oli. Keskikadenssi tempossa oli 88 ja nyt tuntuu, että rytmi oli aika hyvä. Etenkin paluumatkan vastaiseen hieman tiheämpi rytmi kuin viime viikolla tuntui oikealta. Kesän tavoite neäljänkympin keskari eli aika 15.45 jäi vielä sekunnin päähän ja hyvä niin ettei tartte lopettaa kautta tähän :D
Vai lieneeköhän aikaparannukseen syynä Tourin seuraaminen vai ehkäpä pieni kateus, kun Esa ja Tapsa vaimoineen ovat seuraamassa Touria paikan päällä ja tänäänkin pariin otteeseen soittelivat sieltä Galibierin rinteiltä ja kuviakin tuli. Ehkäpä tämä kateuden luoma "raivo" siivitti ketjut kireämmälle :))) Mutta on tosiaan ollut hieno seurata telkkaristakin tämän viikon etappeja, kun isot pojat alkoivat toden teolla ratkomaan välejään ja yrittämään ratkaisuja ja vielä yllättävästikin ja rohkeasti... urheilua parhaimmillaan.
Vai lieneeköhän aikaparannukseen syynä Tourin seuraaminen vai ehkäpä pieni kateus, kun Esa ja Tapsa vaimoineen ovat seuraamassa Touria paikan päällä ja tänäänkin pariin otteeseen soittelivat sieltä Galibierin rinteiltä ja kuviakin tuli. Ehkäpä tämä kateuden luoma "raivo" siivitti ketjut kireämmälle :))) Mutta on tosiaan ollut hieno seurata telkkaristakin tämän viikon etappeja, kun isot pojat alkoivat toden teolla ratkomaan välejään ja yrittämään ratkaisuja ja vielä yllättävästikin ja rohkeasti... urheilua parhaimmillaan.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
Ahveniston Rullat - yksi kesän kohokohta
Ensiksi poistin nuo sivupalkissa olleet linkit rullaluistelublogeihin. Ainoa blogi, jossa oli päivitystä viimeisen parin kuukauden aikana oli Radical Sportin sivut ja ne siirsin tuonne urheilublogien joukkoon. Arvelin, että vittuako niitä muita siinä pitää, kun niihin ei päivitellä mitään.
Ensi sunnuntaina rullaluistellaan toista kertaa Ahveniston rullaluistelutapahtuma Hämennlinnassa. Ahveniston moottorirata on oiva paikka järjestää rullaluistelukilpailut. Itse sanoisin jopa, että Suomen ykköspaikka. Kova ja vaativa rata, joka on moottriratana tietysti täysin suljettu ja näin ollen turvallinen. Onhan siellä vaativat nousut ja vauhdikkaita laskujakin, mutta tilaa on. Itsekin eka kertaa laskiessa siellä jännitin yhdessä laskussa ehkä liikaakin, mutta sitten kun laskun oppi menemään niin eihän siinä muuta kuin antaa mennä. Lisäksi pinta on hyvä luisteltavaksi. Tuosta vaativuudesta täytyy myös sanoa, että yleisin kysmys monesti on, että onko siellä kova maasto... ja jos sen perusteella jätetään tulematta, että on kova maasto niin sitten onhan se nyt helvetti :) Kova maasto kehittää aina... siis oikeesti AINA. Kovista laskuista täytyy sanoa, että itse olen aina surutta laskenut suoraan ihan miten kovaa vaan, mutta jos mäen alla on tiukka kurvi niin se on aiheuttanut itselleni arkuutta ja teknisiä ongelmia rullilla ja onhan niissä pannuteltukin. Mutta oppiihan niihin kurveihinkin ja esim. Ahvenistolla oppii laskemaankin ja oppimaan oikeita ajolinjoja, koska tilaa ja vauhtia on komiasti.
Sitten Sollon Timo, Laulumaan Samuli ja kumppanit ovat tehneet todella hyvää työtä tapahtuman kehittämiseksi. Pojat kun itse kilpailevat eri tapahtumissa niin näkemystä on ja he osaavat kiinnittää huomiota asioihin, jotka osanottajille ovat tärkeitä. Ahvenistolle kilpailijan ja kuntoilijan on hyvä tulla. Ja on tosiaan nettisivut, lehtijuttuja, hyvät palkinnot, oheispalveluja ja asioita on tosiaan mietitty ja niiden eteen on tehty töitä... Toivottavasti me rullaluistelijat löydämme oikein joukolla Ahvenistolle sunnuntaina. Ja toivottavasti poikien työ kantaa hedelmää ja Ahvenisto rullat saa jatkoa vuosittain ja kasvaa ja kehittyy Suomen ykköstapahtumaksi. Aineksia on ja tärkeä rooli on nyt ja jatkossa myös meillä osanottajilla.
Sunnuntaina kilpaillaan Ahvenistolla myös sauvarullaluistelun Suomen mestaruuksista. Ensimmäistä kertaa sauvarullaluistelun vaatimassa ja ansaitsemassa maastossa. Onhan Kakskertakin hyvä, mutta kuitenkin siellä on liikaa tasaista ja se pyörätieosuus pilaa sen. Jos maantie olisi siellä koko matkalla käytettävissä niin sitten se olisi suht hyvä sauvarullaluistelun arvokisoihin. Ehkä Ahvenistoa vastaavat puitteet löytyisivät jostain Vuokatista ja sielläkin maalin tulisi olla Aateli Racen tapaan vaaran päällä. Uskoisin, että Ahvenistolla käydään hyvä ja laadukas sauvakisa.
Niin ja omat treenit tänään... Pari päivää pidin lepoa kovan treenipätkän perään. Palautumista oli tapahtunut, mutta vielä oli jaloissa kuitenkin väsymystä ja kireyttäkin. Kävin vetämässä rullilla sauvojen kanssa tunnin verran sisältäen MK-vetoja 3x3minuuttia loivaan ylämäkeen 4 minuutin palautuksella. Vedot jätin fiksusti kolmeen, koska tuntemukset kropassa eivät olleet täydelliset. Tälle illalle vielä hieman aktiivista kohdevenyttelyä ja huomenna Pirkkalan tempo.
Ensi sunnuntaina rullaluistellaan toista kertaa Ahveniston rullaluistelutapahtuma Hämennlinnassa. Ahveniston moottorirata on oiva paikka järjestää rullaluistelukilpailut. Itse sanoisin jopa, että Suomen ykköspaikka. Kova ja vaativa rata, joka on moottriratana tietysti täysin suljettu ja näin ollen turvallinen. Onhan siellä vaativat nousut ja vauhdikkaita laskujakin, mutta tilaa on. Itsekin eka kertaa laskiessa siellä jännitin yhdessä laskussa ehkä liikaakin, mutta sitten kun laskun oppi menemään niin eihän siinä muuta kuin antaa mennä. Lisäksi pinta on hyvä luisteltavaksi. Tuosta vaativuudesta täytyy myös sanoa, että yleisin kysmys monesti on, että onko siellä kova maasto... ja jos sen perusteella jätetään tulematta, että on kova maasto niin sitten onhan se nyt helvetti :) Kova maasto kehittää aina... siis oikeesti AINA. Kovista laskuista täytyy sanoa, että itse olen aina surutta laskenut suoraan ihan miten kovaa vaan, mutta jos mäen alla on tiukka kurvi niin se on aiheuttanut itselleni arkuutta ja teknisiä ongelmia rullilla ja onhan niissä pannuteltukin. Mutta oppiihan niihin kurveihinkin ja esim. Ahvenistolla oppii laskemaankin ja oppimaan oikeita ajolinjoja, koska tilaa ja vauhtia on komiasti.
Sitten Sollon Timo, Laulumaan Samuli ja kumppanit ovat tehneet todella hyvää työtä tapahtuman kehittämiseksi. Pojat kun itse kilpailevat eri tapahtumissa niin näkemystä on ja he osaavat kiinnittää huomiota asioihin, jotka osanottajille ovat tärkeitä. Ahvenistolle kilpailijan ja kuntoilijan on hyvä tulla. Ja on tosiaan nettisivut, lehtijuttuja, hyvät palkinnot, oheispalveluja ja asioita on tosiaan mietitty ja niiden eteen on tehty töitä... Toivottavasti me rullaluistelijat löydämme oikein joukolla Ahvenistolle sunnuntaina. Ja toivottavasti poikien työ kantaa hedelmää ja Ahvenisto rullat saa jatkoa vuosittain ja kasvaa ja kehittyy Suomen ykköstapahtumaksi. Aineksia on ja tärkeä rooli on nyt ja jatkossa myös meillä osanottajilla.
