Hyvää Joulua!!

Arvostamani urheilijat

Mike kirjoitti tuossa pari viikkoa sitten kommenteissa omasta mielestään historian parhaista urheiljoista. Pitäydyn itsekin edelleen aiheessa sen verran, että yritän listata eniten arvostamani urheilijat ja pitäydytään nyt aluksi vuosissa 1966-2009 eli vuodet tuolta omasta syntymävuodestani alkaen. Tämähän on aina maailman vaikeimpia tehäviä alkaa vertaamaan eri lajien urheilijoita ja omakin lista voi aina vaihdella jopa päivittäin. Itse kun harrastan tuota kestävyysurheilua,niin kylläpä tuonne niitä kestävyysurheiljoita taitaa tulla aika monta.

Eli mun mielestä TOP-20 urheilijat v. 1966-2009

1. Lance Armstrong; 7 Tour de Francen voittoa peräkkäin, voitettu vakava sairaus ja upea come back, joka saattaa vielä huipentua ensi kesänä.

2. Kenenisa Bekele; 3 Olympiakultaa, 4 maailman mestaruutta ja mies, jota ei taideta nykyään voittaa millään taktiikalla.

3. Eddy Merckx; 5 Tourin voittoa, 5 Giron voittoa ja valtava määrä muutakin menestystä, lempinimi taisi olla "Le Cannibale"

4. Lasse Viren; peräkkäisissä Olympialaisissa tuplavoitto

5. Bernard Hinault; 5 Tourin voittoa, 2 Giron voittoa ja 2 Vueltan voittoa

6. Björn Daehlie; jotenkin mä en tätä miestä tänne muuten listais, mutta meriittilista (8 Olympiakultaa, 9 maailman mestaruutta...) ja tietysti hapenottolukemat ovat sellaiset, että muuta ei voi.

7. Haile Gebrselassie; 4 maailman mestaruutta, 2 Olympiakultaa ja ura jatkuu maratonilla edelleen, upea juoksija.

8. Gunde Svan; 4 Olympiakultaa, 7 maailman mestaruutta

9. Miguel Indurain; 5 Tourin voittoa

10. Usain Bolt; Maailman Nopein, 3 Olympiakultaa, 3 maailman mestaruutta ja mitä vielä tekeekään...

11. Wayne Gretzky, maailman paras jääkiekkoilija, NHL:n ennätyksiä...

12. Mark Allen; olikohan nyt 5 peräkkäistä Hawaijin Ironmanin voittoa.

13. Marja-Liisa Kirvesniemi, Sarajevon triplakulta, 15 mitalia arvokisoista, upea comeback.

14. Jan Zelezny; kaikkien aikojen keihäänheittäjä, 3 Olympiakultaa, 3 maailman mestaruutta, ME

15. Roger Federer; kaikkien aikojen tennispelaaja

16. Aleksandr Karelin; maailman ylivoimaisin painija ja pitkään, 3 Olympiakultaa, läjäpäin maailman ja euroopan mestaruuksia.

17. Eric Heiden; Lake Placidissa 1980 vei kaikki pikaluistelun kultamitalit

18. Michael Phelps; mitaleita alkaa olla sellainen määrä, että ei voi jättää pois listalta

19. Michael Schumacher; niin joo autourheilija täällä ?! mutta vähän samat sanat kuin Daehliestä. Ei muuten, mutta meriittilista on niin huikea ja häikäilemätön kilpailija ja myös kunnoltaan ja harjoittelultaan Urheilija.

ja kukas sitten vielä... ehkä yllätysvalinta:

20. Mika Myllylä; kaikkien aikojen suomalainen mieshiihtäjä

Tietysti tuonne voisi kuulua Mario Lemieux, Björn Borg, Ingemar Stenmark, Tiger Woods, Mark Spitz, Neuvostoliiton kiekkoilijoita, siis ihan järkyttävä määrä hurjia ja arvostettavia urheilijoita.

Mutta tämä oli tässä ja nyt tämän päivän lista ja nimenomaan mun lista arvostamistani urheilijoista. Varmaan joku todella kova jäi poiskin, mutta mitäs sen väliä. Kuitenkin mielenkiintoinen aihe ja ainahan siitä keskusteltavaa riittää. Ehkä jatkossa pitää paneutua kaikkien aikojen parhaisiin urheilijoihin maailmassa ja Suomessa eli lisää mahdottomia tehtäviä.

Jatkoa edelliseen...

Toinen hyvä testi tai seurantaharjoitus on ns. maksimaalinen seurantaharjoitus. Itse toteutan sen niin, että 1km verryttelyjuoksua, sitten 2km PKII-vauhtia, sitten 3km kovaa ja sen päälle vielä 1km verryttelyä. Näistä väliajat ylös ja ei muuta kuin seuraamaan kunnon kehitystä. Helpointa olisi tietysti tehdä vakioreitillä juosten. Mutta itse teen tämänkin näin rospuuttoaikaan juoksumatolla. Tänään juoksu ei ollut todellakaan mitään helpointa, mutta ihan hyvää kuitenkin. Mikään juoksijatyyppihän en ole ikinä ollut, mutta näillä mennään...

Suunto T6c

Vihdosta viimein sain hankittua eli voitin pihiyteni ja ostin uuden sykemittarin eli Suunnon t6c:n. Kolmen päivän käytön perusteella on erittäin hyvä ja käyttökelpoinen peli. Huomattavasti parempi ja monipuolisempi kuin edellinen mulla ollut malli eli t3c. Kommeeta käyrää tulee tulkittavaksi kuten alla näkyy mun tämän päivän spinning-treenistä.



