On tää urheilu vaan niin hienoo

Kyllä on taas tämä urheilu tai kilpakuntoilu antanut taas viikon sisään niin hienoja kicksejä ettei paremmasta väliä. Liikunta sinällään on jo niin hienoa ja tuottaa endorfiinihumalaa, mutta kyllä se vielä kun saa itsestään kunnolla irti ja tuntee, että nyt kulkee niin tuohan se vielä siihen sen extralisän ja voisiko sanoa, että tuo sen tuoreen mansikan siihen kakun päälle.

Ensin viime torstain tempoissa tuntui ensimmäistä kertaa, että nyt oikeesti mennään jo aika kovaa ja tuloksenahan olikin jo tähän mennessä paras aika. Ja eilen sitten Ahvenistolla tuli pariin otteeseen etenkin siinä maalimäessä tunne, että nyt mennään Samulin kanssa isoa kovaa; reisi lauloi ja matka taittui. Näissä molemmissa tuli taas sitä tunnetta, että voima välittyy polkimien tai rullien kautta eteenpäin vieväksi voimaksi oikein kunnolla. Eikä se voima jää pyörimään vaan tuonne munien alle saamatta mitään aikaiseksi :) On tää niin hienoo.

Sitten taas tänä iltana oli niin siistiä käydä heittämässä pyörällä palauttavan kevyt kolmekymppinen upeassa kesäillassa mahtavassa maalaismaisemassa. Kevyttä pyörittelyä sykkeen ollessa luokkaa 110. Aineenvaihdunta ja verenkierto vilkastui alaraajoissa ja lenkki oli todella hyvä, palauttava harjoitus; sekä fyysisesti että psykkisesti. On tää vaan niin hienoo.

Menestyminen on tietysti aina hienoa ja tuo myös sitä lisämaustetta. Itse olin äärettömän tyytyväinen eiliseen suoritukseeni siis suorituksena, mutta äärettömän tyytyväinen myös sijoitukseen ja SM-hopeaan. Se toi myös sitä hyvän olon tunnetta, joka tuntui hyvältä tänäänkin ja siivitti uuteen työviikkoon. Tähän täytyy myös sanoa, että olihan tuossa itse sauvarullaluistelussa ihan eri meininki kuin itselläni silloin joskus 2007. Viime vuosien rullaluistelut näkyivät nyt sauvarullaluistelussa, nyt mogrenissa pystyi käyttämään sisäpuristusta ja ulkopuristus suuntautui paremmin kuin silloin joskus. Ennen sitä meni tasaisella mogrenia ja potki taaksepäin ja toisaalta nyte emme esim. käyttäneet tasaisella kertaakaan sauvoja. Nyt sitä oikein viimeisen päälle tajuaa, että kuinka perseestä se oma tekniikka oli silloin, puhdasta luisteluhiihtoa rullaluistimilla. Hyvä, että silmät aukenee joskus :) Mutta toisaalta sekin toi sitä hyvää tunnetta ja huomaa, että asioita voi joskus hiffata. Toisaalta nytkin tietää, että siinä tekniikassa ja myös suorituksessa oli puutteita, mutta toisaalta tietää ainakin osaksi syitä niihin ja tiedostaa niitä puutteita ja tiedostaa jopa sen, että niitä voi parantaa :) On tää vaan niin hienoo.

Tällaiset hetket ja tunteet ovat niitä urheilun ja liikunnan hienoimpia hetkiä. Jos tuossa joskus pimeänä marraskuun iltana on joskus hieman nihkeämpää niin silloin voi taas muistella näitä upeita tunteita ja esim. sitä, että Ahvenistolla mentiin sitä mäkeä muuten helevetin kovaa...on tämä urhheilu vaan niin hienua, sano nivalainen :D