Sunnuntaina kilpaillaan Ahvenistolla myös sauvarullaluistelun Suomen mestaruuksista. Ensimmäistä kertaa sauvarullaluistelun vaatimassa ja ansaitsemassa maastossa. Onhan Kakskertakin hyvä, mutta kuitenkin siellä on liikaa tasaista ja se pyörätieosuus pilaa sen. Jos maantie olisi siellä koko matkalla käytettävissä niin sitten se olisi suht hyvä sauvarullaluistelun arvokisoihin. Ehkä Ahvenistoa vastaavat puitteet löytyisivät jostain Vuokatista ja sielläkin maalin tulisi olla Aateli Racen tapaan vaaran päällä. Uskoisin, että Ahvenistolla käydään hyvä ja laadukas sauvakisa.
Niin ja omat treenit tänään... Pari päivää pidin lepoa kovan treenipätkän perään. Palautumista oli tapahtunut, mutta vielä oli jaloissa kuitenkin väsymystä ja kireyttäkin. Kävin vetämässä rullilla sauvojen kanssa tunnin verran sisältäen MK-vetoja 3x3minuuttia loivaan ylämäkeen 4 minuutin palautuksella. Vedot jätin fiksusti kolmeen, koska tuntemukset kropassa eivät olleet täydelliset. Tälle illalle vielä hieman aktiivista kohdevenyttelyä ja huomenna Pirkkalan tempo.
tiistai 19. heinäkuuta 2011
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Hyviä harjoituksia lomalla
Olin 1,5 viikkoa lomalla ja tein siinä 10 päivän aikana 11 harjoituskertaa. Määrällisesti ei todellakaan mitään valtavaa, mutta hyviä ja tehokkaita harjoituksia ja mukana myös kaksi kympin tempoa. Määrää kertyi noille 10 päivälle 14h. 40min. ja kilometrejä 308. Pyöräilyä tuli eniten (6h 48min ja 186km, rullilla 4h. 55min. ja 114km. Lisäksi voimaharjoituksia reilut pari tuntia ja juoksua tunteroinen.
Otin tämän vain esimerkkinä, että sopivaan saumaan saa mukavasti rytmitykseen sopivaa ärsykettä, jos aikaa on välillä hieman enemmän. Tosiaan määrällisesti ei mitään hirveitä, mutta tehollisesti hyvää tekemistä ja sen huomaa nyt jaloissa. Nyt pidän kaksi totaalista vapaapäivää ja muutenkin todella kevyen viikon, joten kyl se siitä.
Noissa rullislenkeissä on kaksi kertaa luistelua sauvojen kanssa. Tänä kesänä olen tosiaan vedellyt muutaman lenkin sauvojen kanssa ensimmäistä kertaa 4 vuoteen. Ja täytyy myöntää, että on ollut hauskaa vaihtelua ja ylävartalo on tykännyt :) Kaikin puolin on myös nautittavaa vaihdella eri harjoitusmuotoja niin kuin nyt mulla edellisviikolla pyöräily, rullaluistelu, sauvarullaluistelu, juoksu, kahvakuula ja normaali painoharjoittelu. Ensinnäkin lajilihaksethan saavat aina palautusta toista lajia treenatessa, erilainen ärsyke jo sinällään palauttaa ja kehittää sekä tietysti se henkinen merkitys.
Itse en ole oikein ikinä ymmärtänyt "totaalilajifanaatikoita", jotka jauhaa ja jauhaa päivästä toiseen sitä yhtä ja samaa. Totta kai, jos kilpailee niin painotus pitää olla siinä lajiharjoittelussa. Mutta esimerkiksi lajissa kuin lajissa pitäisi pitää yllä esim. juoksuharjoittelua. Eikä siinäkään muuta kuin vaikkapa kerran viikossa juoksua esim. ihan kimmoisuuden ja lantion hallinnan harjoituksena tai palauttavana verryttelyjuoksuna ja kun sitä pitää yllä 1-2x viikossa niin juoksulihaksissakin pysyy tuntuma ja paikat eivät kipeydy. Juoksuharjoittelun laiminlyöminen ei ole laiskutta vaan enemmänkin tyhmyyttä. Onneksi hiihtäjätkin ovat taas viime vuosina tajunneet juoksun merkityksen kesäharjoittelussaan lajiharjoittelun ohella tärkeimpänä harjoitusmuotona.
Tuo yllä oleva on tietysti kohdistettu hieman tavoitteellisemmin harjoitteleville. Tottahan toki ihan harrastelijalle, joka treenaa ehkä 2-3x viikossa voi tehdä harjoituksena vuodenaikojen mukaan siinä mielilajissaan. Mutta totuuden nimissä ei se ärsykevaihtelu tekis pahaa kenellekkään. Mulle teki ainakin hyvää käydä viime viikolla heittämässä pari lenkkiä myös sauvojen kanssa ja tuskinpa se mun ns. rullaluistelutekniikka kärsi siitä pahemmin :DD
Otin tämän vain esimerkkinä, että sopivaan saumaan saa mukavasti rytmitykseen sopivaa ärsykettä, jos aikaa on välillä hieman enemmän. Tosiaan määrällisesti ei mitään hirveitä, mutta tehollisesti hyvää tekemistä ja sen huomaa nyt jaloissa. Nyt pidän kaksi totaalista vapaapäivää ja muutenkin todella kevyen viikon, joten kyl se siitä.
Noissa rullislenkeissä on kaksi kertaa luistelua sauvojen kanssa. Tänä kesänä olen tosiaan vedellyt muutaman lenkin sauvojen kanssa ensimmäistä kertaa 4 vuoteen. Ja täytyy myöntää, että on ollut hauskaa vaihtelua ja ylävartalo on tykännyt :) Kaikin puolin on myös nautittavaa vaihdella eri harjoitusmuotoja niin kuin nyt mulla edellisviikolla pyöräily, rullaluistelu, sauvarullaluistelu, juoksu, kahvakuula ja normaali painoharjoittelu. Ensinnäkin lajilihaksethan saavat aina palautusta toista lajia treenatessa, erilainen ärsyke jo sinällään palauttaa ja kehittää sekä tietysti se henkinen merkitys.
Itse en ole oikein ikinä ymmärtänyt "totaalilajifanaatikoita", jotka jauhaa ja jauhaa päivästä toiseen sitä yhtä ja samaa. Totta kai, jos kilpailee niin painotus pitää olla siinä lajiharjoittelussa. Mutta esimerkiksi lajissa kuin lajissa pitäisi pitää yllä esim. juoksuharjoittelua. Eikä siinäkään muuta kuin vaikkapa kerran viikossa juoksua esim. ihan kimmoisuuden ja lantion hallinnan harjoituksena tai palauttavana verryttelyjuoksuna ja kun sitä pitää yllä 1-2x viikossa niin juoksulihaksissakin pysyy tuntuma ja paikat eivät kipeydy. Juoksuharjoittelun laiminlyöminen ei ole laiskutta vaan enemmänkin tyhmyyttä. Onneksi hiihtäjätkin ovat taas viime vuosina tajunneet juoksun merkityksen kesäharjoittelussaan lajiharjoittelun ohella tärkeimpänä harjoitusmuotona.
Tuo yllä oleva on tietysti kohdistettu hieman tavoitteellisemmin harjoitteleville. Tottahan toki ihan harrastelijalle, joka treenaa ehkä 2-3x viikossa voi tehdä harjoituksena vuodenaikojen mukaan siinä mielilajissaan. Mutta totuuden nimissä ei se ärsykevaihtelu tekis pahaa kenellekkään. Mulle teki ainakin hyvää käydä viime viikolla heittämässä pari lenkkiä myös sauvojen kanssa ja tuskinpa se mun ns. rullaluistelutekniikka kärsi siitä pahemmin :DD
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Pikku hiljaa palauttelun aika
Eilinen viikkotempo Pirkkalassa sujui kohtalaisesti, sillä aika oli 15.59,1 eli 1,5 sekkaa jäin enkasta. Kuitenkin se suunta, että aina pieni parannus on tapahtunut, sai nyt pienen takapakin. Olosuhteet olivat ihan ok, tosin tuuli oli tälläkin kertaa lievästi sivuvastainen mennen tullen. Pientä väsymyksen tynkää on nyt kintuissa. Kovat harjoitukset viikonloppuna ja alkuviikosta sekä tiistain juoksulenkki ja siihen päälle kympin tempot peräkkäisinä päivinä ovat tehneet tehtävänsä. Ajan ja luistelen kuitenkin viikonlopun vielä pk-lenkkiä ja ensi viikon alussa pidän todella kevyttä ohjelmaa ja jopa lepopäiviä :o Eiköhän ne sieltä taas jalat virkisty...