"Tieteellistä valmennusta" yksinkertaisimmillaan voisi olla ns. submaksimaalinen kuormitusharjoitus. Sen voisi toteuttaa; ja niin tulen tekemäänkin; parin viikon välein esim. juosten tai kuntopyörällä. Itse tein sen juoksumatolla niin, että 10 min. verryttelyn jälkeen 15 min. 12 km/h vauhdilla juoksua ja sitten vielä 10 min. verryttelyn. Juoksumatolllahan se on helppo toteuttaa, koska olosuhteet ja vauhti on silloin aina vakioidut. Sitten vaan käyrää peliin ja ne kun laittaa päällekkäin edellisten testien kanssa niin jopas näkee kunnon kehittymisen tai monttua kohti menon sykkeistä, epocista ym. Ai, että mä sitten tykkään noista käppyröistä.



Treeni on taas maistunut hienosti. Rytmitys on tosin mennyt hieman "pieleen." Nyt tuli seitsemän päivän sijaan kymmenen päivää peräkkäin hyvää treeniä ja tosi virkeitä ja hyviä harjoituksia. Nyt on kuitenkin aika levätä pari päivää.

Idoleita ja esikuvia

Tuossa kesällä Esa kirjoitti erään juttuni kommenteissa omaan luisteluunsa eniten vaikuttaneista henkilöistä. Itse tuossa eilen pyörää polkiessani myös pohdiskelin omia idoleita ja esikuviani urheilun puolella. Mähän olen ollut urheiluhullu niin kauan kuin muistan. Silloin kaukaisella 70-luvulla tuli leikeltyä lehtileikkeitä lehtien urheilusivuilta melkeinpä lajista kuin lajista. Mutta eniten seuraamani urheilulajit olivat tietysti nämä perisuomalaiset hiihtolajit ja yleisurheilu, mutta hyvin monipuolisesti seurasin kyllä kaikkea mahdollista urheilua. Sitten siinä tuli tietysti tuo Tappara ja sen fanittaminen. Tiukasti pysyin Tapparan fanina, vaikka meillä Nivalassakin sitten alkoi jossain vaiheessa jotain ihmeen kärppä-faneja ilmestymään enemmän ja enemmän.

Muistan siinä vaiheessa, kun juuri ja juuri osasin kirjoittaa niin urheilijoiden nimiä piti kirjoitella paperille. Ulkolaisten oikeinkirjoitus ei vielä silloin mennyt ihan kohdilleen ja edelleenkin taitaa olla tallessa ruutuvihko, jossa on nimiä tyyliin: manne myyrmuu, ootvarroo, toomas mannusson, jevkeni pelijaajev, nikolai pasukov ja iivar vormu. Niin, hiihtäjiähän nuo kaikki olivat silloin 70-luvulla. Mutta suurimpia omia idoleita silloin olivat tietysti suomalaiset Mietaa, Arto Koivisto, Matti Pitkänen ym.

Sitten 80-luvulla, kun omakin hiihtäminen oli jo hieman vakavampaa niin semmosta todella selkeää idolia ei muistu mieleeni, mutta kaikkia kärkihiihtäjiähän sitä tuli seurattua tarkaan. Ja yleensäkin urheilun seuraaminen oli edelleen todella tiivistä. Sitten myöhemmin tuo Ristasen Kari oli voisko sanoa jonkinlainen esikuva. Ristanen ehkä juuri siksi, että hän oli tietysti kova vapaan hiihtotavan menijä, mutta etenkin helvetillinen harjoittelija. Mies, joka hiihtää lumileirillä pahimmillaan pimeästä pimeään, siirtää hiekkakasan lapiolla paikasta A paikkaan B, hiihtää kesällä soramontussa tai vetää rullasuksilla 100km lenkkejä niin kyllähän se on silloin kova jätkä. Ja tietysti kun itsekin olin harjoittelun suhteen samoilla linjoilla. Sen ajan hiihtäjistä fanitin myös Ruotsin Torgny Mogrenia; hänen luisteluhiihtonsahan oli niin helppoa ja taloudellista. Pertsan miehistä Vegard Ulvang oli suosikki ja tietysti raatajien raataja Pål-Gunnar Mikkelsplass. Tietysti hieman myöhemmin tuo Myllylä oli luonnollisesti suosikki ja tietysti, kun hänen menoaan ja harjoitteluaan oli päässyt seuraamaan jo silloin armeija-aikana ja tietysti naapuriseuran miehenä muutenkin.

Muista lajeista omia suosikkeja muistuu mieleen Robert de Castella; vahvajalkainen maratonin maailman mestari vuodelta -83. Ammattilaispyöräilyä olen fanittanut aina. Kun eurosportia pääsin seuraaman 90-luvulla, niin silloin tietysti Miguel Indurain jäi heti mieleen. Suurimpana kuitenkin tänä vuonna paluun tehnyt Lance Armstrong ja häneen suuruuttaan lisää se, että hän on Ranskan raatelevien nousujen ohella selättänyt myös vakavan sairauden. Mutta kyllä tällä hetkellä täytyy sanoa, että Alberto Contadorin pyöräilyä on ilo seurata ja sitä jäätävää helpoutta mitä hän pystyy parhaimmillaan esittämään kovissakin nousuissa.

