Tänään kolmen maissa kuulin uutisista, että Mika Myllylä on kuollut. Uutinen todellakin pysäytti ja taisi silmä muutaman kerran kostuakin. Niin valitettavaa, niin surullista, niin traagista...
Mieleen muistui ne ensimmäiset kerrat 80-luvun alusta, kun näin Mikan ensimmäisen kerran. Aina siellä pykälää nuoremassa ikäluokassa naapurikunnan seuran mies meni neonpunaisessa pipossaan todella kovaa. Paremmin tutustuin mieheen armeijassa. Itsemenin armeijaan kesäkuussa -86 ja Mika tuli samaiseen Kainuun Prikaatiin heti vapaaehtoisena 17-vuotiaana lokakuussa. Jo yhden Suomen mestaruuden voittaneena mies pääsi luonnollisesti heti Prikaatin valmennusryhmiin. Heti siltä syksyltä muistan, kun vähälumisena syksynä meidät laitettiin tekemään latua jonnekin metsäautotien reunaan Kajaanin ja Sotkamon välimaastoon. Kun saimme jonkinlaisen laduntekeleen käsipelillä tehtyä, pääsimme myös hiihtämään. Yritimme sitten siinä saada jonkinlaista hiihtoa aikaiseksi ja sitten näin, kun MIka veti samaa loivaa nousua ylös ja mies tuli sitä teknisesti loistavasti kuin suoraan MM-tasolta. Sitä näkyä en unohda ikinä. Silloin viimeistään tajusin, että siinä on lahjakkain näkemäni hiihtäjä.
Silloin kyseisenä talvena Myllylä dominoi PV:n läänimestaruuskisoja ja olikohan kyseinen talvi, kun vei jo miestenkin piirin mestaruuden Keski-Pohjanmaalla. Sieltä sitten alkoi pikku hiljaa nousu kohti maailman huippua, jonne sellainen lahjakkuus tulisi vääjäämättä nousemaan ja nousikin. Armeijan ajoilta on monta mukavaa muistoa ja omalta kohdalta yksi voittokin. Sodankylän leirillä päätettiin, että huomenna vedetään 100 km:n päivä. Sitten lapettiin pitkä päivä, mutta Mika lopetti 85km:n kohdalla ja meikä veti täydet sata. Eli peruskestävyyslenkin pituudessa vielä voitin, kun varsinaisissa kisoissa en enää pärjänny :)
Sitten tietysti muistoissa ovat vahvana Mikan loistavat menestykset 90-luvulla ja päällimmäisinä tietysti Trondheimin vesisateen 50km:n maailmanmestaruus ja Naganon sakean lumipyryn Olympiakulta 30km:llä sekä Ramsaun 3 kultaa. Ramsaussahan olisi varmaankin tullut 4 kultaa, jos takaa-ajossa olisi noudatettu silloisia sääntöjä; siinä kelissähän olisi kisa pitänyt käydä väliaikalähtönä, mutta norjalaisethan siinäkin taas olivat takana ja Alsgaard vei siinä voiton. Doping-asioihin en nyt muuten puutu, mutta jos ja kun siellä jotain on käytetty, niin samat ne oli keinot koko kärjellä oli paras oli kuitenkin paras. Voittaja oli silloinkin paras, lahjakkain ja kovin harjoittelija.
Mutta Lahden käryllä oli ihan liian kova hinta. Ja niin valitettavaa oli lukea etenkin viime vuosien juttuja. Mies oli kuitenkin pohjimmiltaan mitä hienoin, mitä herkin, mitä mukavin ja sympaattisin ihminen. Niin ja todellinen lahjakkuus ja jolla oli lahjakkuutta myös harjoitella todella kovaa; silloin kun harjoitellaan niin silloin todellakin harjoitellaan.
Omissa muistoissani Mika Myllylä jää elämään kaikkien aikojen suomalaishiihtäjänä.
R.I.P Mika
2 kommenttia:
Itse en ole Mikaa varsinaisesti tavannut, mutta livenä olen nähnyt Helsingin MM kisoissa 2005, istui pari kolme penkkiriviä alempana/edempänä etuoikealla katsomossa, otin vieläpä todisteeksi valokuvankin.
Kuolema oli shokki. Vaikken olekaan seurannut tarkasti Mikan myöhempiä elämänvaiheita, on melkoinen järkytys, että hallittu ja kurinalainen elämä voi kaatua ja luisua siihen viimeiseen alamäkeen jonka pohjalta ei enää nouse edes se suurinkaan sankari.
Juuri näin. Oli muuten viime yönä Radio Suomessa hieno viisi vuotta sitten taltioitu haastattelu Mikasta. Hienoja, syvällisiä ajatuksia niin kuin monissa muissakin haastatteluissa urheilusta, liikunnasta ja elämästä. Tätä kaikkea taustaa vasten kuolema oli todellakin niin ikävä, niin turha. Ja oli todellakin, kuten sanoit shokki, joka pistää ajattelemaan...
Lähetä kommentti