Tourilla oli hieno päivä eilen. Pakko vielä tänään katsoa Tourmalet´n nousu ja maalinousu uudelleen tallennuksesta. Merkit Contadorin lievästä alavireisyydestä pitivät paikkaansa. Scleckit olivat loistavia ja Evans on iskussa. Samuel Sanchez on näyttänyt vastaavaa joskus aiemminkin ja oli kyllä yksi ennakkosuosikeista, joka mullakin oli veikkauksissa mielessä. Ja Hevoskuurin eilisen etapin veikkauskilpailussa en kuitenkaan uskaltanut laittaa Sanchezia veikkaukseeni vaan laitoin Contadorin, koska niin harva oli laittanut hänet ja sitä kautta uskoin pääseväni arvontaan. Hemmetti. Mutta viimeistään nyt se on selvää, että Contador ei ole mahti-iskussa. Schleckit ja Evans käyvät voittotaistelun. Mutta onhan nuo vuoristoetapit ihan loistavaa viihdykettä ja katsottavaa, sikasiistiä :))
Tourilla oli hieno päivä eilen. Pakko vielä tänään katsoa Tourmalet´n nousu ja maalinousu uudelleen tallennuksesta. Merkit Contadorin lievästä alavireisyydestä pitivät paikkaansa. Scleckit olivat loistavia ja Evans on iskussa. Samuel Sanchez on näyttänyt vastaavaa joskus aiemminkin ja oli kyllä yksi ennakkosuosikeista, joka mullakin oli veikkauksissa mielessä. Ja Hevoskuurin eilisen etapin veikkauskilpailussa en kuitenkaan uskaltanut laittaa Sanchezia veikkaukseeni vaan laitoin Contadorin, koska niin harva oli laittanut hänet ja sitä kautta uskoin pääseväni arvontaan. Hemmetti. Mutta viimeistään nyt se on selvää, että Contador ei ole mahti-iskussa. Schleckit ja Evans käyvät voittotaistelun. Mutta onhan nuo vuoristoetapit ihan loistavaa viihdykettä ja katsottavaa, sikasiistiä :))
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Nivalan viikkotempo
Kävin tuuppaamassa Nivalan harjoitustempot, kun nyt täällä olin ja oli ihan kivaa. Kulkua ei oikein ollut ja se nyt olikin tiedossa. Onhan tässä tullut treenattua ja tuo eilinen hölkkälenkki ei tietenkään ollut parasta mahdollista valmistautumista vaan päinvastoin. Kevyellä pyörittelyllä tuntui ihan ok, mutta heti oikeastaan minuutti lähdöstä jalat olivat ihan tyhjät ja megahapoilla. Nivalan reitillä viimeinen kilometri ennen kääntöpaikkaa hivuttaa, hivuttaa ja hivuttaa hiljalleen ylöspäin pirullisesti ja vauhti menee ihan nollaan. Siitä sitten takaisin ja tällä kertaa vastatuuleen... tuskaa...tuskaa :)) No, loppuaika 14.52, tarkka matka ilmeisesti 9,75km. Ihan kohtalainen kuitenkin.
Huomenna meikä ajelee sitten takaisin Häijääseen ja illalla käyn ajamassa taas Pirkkalan viikkotempot. Katsotaan onko reisi entistä enemmän tiltissä vai kulkeeko tämänpäiväistä paremmin. Yleensähän aikoinaan tuplakisaviikonloppuina mulla se kakkospäivän kisa jostain syystä oli aina se parempi. Joskus tuli jopa niitä pöljän päivän kisoja. Tuleeko huomenna uusi enkka...se katsotaan huomenna :D
Huomenna meikä ajelee sitten takaisin Häijääseen ja illalla käyn ajamassa taas Pirkkalan viikkotempot. Katsotaan onko reisi entistä enemmän tiltissä vai kulkeeko tämänpäiväistä paremmin. Yleensähän aikoinaan tuplakisaviikonloppuina mulla se kakkospäivän kisa jostain syystä oli aina se parempi. Joskus tuli jopa niitä pöljän päivän kisoja. Tuleeko huomenna uusi enkka...se katsotaan huomenna :D
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Eurosport player pelastaa penkkiurheilijan loman
Onneksi on netti ja mokkulat, sillä muutoin lomailu Tour de Francen aikana Nivalassa Eurosportin ulottumattomissa olisi täyttä tuskaa. Onneksi mummon Sonerankin mokkula pelittää täällä ja Eurosport Player on halpa. Kaikki etapit on tullut nähtyä ja tänäänkin oli aihetta tuuletuksiin, koska tanakka englantilaispoju ei voittanut etappia vaan Omegan Andre Greipel vei etapin puhtaalla ja ihan loistavalla kirillä. Hienoa!
Muutoinkin Tour on jännittävässä vaiheessa. Pyrenneille saavuttaessa Contador on jäänyt altavastaajaksi. Peli on tällä hetkellä hyvin Schleckin veljesten ja Evansin hallinnassa. Heidän tarvii periaatteessa vain seurata Contadorin siirtoja. Toisekseen Contadorin kisassa on polvivaivan lisäksi näkynyt lieviä merkkejä siitä, että mies ei ole ihan mahtikunnossa. Tourin ensimmäinen viikko oli kaikkine kolareineen ja kovien kavereiden keskeyttämisineen kovin hermostunutta ajamista ja paljon sattui ja tapahtui. Mutta ylihuomenna päästään jo sitten itse asiaan eli oikeille vuoristoetapeille, jess!!
Muualla urheilupuolella ainakin keihäsmiehet kitisevät kaikenlaista. En tiedä, mutta mä ainakin sanoin jo pari vuotta sitten, että nämä nykyiset keihäsmiehet heittävät jo harjoituskaudella liian vähän. Ennen vanhaan keihäsmiehet heittivät jo yhdessä harjoituksessa kymmeniä ja kymmeniä heittoja ja tilanteessa kuin tilanteessa he sitten heittivätkin sen kasikymppisen. Nyt kasikymppinen ei porukoilta lähde edes kisoissa. Jotenkin tuntuu, että heittokestävyys ja heittorutiinni puuttuvat, tekniikka on kovin haavoittuvainen ym. ym. Niin ja sitten, jos tulee muutama kisa niin hermotus on sekaisin tms. Mun mielestä poikien harjoittelu menee kaikenlaiseen kikkailuun ja itse asia unohtuu. Vanha totuushan lienee, että juoksemaan opitaan juoksemalla, rullaluistelemaan rullaluistelemalla ja keihästä heittämään heittämällä keihästä.
Viime aikojen urheilusta on jäänyt myös mieleen Djokovicin hallinta Wimbledonissa. Federer oli todella kesy Tsongaa vastaan ja lopulta myös Nadal oli aseeton finaalissa. Ja urheilun ulkopuolelta formuloissa yritetään liian ylivoimaisia Red Bullin kuskeja saada taas vähemmän ylivoimaisiksi keinotekoisilla sääntömuutoksilla siinä kuitenkaan onnistumatta ja Vettel on jo kuta kuinkin varma maailmanmestari. Samoin kuin HJK täällä kotimaisessa Veikkausliigassa. Eli näilläpä taas mennään...penkkiurheilu on lähes yhtä kivaa kuin itse urheilu :)
Muutoinkin Tour on jännittävässä vaiheessa. Pyrenneille saavuttaessa Contador on jäänyt altavastaajaksi. Peli on tällä hetkellä hyvin Schleckin veljesten ja Evansin hallinnassa. Heidän tarvii periaatteessa vain seurata Contadorin siirtoja. Toisekseen Contadorin kisassa on polvivaivan lisäksi näkynyt lieviä merkkejä siitä, että mies ei ole ihan mahtikunnossa. Tourin ensimmäinen viikko oli kaikkine kolareineen ja kovien kavereiden keskeyttämisineen kovin hermostunutta ajamista ja paljon sattui ja tapahtui. Mutta ylihuomenna päästään jo sitten itse asiaan eli oikeille vuoristoetapeille, jess!!