Tietysti Tapparan miehenä suuri idoli on tietysti Iso Kasi eli Janne Ojanen, joka juuri nousi kaikkien aikojen pistepörssin ykköseksi SM-liigassa. Täydellinen joukkuepelaaja varustettuna suurella Tappara-sydämellä.

Rullaluistelupuolella todellsista idolia ei ole oikein ehtinyt tulla. En ole noita yleisen sarjan huippuja livenä päässyt näkemään. Ja masterit taitaa olla samanlaisia pulliaisia olla kuin mekin, joten mitäpä niitä fanittamaan. Omaan rullaluisteluuni olen kyllä eniten yrittänyt ottaa oppia tuolta Lottasen Esalta ja hänen voidaankin sanoa eniten vaikuttaneen omaan "rullaluisteluajatteluuni."

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä täytyy mainita tuo Huippulan Kirsti, äitini. 75 vuotta tuli mittariin kesällä. Takana 51 hiihdettyä Kyöstin hiihtoa Nivalassa eli joka ikinen kerta, kun se on hiihdetty. Joka talvi kertyy edelleen se n. 1000km hiihtoa. Kesällä jokaviikkoiset iltarastit. Sitten luonnollisesti pyörä- ja sauvakävelylenkit. Talvisin hän ohjaa viikoittain eläkeläisten allasjumpparyhmiä, kuntosaliryhmää, mattojummppaa ja sauvakävelyä. Sen päälle käy vielä joogassa ym. Tuollaisella liikunnallisuudella varustettua ihmistä voin kyllä pitää omana esikuvanani. Jos meikä seitenvitosena pystyn puoleenkaan tuosta niin olenpa kovin tyytyväinen. Hänen ansiotaan on varmasti myös se, että aikanaan itsekin ohjauduin liikunnan pariin ja tietysti se, että vanhemmat jaksoivat kuljettaa liikuntaharrastuksiin sieltä syrjäkyliltä. Kiitos siitä heille!

Onhan niitä varmasti monia kuitakin, joita voi ihailla ja joista voi ottaa oppia työhön, harrastuksiin ja elämään. Kaiken kaikkiaanhan se on kuitenkin niin, että kun joku on lajissaan; oli laji tai taito mikä hyvänsä; hyvä ja loistava niin sitä vaan on ilo ja nautinto seurata. Näin se vaan on.

Viikonlopun harjoitukset

Viikonloppu sisälsi 2 samanlaista harjoitusta raauuuhallista peruskestävyyttä, koska oon vielä hieman toipilas ja antibioottikuurilla. Kuitenkin pari tuntia peruskestävyyttä molempina päivinä. Eilen ensin 60min. spinning-pyörällä ja heti perään juoksumatolla juoksua 60min. Tänään sama, mutta toisinpäin eli ensin 60min. juoksua ja perään 60min. spinning-pyörällä. Aika kului mukavasti Rukan kisoja katsoessa. Lisäksi täytyy sanoa, että muutenhan esim. yli tunti kuntopyörällä on kohtuu kyllästyttävä, mutta yhdistelmäharjoituksena parikin tuntia menee ihan loistavasti. Hyvä treeni, entistä parempi mieli...

Atkinsin opissa

Viime viikonloppu tuli vietettyä Sutton Atkinsin harjoitteiden parissa Salossa ja paljon hyvää asiaahan sieltä tuli. Slideboard-jutut olivat hyviä ja ensi viikonloppuna mullakin on jo oma slideboard. Keskivartalon stabiloivia harjoitusten niinkin voimakas korostaminen oli ehkä pieni yllätys. Itse liikkeet olivat kyllä aika lailla tuttuja, varmaankin kolmasosaa niistä olen teettänyt omilla asiakkaillani, toista kolmannesta olen itse ainakin joskus tehnyt/kokeillut ja loput tuttuja ainakin kirjoista. Leikit ja pelit luistimilla olivat loistavia ja niistä on suuri hyöty junioreitten ohjauksessa. Tekniikkadrillit ja harjoitteet olivat hyviä ja niistä on varmasti itsellenikin suuri hyöty; kunhan ensin itse ne edes opin :)

Mullehan tuollaiset ryhmässä suoritettavat tekniikka- ja koordinaatioharjoitukset ovat fiilikseltään verrattavissa johonkin sinne oopperan seuraamisen ja perse paljaana kusiaispesässä istumisen välimaastoon. Sitä kun on teknisesti ja koordinatiivisesti lahjaton niin se vaatii niin pirusti aikaa ja keskittymistä, että ensinnäkin oikea liikerata löytyy ja se pitää tehdä hitaasti ja yksin ihan rauhassa. Tuollaisella kurssilla tietysti pitää kiirehtiä eteenpäin koko ajan. Mutta itselleni kiireellä vaikean ennen kokemattoman jutun kokeileminen on täyttä myrkkyä ja sitten jos siihen joku tulee heittämään siinä tilanteessa vielä epäolennaisen ohjeen niin johan palaa meikäpojan hermot ihan satasella. Jatkossa lastenkin parissa täytyy aina muistaa, että pitää antaa aikaa, koska vaikeat ja helpotkin asiat opitaan niin eri tahdissa.