Muualla urheilupuolella ainakin keihäsmiehet kitisevät kaikenlaista. En tiedä, mutta mä ainakin sanoin jo pari vuotta sitten, että nämä nykyiset keihäsmiehet heittävät jo harjoituskaudella liian vähän. Ennen vanhaan keihäsmiehet heittivät jo yhdessä harjoituksessa kymmeniä ja kymmeniä heittoja ja tilanteessa kuin tilanteessa he sitten heittivätkin sen kasikymppisen. Nyt kasikymppinen ei porukoilta lähde edes kisoissa. Jotenkin tuntuu, että heittokestävyys ja heittorutiinni puuttuvat, tekniikka on kovin haavoittuvainen ym. ym. Niin ja sitten, jos tulee muutama kisa niin hermotus on sekaisin tms. Mun mielestä poikien harjoittelu menee kaikenlaiseen kikkailuun ja itse asia unohtuu. Vanha totuushan lienee, että juoksemaan opitaan juoksemalla, rullaluistelemaan rullaluistelemalla ja keihästä heittämään heittämällä keihästä.
Viime aikojen urheilusta on jäänyt myös mieleen Djokovicin hallinta Wimbledonissa. Federer oli todella kesy Tsongaa vastaan ja lopulta myös Nadal oli aseeton finaalissa. Ja urheilun ulkopuolelta formuloissa yritetään liian ylivoimaisia Red Bullin kuskeja saada taas vähemmän ylivoimaisiksi keinotekoisilla sääntömuutoksilla siinä kuitenkaan onnistumatta ja Vettel on jo kuta kuinkin varma maailmanmestari. Samoin kuin HJK täällä kotimaisessa Veikkausliigassa. Eli näilläpä taas mennään...penkkiurheilu on lähes yhtä kivaa kuin itse urheilu :)
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Nostalgiaharjoitus
Päivän ohjelmassa oli jonkinlainen nostalgiaharjoitus. Itse harjoitus oli ihan nykyaikainen, mutta nostalginen siinä mielessä, että kyseisellä tienpätkällä olin käynyt riehumassa viimeksi 90-luvun alussa. Nivalan lakeuksillahan ei juuri noita mäkiä ole, kuten yllä olevasta kuvastakin voi havaita, ja ainoa vähän parempi asfalttipintainen nousu löytyy Nivalasta muutama kilometri Sieviin päin, ns. Eemelinmäki. Siinä aikoinaan jauhettiin kaikki ylämäkitreenit ja rullahiihtolenkitkin vedeltiin siinä muutaman kilometrin edestakaisella pätkällä, se oli meidän ns. ylämaasto :)
Tänään siis suuntasin sinne ylämaastoon. Verryttelyn jälkeen vetelin siinä rullilla 8x3 minuuttia ylämäkeen ja palautuksena lasku alas. Matkana vedon pituus oli 1,2km. Sykkeet pyöri siinä ana-kynnyksen tuntumassa ja ylikin. Viimeinen veto oli kuten asiaan kuuluu kovin ja syke nousi 176:een. Kaikin puolin hyvä treeni. Hieman tuntui jaloissa eilinen pyörälenkki, mutta ei liian pahasti. Ainoa haitta oli maanantain aamupäivän vilkas liikenne ja etenkin rekkaliikenne. Kokkola-Kajaani -tie on nimittäin aika vilkas tie. Mutta mukava oli vetää ja fiilistellä. Edellisen kerran olen samantyylisen harjoituksen tehnyt varmaankin puhdasta tasatyöntöä. Vuosien vierimisen huomaa ainakin siitä, että ennen nuorena ja urheilijana 10 vetoa ei tuntunu juuri missään ja nyt vanhempana ja kuntoilijana 8 vetoa on jo aika kova setti :)
Nyt on ollut ohjelmassa aika kovia treenejä ja ainahan mä voisin jauhaa shittiä, että mitä järkeä on ns. kilpailukaudella vetää näinkin kovaa settiä. Mutta ensinnäkin tää on vaan niin kivaa ja näin lomalla aikaakin on. Toisekseen voi kysyä, että mikä kilpailukausi ? :)) Niin ja nyt pitää vetää hyviä treenejä, jotta rullaluistelun SM-maratonin pääsis elokuussa jotensakin kunnialla läpi ja sitten syyskuun alussa Tour de Helsingin vetäis selvästi kovempaa kuin vuosi sitten. Siinä kaksi hyvää tavoitetta. Ja se kolmas vielä eli vetää Pirkkalan tempo vielä tälle kesälle yli neljänkympin keskarilla. Näillä tavoitteilla mennään.
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
Häijään kahvakuularingillä oikea asenne
Aloitin tuossa kesäkuun alussa kaikille avoimien kahvakuulaharjoitusten pitämisen. Harjoitukset ovat tosiaan kaikille avoimia ja ilmaisia. Kaikkiaan meitä on jo parikymmentä innokasta kahvakuulan heiluttajaa. Yhdellä kertaa on parhaimmillaan ollut 15 osanottajaa. Perusliikkeitä on opeteltu ja hyviä sekä tehokkaita harjoituksia on tehty joka kerta. Nyt, kun itse olen Nivalassa niin lähetin eilen esimerkkinä kahvakuulaharjoituksen ohjelman, jonka voi kukin toteuttaa vaikka omin päin, jos intoa piisaa. No kuulinpa, että siellä oli porukkaa kokoontunut kasaan ja tehty ohjelma oikein porukalla. Siistiä! Ihailtava asenne, hyvä meidän kahvakuularinki!!
Itse heitin tänään mukavan nautittavan pyörälenkin voisko sanoa kotiseutuhengessä kiertäen käytännössä Nivalan ja tehden pikkupistot myös Ylivieskan ja Haapajärven puolelle. Kaikkiaan kilometrejä tuli 97 ja aikaa vierähti 3.05 eli keskarikin oli yli 30 km/h. Tuuletkin oli tällä kertaa suht suosiolliset. Ja eihän täällä lakeuksilla juurikaan nousuja ole, mutta GPS kyllä näytti korkeuseroa koko matkalle muistaakseni lähes 30m. Mutta kai sitä sen verran tulee, kun tuolta jokilaaksosta nousee Makolan tai Maliskylän ylämaille :) Harjoituksen yleisteema oli peruskestävyys, mutta osana harjoitusta tein 6x5 minuuttia isolla välityksellä 70-80 kadenssilla ja palautuksena 5 minuuttia yli 100 kampikierroksilla. Tuo ison välityksen pyörittäminen lähtee päivä päivältä sieltä paremmin. Viimeisen viisminuuttisen vedin raskaimmalla välityksellä mitä multa tällä hetkellä löytyy ja ihan bueno yli 42 keskarilla ja kohtuusykkeillä ilman megahappoja.
Toisaaltahan se on hyvä, että oppii pyörittämään kovalla kadenssilla ja sitä kautta pystyy jatkossa pyörittämään myös isommalla välityksellä. Noilla kampikierrosmäärillähän, millä olen alkuun noita tempoja vetänyt ei juuri kukaan oikea pyöräilijä kisoja vedä... paitsi aikanaan se yksi, tosin se voitti 7 kertaa Tour de Francen ja sillä lienee ollut välitykset hieman paremmalla mallilla. Mutta kylläpä se Contadorkin vetää isolla välityksellä kovilla kampikierroksilla. Mutta yksilöllisiä juttujahan nuokin ovat. Mutta ei muuta kuin itsekin kohta isompaa etukeskiötä vaihtamaan :) Se täytyy tietysti muistaa, että nyt puhun tempoajoista ja välityksistä niistä ja kuten sanoin niin pyörityshän on hyvin yksilöllinen asia. Ja totuushan on se, että mitä suurempi pyöritysnopeus, sitä alhaisempi on tarvittava voima ja sen myötä pienempi energiantarve ja taloudellisempi ajo. Mulla noissa tempoissa keskikadenssi on ollut luokkaa 90 rpm ja se vaikuttaa aika hyvältä. Eli ei muuta kuin välitykset kohalleen sitten siihen mun tulevaan tempopyörään; pakkohan se on jossain vaiheessa hankkia ;) Tietääpä ainakin mihin säästää... sillä niinhän se on, että en elä tehdäkseni töitä vaan teen töitä elääkseni ja harrastaakseni, kyä näi o!!
Itse heitin tänään mukavan nautittavan pyörälenkin voisko sanoa kotiseutuhengessä kiertäen käytännössä Nivalan ja tehden pikkupistot myös Ylivieskan ja Haapajärven puolelle. Kaikkiaan kilometrejä tuli 97 ja aikaa vierähti 3.05 eli keskarikin oli yli 30 km/h. Tuuletkin oli tällä kertaa suht suosiolliset. Ja eihän täällä lakeuksilla juurikaan nousuja ole, mutta GPS kyllä näytti korkeuseroa koko matkalle muistaakseni lähes 30m. Mutta kai sitä sen verran tulee, kun tuolta jokilaaksosta nousee Makolan tai Maliskylän ylämaille :) Harjoituksen yleisteema oli peruskestävyys, mutta osana harjoitusta tein 6x5 minuuttia isolla välityksellä 70-80 kadenssilla ja palautuksena 5 minuuttia yli 100 kampikierroksilla. Tuo ison välityksen pyörittäminen lähtee päivä päivältä sieltä paremmin. Viimeisen viisminuuttisen vedin raskaimmalla välityksellä mitä multa tällä hetkellä löytyy ja ihan bueno yli 42 keskarilla ja kohtuusykkeillä ilman megahappoja.
Toisaaltahan se on hyvä, että oppii pyörittämään kovalla kadenssilla ja sitä kautta pystyy jatkossa pyörittämään myös isommalla välityksellä. Noilla kampikierrosmäärillähän, millä olen alkuun noita tempoja vetänyt ei juuri kukaan oikea pyöräilijä kisoja vedä... paitsi aikanaan se yksi, tosin se voitti 7 kertaa Tour de Francen ja sillä lienee ollut välitykset hieman paremmalla mallilla. Mutta kylläpä se Contadorkin vetää isolla välityksellä kovilla kampikierroksilla. Mutta yksilöllisiä juttujahan nuokin ovat. Mutta ei muuta kuin itsekin kohta isompaa etukeskiötä vaihtamaan :) Se täytyy tietysti muistaa, että nyt puhun tempoajoista ja välityksistä niistä ja kuten sanoin niin pyörityshän on hyvin yksilöllinen asia. Ja totuushan on se, että mitä suurempi pyöritysnopeus, sitä alhaisempi on tarvittava voima ja sen myötä pienempi energiantarve ja taloudellisempi ajo. Mulla noissa tempoissa keskikadenssi on ollut luokkaa 90 rpm ja se vaikuttaa aika hyvältä. Eli ei muuta kuin välitykset kohalleen sitten siihen mun tulevaan tempopyörään; pakkohan se on jossain vaiheessa hankkia ;) Tietääpä ainakin mihin säästää... sillä niinhän se on, että en elä tehdäkseni töitä vaan teen töitä elääkseni ja harrastaakseni, kyä näi o!!
lauantai 9. heinäkuuta 2011
Kompressiosukat testissä
Sen verran on tuota ikää on jo kertynyt, että piti alkaa kokeilemaan tukisukkia :DNo, itse asiassa urheilijoiden keskuudessa kompressiosukista on tullut aikamoinen hitti ja niitähän on myyty paikoin maahantuojilta lähes loppuun.
Yleensähän jalkojen päällä ollessa jalat helposti väsyvät ja turpoavat. Näiden ennaltaehkäisyyn voi käyttää kompressiosukkia, jotka edistävät lymfa- ja verenkiertoa ja auttavat sitä kautta jaksamaan paremmin pitkäkestoisissa urheilusuorituksissa; esim. maratonilla. Polviin saakka ulottuvissa sukissa on käytetty erikoiskudontaa, joka tekee jonkinlaisen asteittaisen puristuksen jalkaterän, nilkan ja säären alueelle ja edesauttaa nestekiertoa ja esim. hapen kulkua pohkeiden ja jalkaterän alueelle.
Sukkaa voi tietysti käyttää myös seisomatyössä ja urheilusuorituksen jälkeen palautumisen edistämiseen. Lisäksi seisomatyössä sukista on todettu olevan hyötyä ja auttavat jaksamaan paremmin ja myös ehkäisevät jalkojen turpoamista. Ja matkustamiseenhan ne ovat aivan ehdottomat ja lentomatkustajathan ovat käyttäneet tukisukkia jo vuosia.
Näin fysioterapeuttina täytyy tietysti näitä kaikkia kokeilla ettei kaikki vain perustu mainospuheisiin ja tietää itsekin kokemuksen kautta mitä voisi asiakkille suositella. Itse ostin nyt ensimmäiseksi Mico Oxi-Jet kompressiosukat, joka on tehty lähinnä palautumiseen, matkustamiseen ja seisomatyöhön. Töissä en ole vielä ehtinyt niitä pitää, toisaalta asiakkailla olisi voinut olla hauskaa, kun meikä sortseissa ja kompressiosukissa ottaisi asiakkaita vastaan. Mutta lenkkien päälle olen tällä viikolla vetänyt sukat ja jalkaan ja esim keskiviikon tempojen jälkeen ne tuntuivat tosi hyviltä ja saattoi ainakin tuntemuksen mukaan kuvitella niiden edistävän palautumista :) Ja yleensäkin ottaen ne ovat äärettömän miellyttävän tuntuiset jalassa. Siihen on vaikea sanoa, että ehkäisevätkö ne esim. "suonenvetoja", koska nyt en ole niistä pahemmin kärsinyt; kiitos tiukan diasporal-kuurin. Mullahan on ollut ajoittain hyvinkin paljon kramppeja tuossa oikeassa jalassa, jonka hermotusta se välilevyn pullistuma 2007 vaurioitti. Mutta katsellaan, kokeillaan ja kartoitetaan kokemuksia. Hankin kyllä vielä toiset, joita tulen kokeilemaan juoksulenkeillä, sillä siinä uskon niistä olevan hyötyä itselleni. Palataan näihin tarkemmin, kunhan olen niitä pitempään testaillut, mutta ehdottomasti suosittelen jo nyt kokeilemaan, jos kärsii pohkeiden väsymisestä ja turpoamisesta. Ei muuta ku tukisukkaa jalkaan...
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Holmenilla oli asennetta
Olen lukenut lähiaikoina Janne Holmenin Juoksukirjaa. Kirja on koottu lähinnä miehen Juoksija-lehteen kirjoittamista kolumneistaan. En ole ihan loppuun saakka ehtinyt kirjaa kahlaamaan, mutta muutama hyvä pointti on jo tullut esiin. Kokonaisuutena tietysti se riittävän kova harjoittelu ja huippu-urheilijan asenne. "On kuitenkin jotakin mitä ei pidä välttää - kovaa harjoittelua. Ilman riskinottoa ei ole mahdollista menestyä."
Eräskin mielenkiintoinen asia oli, kun Holmen pääsi Suomen Urheiluliiton Kestävyys 2000-projektiin ja sitä kautta liiton valmennusryhmiin. Vuonna 1999 mies pääsi ensimmäiselle etelän leirilleen yhdessä muiden valmennettavien kanssa. Liiton valmennusjohdon yleinen teema oli varoitella liikaharjoittelusta. Kyseistä leiriä varten käskettiin porukoita löysäämään harjoittelua ennen leiriä ja itse leirillä piti harjoitella ensimmäinen viikko kevyesti, jottaa tottuu olosuhteisiin. Sitten leirin viimeisellä viikolla harjoittelua piti keventää rasittavaa kotimatkaa varten. Kokemattomina he päättivät totella valmennusjohtoa, mutta toisin kuitenkin kävi. Heti leirin ensimmäisenä päivänä Holmen veti paikallisen kaverin peesissä 8x3 minuutin vetoharjoituksen eli se siitä kevyestä ekasta viikosta. No, eihän siinä mennyt kuin pari kolme vuotta, kun mies oli jo Euroopan mestari. Yleisesti ottaen mies oli hyvin tarkka kaikessa urheiluun ja harjoitteluun liittyvässä, mutta ylivarovaisuuteen harjoittelun suhteen hän ei syyllistynyt.
Lisäksi Holmen haki koko ajan kovavauhtisiin harjoituksiin kovatasoisia harjoittelukavereita ja niitähän ulkomailta löytyi. Ihmetteli myös sitä, että suomalaisia samalla leirillä ei kiinnostanut tai motivoinut vetää kovia harjoituksia hänen peesissään; niiden olisi lullut kehittävän. Lieneekö muun porukan asenteessa ollut vikaa... niin ja tuloksistahan sitä voi tsekata :) Kyllähän itseään kovemman kaverin kanssa treenaaminen yleensä kehittää, niin ja myös teknisesti. Missäs se Ruotsin Daniel Rickardsson oppi vapaan hiihtotavan tekniikan... joo-o lenkillä Marcus Hellnerin peesissä.
Kaikin puolin Holmenin harjoittelussa ei ole mitään ihmeellistä. Yksinkertaista ja määrällisesti ja laadullisesti riittävän kovaa. Esimerkki oli joltain 19 päivän leiriltä, jossa oli ohjelmassa joka toinen päivä pitkää lenkkiä ja joka toinen päivä rataharjoitus piikkareilla. Näissä rataharjoituksissa joka toinen harjoitus pitkiä toistoja ja joka toinen lyhyitä. Esimerkiksi 20x200m 60 sekunnin palautuksella tai 8x1000m keskiarvolla 2.57 ja 2.30min palautuksella.