Muistan aina kouluajoilta, kun opeteltiin koripallon set up -heittoa ja sen rytmitys ei meinannut vaan multa onnistua. Sitkeyttä ja halua kuitenkin oli ja hyvin pienestä se oli kiinni, lähinnä siitä rytmityksestä. Toistoja tuli, opettajalla oli kuitenkin pelisilmää ja tunsi jo mun oudon luonteen ja tyytyi fiksusti vain sanomaan "väärin", "melkein" tms. eikä tunkenut mitään typerää ohjetta siinä tilanteessa, koska se olis saattanut pilata koko homman. Toistoja tuli kymmeniä, tunti loppui, mutta kun aikaa meillä oli homma jatkui, olisko toistoja jo toista sataa ja sitten sieltä se tuli, jess! Kyllähän lyötiin ylävitosta ja sen jälkeen olinkin koripallossa aika pitelemätön; läpiajo, set up ja kaksi pistettä. Siinä oli oppilaalla sitkeyttä ja opettajalla viisautta.

Nyt kun alettiin rönsyillä niin rönsyillään lisää. Lukioajoilta muistan, kun tuo rytmiikka ei huvittanut sielläkään lainkaan ja muistan valinnaisliikunnassa kun meitä ei jätkien kanssa silloin rytmiliikunta silläkään tunnilla juuri kiinnostanut, joten linnoittauduimme jätkien kanssa välinevarastoon. Opettaja aneli meitä pois sieltä, mutta eihän sen auttanut kuin hakea rehtori paikalle ja rehtori uhkaili ja lopulta korotti ääntään sen verran, että varmaan viereisen vesitornin vesi lainehti ja olihan meidänkin sieltä tultava pois ja ei muuta kuin rytmiliikuntaa :( Vesitornista puheen ollen, luulenpa, että jos silloinen yläasteen rehtori olisi sinne tullut korottamaan ääntään niin se vesitorni olis varmaan kaatunut.

Aikanaan oltiin myös tuossa Hämeenkyrössä jonkun sortin tanssikurssilla ja sehän oli mulle ihan hirveetä. Naama punotti ja tuskanhiki vaan valui pitkin selkää persvakoon. Eräälläkin kerralla juuri kun oltiin työn ja tuskan kautta saatu juuri ja juuri oikelta näyttävä foxin askel sieltä tuleman muutaman kerran oikein, niin johan opettaja sitten sanoi, että tänään loppuaika harjoitellaan sitten tangoa, häh! siis juuri kun oppi jotain niin heti siihen sekoittamaan jotain ihan muuta. Voi helevettiläinen, sillä sekunnilla loppui se tanssikurssi meidän osalta ja samalla sen jälkeen ainoaksi tanssiksi mulla on jäänyt häävalssi ja tanssilattialla olen sen jälkeen korkeintaan hyvissä bileissä käynyt heittämässä spagaatin.

Nämä rönsyilyt tulivat vaan siinä mielessä mieleen, että kaikki asiat eivät tosiaan kaikkien osalta tule ja löydy niin helposti. MUTTA kun tarpeeksi koittaa ja sitkeyttä riittää niin kaikki on opittavissa ja sittenhän niitä on hyvä jauhaa ja jauhaa. Itsekin uskon talven mittaan oppivani sirklaamaan ympyrää niinkin, että kaikki renkaat ovat lattiassa ym. näitä mulle erittäin vaikeita juttuja. Se vaatii vaan aikaa ja reeniä ja ihan omin päin omaan tahtiin ja hyvin keskittyen. Nytkin on ollut luistimet työpaikalla ja siinä ruokatunnin päälle on hyvä käytävällä harjoitella painonsiirtoa ulkokantille, pujottelua ym. pikkukivaa. Sopivaa harjoittelua etenkin nyt, kun mäkin olen pari päivää voisko sanoa oikein harjoittelukiellossa poskiontelontulehduksen takia. Ja eipä siitä jatkossakaan varmaan haittaa ole, päinvastoin.

Suttonin kurssinhan kruunasivat loistavat hyppylyharjoitukset ja kaiken kruunasi upea Tabata-harjoitus. Hyppelyistä osa oli hyvin tuttuja, osa vähemmän tuttuja. Ja joskus aikaisemmin oli tullut kokeiltua myös perse edellä seinälle kiipeämistä, mutta nyt tätä ennen ei kuitenkaan vuosikausiin. Paljon ajateltavaa tuli ja hyvää asiaa, mutta pitää niistä kirjoitella vaikkapa lähiaikoina tarkemmin. Nyt tuli jostain selkäytimestä rönsyilevää tekstiä näinkin paljon ja aikaa meni peräti 33 min. Nyt jalkapallon pariin; Marseille tasoitti juuri 1-1 AC MIlania vastaan...

Jotain uutta, paljon vanhaa

Noin 1,5 kuukautta alkaa olla treeniä takana kohti ensi kesää. Harjoitusmäärät ovat lisääntyneet, kun blogiinkaan ei ehdi oikein kirjoitella. Kyllä toki on ollut tarkoituskin hieman lisätä määrää, ainakin se viitisenkymmnetä tuntia lisää, mutta ehkä kuitenkin se suurempi panostus tulee sinne laadun puolelle. Peruskestävyyspuoli on kuitenkin mulla sen verran hyvä, että sitä kun saa ylläpidettyä ja ns. huippuvauhtia lisättyä niin hyvä tulee. Top speed, siinähän se suurin puute on. Katsotaan nyt löytyykö vielä tässä iässä ne nopijat jalat (niin kuin meillä Pohjois-Pohjanmaalla tavattiin sanoa). Tarkoitus on kuitenkin lisätä ihan puhtaita nopeusharjoituksia ja nopeusvoimaharjoituksia selvästi. Niin ja sitten tietysti työn alle pitää ottaa edelleenkin se tekniikka ja etenkin huippuvauhtinen tekniikka, sillä sieltähän se suurin parannus löytyy.

Perusvoimajaksoa olen pitänyt nyt yllä entiseen tapaan. Jatkossa voimaharjoitukset tulen kuitenkin tekemään paljolti kahvakuulan kanssa. Sillä teen etenkin kyykkyjä, kasakkakyykkyjä, tempausvalaa, yhden jalan kyykkyjä (pitää laittaa joskus videopätkää näistä), tietysti normaalit heilutukset ym. Näillä kehittyy myös vaivihkaa teräksinen keskivartalo, vaikka sitähän se on jo nytkin :-D Ja tietysti liike parhaimmasta päästä eli yhden jalan kyykyt tasapainolaudalla. Sitten nopeusvoimaharjoitukset tietysti hypyillä, loikilla… Ne vaan on jääneet viime vuosina liian vähälle

Juoksua on tarkoitus tehdä enemmän. Yksinkertaisesti se vaan on niin, että jos juoksukunto on ennen talvea kohdallaan niin talvella kulkee suksi ja etenkin tietysti pertsa ja jos talvella kulkee suksi niin kesällä kulkee luistin. Niin yksinkertaista se on, heheh. Juoksu ei tule olemaan pelkkää nylkyttämistä vaan pyrin tekemään myös tehoharjoituksia juosten sekä puhtaita nopeusharjoituksiakin. Nyt olen jo tehnyt kerran viikossa kestävyysjuoksijoilta kopioidun heidän tyypillisen harjoituksensa eli 5x1000m reipas (VK-MK) 2 min. kävelypalautuksella ja alle päälle kunnon verryttelyt. Loistava treeni ja kulkee loistavasti ainakin juoksumatolla tehtynä. Nämä sinällään tuovat jo mulle, vanhalle nylkylle (lue peruskestävyysfriikille), selkeästi erilaista harjoitusärsykettä ja takuuvarmaa kehitystä.

Sitten mulle uutta tulevat olemaan vielä salissa tapahtuvat rullaluisteluharjoitukset. Nyt olen jo pari kertaa ollut Tampereella Sisun vuorolla luistelemassa ja nyt kun jatkossa he saavat vielä isomman salin (100 m2 oli kuitenkin aika pieni) vuorolleen niin luulenpa, että homma käy ja uskon siitä olevan itselleni hyvinkin suuren hyödyn. Siellä pyrin kyllä käymään jopa viikoittain.

Muutoinpa sitten hyvillä vanhoilla linjoilla, hiihto on mulle tärkeä harjoitusmuoto peruskestävyyden eli kivijalan luojana. Joku pitkä hiihto tulee olemaan ohjelmassa. Sitten myös pyöräily entiseen tapaan maastopyörällä, spinning-pyörällä ja harjoitusvastuksella ennen kevään maantiepyöräkelejä. Ja kyllä Uudenkaupungin putkeen täytyy muutama luistelureissureissu tehdä. Pakkopa se on myös tuota lihashuoltoa lisätä, sillä ei voi mitään, jäykkyys lisääntyy :)

Rytmityksen suhteen lupasin kokeilla esim. muutaman hiihtäjän käyttämää rytmitystä 5 päivää treeniä ja kaksi päivää lepoa. No se nyt oli niin löysää :) että olen tehnyt 7 päivää treeniä ja sitten kaksi puhdasta lepoa. No näillä mun määrillä ja laadulla sain seitsemässä päivässä tehtyä mielestäni sellaisen ”mikrojakson”, että siihen saumaan sopii se pari päivää lepoa ja saadaan aikaan ns. superkompensaatio. Tällä rytmityksellä vedän nyt tuonne pitkälle joulukuulle ulottuvan ”makrojakson” ja sitten selkeämpi palauttava jakso ja jopas syntyy taas kunnon superkompensaatio ja kunto on taas entistä kovempaa teräsbetonia ja kesällä voi sitten lauleskella Teräsbetonin Voittamaton-biisiä. Nyt tämä rytmitys on ainakin alkuun tuntunut oikein makijalta.

Vaikka tässäkin tekstissä tuntuu nyt kaikenlaista sälää ja termejä esiintyvän niin kylläpä mä pidän mielessäni tuon ”vanhemman valtiomiehen” opin eli pidä harjoittelu mahdollisimman yksinkertaisena. Ja näinhän se juurikin on. Näillä mennään!

Huippukuntoisia ja rapakuntoisia

Aamulehdessä oli 28.10 juttua tämän päivän työikäisistä ja siitä, että yhä useampi pirkanmaalainen on joko huippukunnossa tai rapakunnossa. Itse olen huomioinut saman kehityksen viime vuosien aikana. Erityisen surkuhupaisaa on juuri tämän päivän 25-30 -vuotiaiden fyysinen kunto. Kuten Aamulehtikin kirjoittaa, että 25-vuotias on nykyään huonommassa kunnossa kuin 45-vuotias. "Heikkokuntoisten hapenottokyky alkaa olla sitä luokkaa, että he ovat jo istumatyössä fyysisen suorituskykynsä ylärajoilla." Järkyttävää! Suurin ongelma tämä on IT-alan yrityksissä, joissa opinnoista työelämään siirtyvät lihovat kuulemma parin ensimmäisen vuoden aikana usein jopa kymmenen kiloa. Se pitää tietysti muistaa, että osa on sitten todella kovakuntoisia, porukat juoksee maratoneita tai harrastavat liikuntaa todella paljon, mutta se kahtiajako on turhan selvä.