Lukee kenen hyvänsä menestyvän huippu-urheilijan tarinoita niin kyllä siellä vaan ne samat asiat lainalaisuudet toistuvat. Urheilijan harjoittelu on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista kunhan se on riittävän kovaa ja elämä karua ja ankaraa, mutta parhaimmillaan ah niin palkitsevaa.
Eräskin mielenkiintoinen asia oli, kun Holmen pääsi Suomen Urheiluliiton Kestävyys 2000-projektiin ja sitä kautta liiton valmennusryhmiin. Vuonna 1999 mies pääsi ensimmäiselle etelän leirilleen yhdessä muiden valmennettavien kanssa. Liiton valmennusjohdon yleinen teema oli varoitella liikaharjoittelusta. Kyseistä leiriä varten käskettiin porukoita löysäämään harjoittelua ennen leiriä ja itse leirillä piti harjoitella ensimmäinen viikko kevyesti, jottaa tottuu olosuhteisiin. Sitten leirin viimeisellä viikolla harjoittelua piti keventää rasittavaa kotimatkaa varten. Kokemattomina he päättivät totella valmennusjohtoa, mutta toisin kuitenkin kävi. Heti leirin ensimmäisenä päivänä Holmen veti paikallisen kaverin peesissä 8x3 minuutin vetoharjoituksen eli se siitä kevyestä ekasta viikosta. No, eihän siinä mennyt kuin pari kolme vuotta, kun mies oli jo Euroopan mestari. Yleisesti ottaen mies oli hyvin tarkka kaikessa urheiluun ja harjoitteluun liittyvässä, mutta ylivarovaisuuteen harjoittelun suhteen hän ei syyllistynyt.
Lisäksi Holmen haki koko ajan kovavauhtisiin harjoituksiin kovatasoisia harjoittelukavereita ja niitähän ulkomailta löytyi. Ihmetteli myös sitä, että suomalaisia samalla leirillä ei kiinnostanut tai motivoinut vetää kovia harjoituksia hänen peesissään; niiden olisi lullut kehittävän. Lieneekö muun porukan asenteessa ollut vikaa... niin ja tuloksistahan sitä voi tsekata :) Kyllähän itseään kovemman kaverin kanssa treenaaminen yleensä kehittää, niin ja myös teknisesti. Missäs se Ruotsin Daniel Rickardsson oppi vapaan hiihtotavan tekniikan... joo-o lenkillä Marcus Hellnerin peesissä.
Kaikin puolin Holmenin harjoittelussa ei ole mitään ihmeellistä. Yksinkertaista ja määrällisesti ja laadullisesti riittävän kovaa. Esimerkki oli joltain 19 päivän leiriltä, jossa oli ohjelmassa joka toinen päivä pitkää lenkkiä ja joka toinen päivä rataharjoitus piikkareilla. Näissä rataharjoituksissa joka toinen harjoitus pitkiä toistoja ja joka toinen lyhyitä. Esimerkiksi 20x200m 60 sekunnin palautuksella tai 8x1000m keskiarvolla 2.57 ja 2.30min palautuksella.
Lukee kenen hyvänsä menestyvän huippu-urheilijan tarinoita niin kyllä siellä vaan ne samat asiat lainalaisuudet toistuvat. Urheilijan harjoittelu on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista kunhan se on riittävän kovaa ja elämä karua ja ankaraa, mutta parhaimmillaan ah niin palkitsevaa.
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Sorilan tempo
Nyt pääsin ensimmäistä kertaa tuuttaamaan perinteikkään Sorilan tempon. Reitti on edestakainen ja prikulleen 10km. Maastoltaan mukavan pikkunätin vaihteleva, mutta valitettavasti nyt jo pinnaltaan todella huono. Pitkittäisiä ja poikittaisia halkeamia on todella paljon ja pitkittäiset ovat todella pahoja eli tarkkana saa olla. Jos niihin sattuu vetämään niin sitten kyllä saattaa lähteä maata kiertävälle radalle aika vihaisesti. Jos pinta olisi parempi niin olisihan se ihan loistava temporeitti.
No mites se sitten kulki? Oikeastaan yllättävän kovaa. Onhan se ensinnäkin hieman vaikea lähteä vetämään oudolle reitille ensimmäistä kertaa. Totta kai me kävimme sen kerran verryttelemässä, mutta ensimmäinen veto kilpaa on aina ensimmäinen veto kilpaa. Toisekseen täytyy myöntää, että Kakskerran rasitukset hieman tuntuivat punteissa edelleenkin. Eli tähän peilaten aika, joka oli 15.20, oli hyvinkin tyydyttävä. Ja nyt voi jopa sanoa, että alkuvauhtikin oli kohtuullisen oikea, mutta maksimisykkeet olivat lopulta vain 172 eli tukkoisen oloista enkä tuntemuksenkaan mukaan saanut läheskään kaikkea irti. Eli se 15 minuuttia on ihan haarukassa, jos vaan suinkin pääsen toisen kerran vetämään Sorilan tempon... ihan pakko päästä...on se niin siistiä, niin siistiä :D
Niin ja mä olen nyt 1,5 viikkoa lomalla. Lähdemme Kasperin kanssa kaksin huomenna Power Parkin kautta Nivalaan. Nivalassa olisi tarkoitus ensi keskiviikkona käydä vetämässä siellä paikalliset viikkotempot eli mittaamassa taso siellä. Mutta ensi katsotaan huomenna kuinka pönttö ja pakki kestävät Power Parkin vatkaimet :))
No mites se sitten kulki? Oikeastaan yllättävän kovaa. Onhan se ensinnäkin hieman vaikea lähteä vetämään oudolle reitille ensimmäistä kertaa. Totta kai me kävimme sen kerran verryttelemässä, mutta ensimmäinen veto kilpaa on aina ensimmäinen veto kilpaa. Toisekseen täytyy myöntää, että Kakskerran rasitukset hieman tuntuivat punteissa edelleenkin. Eli tähän peilaten aika, joka oli 15.20, oli hyvinkin tyydyttävä. Ja nyt voi jopa sanoa, että alkuvauhtikin oli kohtuullisen oikea, mutta maksimisykkeet olivat lopulta vain 172 eli tukkoisen oloista enkä tuntemuksenkaan mukaan saanut läheskään kaikkea irti. Eli se 15 minuuttia on ihan haarukassa, jos vaan suinkin pääsen toisen kerran vetämään Sorilan tempon... ihan pakko päästä...on se niin siistiä, niin siistiä :D
Niin ja mä olen nyt 1,5 viikkoa lomalla. Lähdemme Kasperin kanssa kaksin huomenna Power Parkin kautta Nivalaan. Nivalassa olisi tarkoitus ensi keskiviikkona käydä vetämässä siellä paikalliset viikkotempot eli mittaamassa taso siellä. Mutta ensi katsotaan huomenna kuinka pönttö ja pakki kestävät Power Parkin vatkaimet :))
tiistai 5. heinäkuuta 2011
Suuri lahjakkuus on poissa
Tänään kolmen maissa kuulin uutisista, että Mika Myllylä on kuollut. Uutinen todellakin pysäytti ja taisi silmä muutaman kerran kostuakin. Niin valitettavaa, niin surullista, niin traagista...
Mieleen muistui ne ensimmäiset kerrat 80-luvun alusta, kun näin Mikan ensimmäisen kerran. Aina siellä pykälää nuoremassa ikäluokassa naapurikunnan seuran mies meni neonpunaisessa pipossaan todella kovaa. Paremmin tutustuin mieheen armeijassa. Itsemenin armeijaan kesäkuussa -86 ja Mika tuli samaiseen Kainuun Prikaatiin heti vapaaehtoisena 17-vuotiaana lokakuussa. Jo yhden Suomen mestaruuden voittaneena mies pääsi luonnollisesti heti Prikaatin valmennusryhmiin. Heti siltä syksyltä muistan, kun vähälumisena syksynä meidät laitettiin tekemään latua jonnekin metsäautotien reunaan Kajaanin ja Sotkamon välimaastoon. Kun saimme jonkinlaisen laduntekeleen käsipelillä tehtyä, pääsimme myös hiihtämään. Yritimme sitten siinä saada jonkinlaista hiihtoa aikaiseksi ja sitten näin, kun MIka veti samaa loivaa nousua ylös ja mies tuli sitä teknisesti loistavasti kuin suoraan MM-tasolta. Sitä näkyä en unohda ikinä. Silloin viimeistään tajusin, että siinä on lahjakkain näkemäni hiihtäjä.