Miksi tähän on tultu, miksi tämän päivän pari-kolmekymppiset ovat niin laiskanpulkeita pullahiiriä, että he tarvitsevat työkykyä ylläpitävää kuntoutusta silloin kuin heidän pitäisi olla parhaimmillaan?? Luulisi nyt, että he tietävät asioista. Ilmeisesti siitä ei vain välitetä. Ei varmaan edes tiedetä, että miltä se elämä maistuu edes hieman parempikuntoisena. Eikä varmaankaan mitään hajua siitä kuinka hyvän olon siitä liikunnasta voi saada, koska elämän suurin urheilusuoritus saattaa olla se armeijassa suoritettu Cooperin testi, jossa on edetty juuri ja juuri havaittavasti hölkältä näyttävällä laahustamisella n. 800m. Ja muutenkin armeijastahan saa nykyään tolkuttoman paljon porukkaa vapautuksen parin viikon jälkeen, koska ei fyysisesti ja psyykkisesti kestä sitä niin kauhean rankkaa inttiä, voi luoja... Tämän päivän nuorten aikuistenhan täytyy päästä autolla siihen ihan työpaikan kupeeseen ja tietysti hissillä työpisteelle tekemään sitä istumatyötä. Sitten illat kuluu passiivisesti koneella tai jonkun saatanan saippuoopperan parissa ja ruoka on tietysti rasvaista pizzaa tai jotain muuta roskaa, joka huuhdellaan oluella alas. Eipä siinä paljon happi kierrä lihaksistossa.

Sen kyllä huomaa, että moni nelikymppinen alkaa jo tajuta itsekin fyysisen kunnon ja aktiivisuuden merkityksen, jos ei lääkäri tai joku muu ole jo sitä ennen sanonut. Mutta se nelikymppinen rapakuntoinen voi vaan vertauskuvallisesti todeta, että juna meni jo. No osa lähtee resiinalla perään ja sitkeimmät saavat junan kiinni eli saavat otteen paremmasta ja pääsevät nauttimaan hyvästä kunnosta ja elämästä. Osalla juna jää saamatta kiinni, mutta ehkä saivat kuitenkin jotain parannusta aikaan. Sitten on tietysti ne, jotka eivät pysty parantamaan kuntoa tai jotka eivät vaan välitä. Lääkkeitä kuluu ja työkyky on mitä on, jos nyt töitä pystyy vielä tekemään.

Mikä sitten neuvoksi? Vaikea kysymys. Tiytysti kaikkia kikkoja voisi olla, radikaalejakin; juurikin jotain sanktioita esim. hissien käytöstä, aktiivisuudesta taas palkittaisiin. Tai sitten mainoskampanja: "Rapakuntoinen- olet vaaraksi itsellesi ja yhteiskunnalle." Mutta ei sen nyt luulisi niiiin vaikeaa olevan, pienin askelin parempaa kohti, se on pieni aika päivästä, joka jo auttaa ainakin aluksi eikä sitä miksikään himokuntoilijaksi tarvitsisi tulla, meitähän riittää muutenkin :)) Mutta kyllähän se kaikki lähtee omasta itsestä, turha ainakaan ihan kaikkia on uhkailla, pakottaa tai haukkua, sillä sieltä se omasta päästä lähtee. Ja sitten se yksi asia, mikä se on? Onko se A, onko se S, onko se E, onko se N, onko se N, onko se E? Mikä se on? ASENNE!! Tuo mukava sana, joka pätee niin urheiluun kuin elämään yhtä lailla. Ei muuta kuin asennekampanja pystyyn, laitetaan asenne kohdalleen ja hyvä tulee! Silloin kun ASENNE on kunnossa niin homma käy ja tavoitteet saavutetaan!

Erään polvivamman tarina

Tuossa kolmisen viikkoa sitten pelasimme pojan kanssa sählyä meidän kotikadulla ja yritys on tietysti kova kun kilpailuhenkisiä ollaan. Siinä pelin tuoksinassa astuin vahingossa Kasperin mailan lavan päälle ja sehän lähti asfalttia vasten kuin hauki rannasta. Siitä polvi yliojentui voimakkaasti ja taittui sitten sisäänpäin ja siitä rojahdin jalan päälle asfalttiin. Siitäpä sitten voisko sanoa silleen lievästi, että helvetillinen kipu. Turvotusta tuli äkkiä kylmähoidosta huolimatta eikä jalalle kärsinyt varata juuri lainkaan. Ja kylläpä tuo herätteli aika lailla yöllä ja sitten seuraavana aamuna lääkäriin, jossa alustava diagnoosi oli polven sisemmän sivusiteen vaurio ja tehtiin maksusitoumuspyyntö magneettikuvaan.

Ensimmäinen vamman jälkeinen päivä oli aika paha. Mutta kyllä illalla jo köpötteli tuolla kaupoilla aika hyvinkin. Toinen vamman jälkeinen päivä oli jo paljon parempi, töihin ei tietenkään ollut asiaa, koska mitään vääntöjä polvi ei kärsinyt. Illalla kuitenkin kuntouttavassa mielessä 30 min kuntopyörällä ja 30 min juoksua juoksumatolla onnistuivat erittäin hyvin ja tekivät hyvää. Kolmas päivä sisälsi jo aamulla 30 min juoksua ja iltapäivällä 45 min. kuntosaliharjoituksen ja tuntemus edelleen hyvä. Neljäs vamman jälkeinen päivä sisälsi 60 min. maastopyöräilyä ja illalla kännit. Viides vamman jälkeinen päivä oli lepo. Kuudes päivä sisälsi aamulla tunnin sauvakävelyä ja illalla 45min. kuntopiirin. Seitsemäs päivä oli sitten ohjelmaltaan jo kaksi tuntia maastopyöräilyä. Mitään kipua ei ollut ilmennyt ja kaikki niin sanotusta suoraan tapahtuvat lajit olivat erittäin hyviä.

Sitten olikin ohjelmassa se magneettikuva, jonka lausunto veti ehkä hieman naamaa vakavaksi, koska siinä sanottiin, että turvotusten lisäksi siellä on mediaalinen sivuside irronnut laaja-alaisesti sääriluun insertiostaan. No ei mitään, harjoitukset jatkuivat ja aikaa vaan varaamaan kirurgien parhaimmistoon kuuluvalle Härköselle Tampereelle. Hänen tutkimustensa tulos oli, että polvessa on osittainen eturistisiteen ja sisemmän sivusiteen vaurio, joka hoidetaan nyt konservatiivisesti ja operaatiota harkitaan joskus, jos ongelmia tulee. Eli ei mitään hätää, harjoitukset jatkuvat entiseen malliin. Ja ehkä polvea tukevan lihaksiston harjoitusta vielä hieman lisäten.

Itselläni on aika lailla yliliikkuvuutta kaikissa nivelissä, jonka suhteen joutuu olemaan aina tarkkana ja esim. polvet ovat hyvin yliojentuvat. Tärkein asia kuitenkin, mikä on pitänyt polven tähän saakka kunnossa ja mikä pelasti tässä tilanteessakin paljon on juuri hyvä lihaskunto. Toipuminen oli erittäin nopeaa huolimatta pahasta tällistä. Eli tämänkin tarina suurin opetus oli se, että PIDÄ LIHASKUNNOSTASI HUOLTA, toistan PIDÄ LIHASKUNNOSTASI HUOLTA (sekä voimasta että venyvyydestä). Sitä kukaan ei voi aliarvioida. HYVÄT HALLOWEENIT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Treenit hyvässä vauhdissa

Kuukauden verran tuli vietettyä ylimenokautta kauden jälkeen ja nyt alkaa olla kolmisen viikkoa kohtuulaadukasta reeniä jo takana. Olohuonekin taitaa muistuttaa taas enemmän kuntosalia kuin olohuonetta, mutta sellaista se on tämän synkimmän syksyn aikana; ja niin kai se liikuntaihmisillä kuuluukin tehdä :-D Eli voisko tästä kaikesta päätellä, että ensi kesänä ollaan kovempia ja häijympiä kuin koskaan :-0 kenties...

Syksyn värit Häijäässä

Kauden yhteenvetoa

Nyt on sitten kisailut kisailtu tältä kesältä. Jos halli-SM:t huhtikuun lopulla lasketaan mukaan niin 17 kilpailutapahtumaa tuli kierrettyä. Mukaan mahtuu kisoja, joissa kulki ja oli hyvä fiilis tyyliin Äetsä, Kotka, SM-Nurmo, MM-Teolo. Sitten oli pari surkeaa kisaa (Savonlinna, Oulu) ja sitten pari, jotka olisi voinut luistella taktisesti toisinkin (Toijala, Forssa) ja sitten kaikki loput ihan ok vetoja, mutta ei ehkä aina ollut ihan parhaimmillaan. Mutta kokonaisuutena hyvin mennyt suht tasainen kausi ja kehitystä tapahtui. Sijoitukset olivat pääosin hyviä. Ehdoton kohokohta oli tietysti Mastersien MM-kisa. Se ehkä jäi hiukan harmittamaan, että Tarton kisa ei tänä kesänä mahtunut lomareissun takia ohjelmaan mukaan, muutenhan tuota tuli kierrettyä kaikki mitkä oli tarkoituskin. Ja olihan siistiä kiertää koko kesä, koska pari aikaisempaa kesää oli mun osalta jäänyt hieman tyngäksi.

Sittenhän oli tietysti siinä mielessä uusi tilanne etenkin muutamassa alkukesän kisassa, että jouduin aika lailla yksin taistelemaan kettutiimiä vastaan. Kyllähän he muutaman kerran kusettivat ja voittivat yleensä, mutta pystyinpä estämään ainakin niitä puhtaita viitoisvoittoja :) Mutta eipä siinä sen kummempaa, sillä oli hyviä kisoja ja hauskaa ja ennen muuta oppia tuli roppakaupalla. Harjoituksellisesti selvä löysääminen elokuun alussa toi kyllä lisävauhtia selkeästi, hiukan parantuneen tekniikan ohella. Nyt on kuitenkin tullut aika hyvin menneen kauden jälkeen alkaa viettämään siirtymäkautta ja käydä lenkillä, jos huvittaa ja tottakai nyt kannattaa luistella niin kauan kuin kelejä piisaa. Ja siirtymäkauden aikana tulen ainakin analysoimaan tarkemmin menneen kauden plussat ja miinukset omalla kohdallani ja tietysti löytämään uusia tuulia ja ajatuksia omaan luisteluuni. Niin ja kyllä harrastus jatkuu... entistä kovempana!!