Silloin kyseisenä talvena Myllylä dominoi PV:n läänimestaruuskisoja ja olikohan kyseinen talvi, kun vei jo miestenkin piirin mestaruuden Keski-Pohjanmaalla. Sieltä sitten alkoi pikku hiljaa nousu kohti maailman huippua, jonne sellainen lahjakkuus tulisi vääjäämättä nousemaan ja nousikin. Armeijan ajoilta on monta mukavaa muistoa ja omalta kohdalta yksi voittokin. Sodankylän leirillä päätettiin, että huomenna vedetään 100 km:n päivä. Sitten lapettiin pitkä päivä, mutta Mika lopetti 85km:n kohdalla ja meikä veti täydet sata. Eli peruskestävyyslenkin pituudessa vielä voitin, kun varsinaisissa kisoissa en enää pärjänny :)
Sitten tietysti muistoissa ovat vahvana Mikan loistavat menestykset 90-luvulla ja päällimmäisinä tietysti Trondheimin vesisateen 50km:n maailmanmestaruus ja Naganon sakean lumipyryn Olympiakulta 30km:llä sekä Ramsaun 3 kultaa. Ramsaussahan olisi varmaankin tullut 4 kultaa, jos takaa-ajossa olisi noudatettu silloisia sääntöjä; siinä kelissähän olisi kisa pitänyt käydä väliaikalähtönä, mutta norjalaisethan siinäkin taas olivat takana ja Alsgaard vei siinä voiton. Doping-asioihin en nyt muuten puutu, mutta jos ja kun siellä jotain on käytetty, niin samat ne oli keinot koko kärjellä oli paras oli kuitenkin paras. Voittaja oli silloinkin paras, lahjakkain ja kovin harjoittelija.
Mutta Lahden käryllä oli ihan liian kova hinta. Ja niin valitettavaa oli lukea etenkin viime vuosien juttuja. Mies oli kuitenkin pohjimmiltaan mitä hienoin, mitä herkin, mitä mukavin ja sympaattisin ihminen. Niin ja todellinen lahjakkuus ja jolla oli lahjakkuutta myös harjoitella todella kovaa; silloin kun harjoitellaan niin silloin todellakin harjoitellaan.
Omissa muistoissani Mika Myllylä jää elämään kaikkien aikojen suomalaishiihtäjänä.
R.I.P Mika
Mieleen muistui ne ensimmäiset kerrat 80-luvun alusta, kun näin Mikan ensimmäisen kerran. Aina siellä pykälää nuoremassa ikäluokassa naapurikunnan seuran mies meni neonpunaisessa pipossaan todella kovaa. Paremmin tutustuin mieheen armeijassa. Itsemenin armeijaan kesäkuussa -86 ja Mika tuli samaiseen Kainuun Prikaatiin heti vapaaehtoisena 17-vuotiaana lokakuussa. Jo yhden Suomen mestaruuden voittaneena mies pääsi luonnollisesti heti Prikaatin valmennusryhmiin. Heti siltä syksyltä muistan, kun vähälumisena syksynä meidät laitettiin tekemään latua jonnekin metsäautotien reunaan Kajaanin ja Sotkamon välimaastoon. Kun saimme jonkinlaisen laduntekeleen käsipelillä tehtyä, pääsimme myös hiihtämään. Yritimme sitten siinä saada jonkinlaista hiihtoa aikaiseksi ja sitten näin, kun MIka veti samaa loivaa nousua ylös ja mies tuli sitä teknisesti loistavasti kuin suoraan MM-tasolta. Sitä näkyä en unohda ikinä. Silloin viimeistään tajusin, että siinä on lahjakkain näkemäni hiihtäjä.
Silloin kyseisenä talvena Myllylä dominoi PV:n läänimestaruuskisoja ja olikohan kyseinen talvi, kun vei jo miestenkin piirin mestaruuden Keski-Pohjanmaalla. Sieltä sitten alkoi pikku hiljaa nousu kohti maailman huippua, jonne sellainen lahjakkuus tulisi vääjäämättä nousemaan ja nousikin. Armeijan ajoilta on monta mukavaa muistoa ja omalta kohdalta yksi voittokin. Sodankylän leirillä päätettiin, että huomenna vedetään 100 km:n päivä. Sitten lapettiin pitkä päivä, mutta Mika lopetti 85km:n kohdalla ja meikä veti täydet sata. Eli peruskestävyyslenkin pituudessa vielä voitin, kun varsinaisissa kisoissa en enää pärjänny :)
Sitten tietysti muistoissa ovat vahvana Mikan loistavat menestykset 90-luvulla ja päällimmäisinä tietysti Trondheimin vesisateen 50km:n maailmanmestaruus ja Naganon sakean lumipyryn Olympiakulta 30km:llä sekä Ramsaun 3 kultaa. Ramsaussahan olisi varmaankin tullut 4 kultaa, jos takaa-ajossa olisi noudatettu silloisia sääntöjä; siinä kelissähän olisi kisa pitänyt käydä väliaikalähtönä, mutta norjalaisethan siinäkin taas olivat takana ja Alsgaard vei siinä voiton. Doping-asioihin en nyt muuten puutu, mutta jos ja kun siellä jotain on käytetty, niin samat ne oli keinot koko kärjellä oli paras oli kuitenkin paras. Voittaja oli silloinkin paras, lahjakkain ja kovin harjoittelija.
Mutta Lahden käryllä oli ihan liian kova hinta. Ja niin valitettavaa oli lukea etenkin viime vuosien juttuja. Mies oli kuitenkin pohjimmiltaan mitä hienoin, mitä herkin, mitä mukavin ja sympaattisin ihminen. Niin ja todellinen lahjakkuus ja jolla oli lahjakkuutta myös harjoitella todella kovaa; silloin kun harjoitellaan niin silloin todellakin harjoitellaan.
Omissa muistoissani Mika Myllylä jää elämään kaikkien aikojen suomalaishiihtäjänä.
R.I.P Mika
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Rullaluistelun hurmaa Kakskerrassa
Vaikka omalla kohdalla tuo rullaluistelu on ollut tällä kaudella hieman lapsenkengissä niin siitä huolimatta ainakin Kakskerran lenkille Turkuun on aina pakko päästä. Onhan se kuitenkin tunnelmaltaan, järjestelyiltään ja reitiltään nykyään Suomen paras rullaluistelutapahtuma. Keli oli jälleen kerran loistava, reitti pinnaltaankin edelleen hyvä ja vaikka omalla kohdalla meno ei ollut kovinkaan lennokasta niin hauskaa kuitenkin oli, kannatti lähteä. Ja kaiken kukkuraksi oli tosi siistiä nähdä rullaluistelukavereita pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia.
Itse kisasta tosiaan omalla kohdalla ei ole mitään jäätävää kerrottavaa. Tietysti se on nyt todistettu, että ihan näillä kilometreillä ei minun rullaluistelutaustalla voi odottaa huippuaikoja. Tämä oli nyt kymmenes kerta luistimilla tänä kesänä ja se on armottomasti liian vähän. Hapenotollisesti ei mitään heikkoa, mutta luistelulihaksisto ei vaan kestä kilpailuvauhtista rasitusta eli ottaa näköjään enemmän kiinni sieltä lihaskestävyyspuolelta. Ja jos ennen oli nuo nousut mun vahvuus niin tällä hetkellä ne ovat heikkous, sillä niihin nitkahti Huippulan poika eilen. Tasaisia nyt keinutteli ihan ok... puolimatkaan saakka :) Hieman tietysti kismittää, kun joskus on vetänyt saman reitin melkein 10 minuuttia kovempaa, mutta toisaalta hauskaa oli ja olihan se odotettavissa, että alle 1.10 aikoihin ei tällä rulliskunnolla nyt mennä. Ja vaikka ihan moro oli maalissa niin palautuminen oli nopeaa ja illalla tunnin kahvakuulatreeni sujui äärettömän hyvin eli pohjat on kunnossa :)
Itse kisan kulusta ei nyt ole ihmeempää raportoitavaa. Jani kyseli ennen kisaa, että onko menohaluja. Nyt kyllähän menohaluja aina on, mutta kunto ei nyt riitä siihen, että reittiennätystä aletaan jahtaamaan, joka oli se Janin ajatus. Heti alkuun Jani lähti suht kovaa ja me muut jäimme hieman. Normikunnossa meikä olis kyllä lähtenyt sinne perään, mutta nyt ei pystynyt :( Robert lähti hetken päästä Janin perään saavuttaenkin hänet ja me jäimme Samulin kanssa tekemään yhteistyötä. Vuoroveto toimi emmekä olleet puolimatkaan mennessä kovinkaan kaukana kärjestä. Meitsillä oli kuitenkin jo todella vaikeaa, Samuli oli vahvalla jalalla liikenteessä ja minä jäin aina nousuissa jokusen metrin ja todellakin pikku hiljaa hyydyin niihin. Puolimatkan jälkeen jatkoin matkaa yksin. Robert oli jäänyt Janista ja kikkaili nivusensa kanssa, Samuli sai hänet kiinni ja pojat kisailivat kakkosijasta, jonka Roope sitten vei. Meikä keskittyi turvaamaan nelossijansa ja todellakin siinäkin oli jo turvaamista, sillä niin oli loppuvaiheessa matkanteko vaikeaa. Mutta maaliin kuitenkin ajalla 1.17 ja jotain. Mitä tästä opimme?? Kannattais varmaan luistella enemmän, jos haluaa tapella sijoituksista, joilla pääsee pokkaamaan :) Mutta täytyy vielä toistaa, että hienoa oli kisailla taas Kakskerrassa, jossa muuten aina on helle! Se on hienoa.
Hieman on ollut nivuset kipeänä ja totta kai aamulla hieman huomasi, että kisaa ja kahvakuulaa on eilen vedetty. Mutta tänään tein kevyen puolen tunnin hölkän ja jälleen kerran se palautti ihan mukavasti. Huomenna kevyttä pyöräilyä ja keskiviikkona näillä näkymin Sorilan tempo.
Mitäs tänään Tourilla; joo-o massakiri oli odotettavissakin, mutta Mark Cavendish ei voittanu tämän päivän etappia ja sekös ainakin meikäläisestä tuntuu hyvältä. Olihan hieno kiritaistelu jälleen kerran, mutta kylläpä sitä niitä vuorietappeja odottelee ainakin meikäläinen. Niin tuosta Cavendishistä sen verran, että niin kova pyöräilijä ja loppukirimies kuin hän onkin niin mun kategoriassa mies menee kaikkine lausuntoineen ym. sinne "petternorthug-kategoriaan" eli mies ei ole nätisti sanottuna mun suosikki. Viime viikon Veikkaajassa oli muuten hyvä artikkeli Cavendishistä, kannattaa lukea, jos lehden saa käsiinsä.
Itsestä on tuntunut tässä kevään aikana, että mitään järisyttävää sanottavaa ei ole tässä mun blogissani ollut ja päivityksiäkin on tullut välillä harvakseltaan. Nyt kuitenkin viikon sisään sain pariin otteeseen kiitosta ja kannustusta, että jatka vaan kirjoittelua. Kiitos niistä ja kyllä mä jatkankin aina kun ehdin ja vaikka asiaa ei aina niin olekkaan...perusdiipadaapaa vaan, mutta hauskaa ja "terapeuttista" tämä edelleenkin on :) Täytyy taas kuitenkin sanoa, että jos ne kaikki lenkkien "flow-tilassa" tulevat ajatukset muistaisi tässä kirjoittaessa niin korkealentoisia juttuja olisi ja tulisi ja paljon :) Mutta aiheita pyörii nytkin mielessä paljon ja niistä lähiaikoina taas lisää...
Itse kisasta tosiaan omalla kohdalla ei ole mitään jäätävää kerrottavaa. Tietysti se on nyt todistettu, että ihan näillä kilometreillä ei minun rullaluistelutaustalla voi odottaa huippuaikoja. Tämä oli nyt kymmenes kerta luistimilla tänä kesänä ja se on armottomasti liian vähän. Hapenotollisesti ei mitään heikkoa, mutta luistelulihaksisto ei vaan kestä kilpailuvauhtista rasitusta eli ottaa näköjään enemmän kiinni sieltä lihaskestävyyspuolelta. Ja jos ennen oli nuo nousut mun vahvuus niin tällä hetkellä ne ovat heikkous, sillä niihin nitkahti Huippulan poika eilen. Tasaisia nyt keinutteli ihan ok... puolimatkaan saakka :) Hieman tietysti kismittää, kun joskus on vetänyt saman reitin melkein 10 minuuttia kovempaa, mutta toisaalta hauskaa oli ja olihan se odotettavissa, että alle 1.10 aikoihin ei tällä rulliskunnolla nyt mennä. Ja vaikka ihan moro oli maalissa niin palautuminen oli nopeaa ja illalla tunnin kahvakuulatreeni sujui äärettömän hyvin eli pohjat on kunnossa :)
Itse kisan kulusta ei nyt ole ihmeempää raportoitavaa. Jani kyseli ennen kisaa, että onko menohaluja. Nyt kyllähän menohaluja aina on, mutta kunto ei nyt riitä siihen, että reittiennätystä aletaan jahtaamaan, joka oli se Janin ajatus. Heti alkuun Jani lähti suht kovaa ja me muut jäimme hieman. Normikunnossa meikä olis kyllä lähtenyt sinne perään, mutta nyt ei pystynyt :( Robert lähti hetken päästä Janin perään saavuttaenkin hänet ja me jäimme Samulin kanssa tekemään yhteistyötä. Vuoroveto toimi emmekä olleet puolimatkaan mennessä kovinkaan kaukana kärjestä. Meitsillä oli kuitenkin jo todella vaikeaa, Samuli oli vahvalla jalalla liikenteessä ja minä jäin aina nousuissa jokusen metrin ja todellakin pikku hiljaa hyydyin niihin. Puolimatkan jälkeen jatkoin matkaa yksin. Robert oli jäänyt Janista ja kikkaili nivusensa kanssa, Samuli sai hänet kiinni ja pojat kisailivat kakkosijasta, jonka Roope sitten vei. Meikä keskittyi turvaamaan nelossijansa ja todellakin siinäkin oli jo turvaamista, sillä niin oli loppuvaiheessa matkanteko vaikeaa. Mutta maaliin kuitenkin ajalla 1.17 ja jotain. Mitä tästä opimme?? Kannattais varmaan luistella enemmän, jos haluaa tapella sijoituksista, joilla pääsee pokkaamaan :) Mutta täytyy vielä toistaa, että hienoa oli kisailla taas Kakskerrassa, jossa muuten aina on helle! Se on hienoa.
Hieman on ollut nivuset kipeänä ja totta kai aamulla hieman huomasi, että kisaa ja kahvakuulaa on eilen vedetty. Mutta tänään tein kevyen puolen tunnin hölkän ja jälleen kerran se palautti ihan mukavasti. Huomenna kevyttä pyöräilyä ja keskiviikkona näillä näkymin Sorilan tempo.
Mitäs tänään Tourilla; joo-o massakiri oli odotettavissakin, mutta Mark Cavendish ei voittanu tämän päivän etappia ja sekös ainakin meikäläisestä tuntuu hyvältä. Olihan hieno kiritaistelu jälleen kerran, mutta kylläpä sitä niitä vuorietappeja odottelee ainakin meikäläinen. Niin tuosta Cavendishistä sen verran, että niin kova pyöräilijä ja loppukirimies kuin hän onkin niin mun kategoriassa mies menee kaikkine lausuntoineen ym. sinne "petternorthug-kategoriaan" eli mies ei ole nätisti sanottuna mun suosikki. Viime viikon Veikkaajassa oli muuten hyvä artikkeli Cavendishistä, kannattaa lukea, jos lehden saa käsiinsä.
Itsestä on tuntunut tässä kevään aikana, että mitään järisyttävää sanottavaa ei ole tässä mun blogissani ollut ja päivityksiäkin on tullut välillä harvakseltaan. Nyt kuitenkin viikon sisään sain pariin otteeseen kiitosta ja kannustusta, että jatka vaan kirjoittelua. Kiitos niistä ja kyllä mä jatkankin aina kun ehdin ja vaikka asiaa ei aina niin olekkaan...perusdiipadaapaa vaan, mutta hauskaa ja "terapeuttista" tämä edelleenkin on :) Täytyy taas kuitenkin sanoa, että jos ne kaikki lenkkien "flow-tilassa" tulevat ajatukset muistaisi tässä kirjoittaessa niin korkealentoisia juttuja olisi ja tulisi ja paljon :) Mutta aiheita pyörii nytkin mielessä paljon ja niistä lähiaikoina taas lisää...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)