Samalla kun mies siirtyy viettämään siirtymäkautta, niin myös JiiPeen oma blogi vetäytyy viettämään siirtymäkautta jatkuakseen myöhemmin syksyllä tai sitten ei. Se riippuu ihan inspiraatiosta. Marraskuun alusta tämä on 61:n teksti, aika monta loppujen lopuksi. Toukokuun alusta on käynyt jotain 1400 lukijaa. Eli ihmeesti nämä "jonninjoutavuudet" kiinnostavat. Tarkoitus oli myös blogissa seurata miten mies kehittyy rullaluistelijana syksystä -08 syksyyn -09. Se voidaan kiteyttää hyvinkin lyhyesti niin, että keskinkertaisesta rullaluistelijasta kehittyi ihan hyvä rullaluistelija. Mutta paljon on vielä edessä ja jatko-osa olisi sitten varmaankin niin, että kuinka hyvästä rullaluistelijasta kehittyy erinomainen rullaluistelija. Mutta tosiaan blogin suhteen pitää katsoa syksymmällä jaksaako vielä kirjoitella, mutta kuten olen aikaisemminkin sanonut, että olen kyllä nauttinut kirjoitella ja tämä on ollut hyvinkin ns. terapeuttista.

Jossain vaiheessa kävi mielessä, että voisihan sitä pitää jonkinlaista harjoittelun ja terveysliikunnankin vinkkipalstaa tässä blogissa. Esim. tyyliin, että olisi vaikka maanantaisin alkuviikon venyttelyvinkki, olisi keskiviikon kuntopiiri, olisi perjantain peruskestävyyspuhinat ja viikonloppuna voisi sitten vaikka kerskailla omilla jutuilla ja arvostella muita lajeja ja urheilijoita. Kerskumista ja haukkumista luonnollisesti sen takia, koska se selvästi näyttää ärsyttävän joitakuita ja se jos mikä on hauskaa :)) Siis se jos joku ärsyyntyy :) No joo, kyllähä totta puhuakseni kehuakin pitää kun sen aika on. Varmaankin voisi olla työlästä päivittää niin usein, mutta katsellaan ja kuunnellaan mitä tuleman pitää, mutta ainakin näin fysioterapeuttina on aina tavoitteena saada ihmisiä motivoitua liikkumaan, harrastamaan ja hoitamaan itseään.

Mutta se tällä erää ja hyvää syksyä kaikille ja kiitos kaikille kilpakumppaneille ja luistelijoille kuluneesta kesästä; jatketaan samaan malliin. Lupaan, että blogiin ei tule päivityksiä ainakaan kuukauteen; paitsi tietysti jos joku maukas ruskakuva sattuu onnistumaan niin sen voin siirtää sivuille. Niin ja tässä jutussa esiintyvät kuvat ovat Italiasta.

JiiPee

PS. ai niin TAPPARA ON TERÄSTÄ ja vaikka kauden alku olikin ihan paska niin kyllä se tästä!!!

Kauden harjoitusmäärät

Tässä, kun minutkin on "vapautettu" ansaitulle lomalle kauden jälkeen, niin on aika hieman katsoa minkä verran sitä on tullut ulkoiltua viime aikoina. Viime vuonna viimeinen kilpailuni oli jo elokuun puolivälin jälkeen SM-maraton Paimiossa. Sen jälkeen pidin hyvinkin totaalista taukoa reilun kuukauden ja hieman aktiivisemman reenaamisen aloittelin 25.9. 2008.

Elikkä 25.9.2008-6.9.2009 on kertynyt harjoittelua seuraavasti:

Yhteensä 284 harjoitusta, joista kertyy 311 tuntia, joka on jakaantunut seuraavasti:

Rullaluistelu 104h. 2120km ja prosenteissa 33,4% kokonaismäärästä
Hiihto Vapaa 33h. 517km 10,6%
Hiihto perinteinen 19h. 255km 6,1%
Juoksu 25h. 253km 8,4%
Maastopyöräily 12h. 240km 3,9%
Pyöräily 17h. 420km 5,5%
Spinning/pyöräily harj.vastuksella 31h. 10%
Voimaharjoitukset 38h. 12,2%
Muut (sauvakävely ym...) 32h. 10,3%

Sanotaanko näin, että eiväthän nuo mitään kestävyysurheilijan määriä ole, mutta kyllä noihinkin saa jonkin verran ulkoilla ja ainakin ihan ok kuntoilijan määriä. Ja kuten olen usein kirjoittanut niin ei vaan tahdo tällä hetkellä enempään olla aikaa. Sitten vaan, kun määrät eivät ole mitään mahdottomia niin täytyy miettiä tarkaan mitä on järkevää tehdä ja keskittyä olennaiseen. Kilometreillähän ei ole sinänsä muuta merkitystä kuin ihan mielenkiinnosta, mutta ne nyt tulevat mulla automaattisesti, koska käytännössä jokaisella ulkoilenkillä GPS on ollut mukana ja olen siirtänyt kaikki harjoitukseni koneelle eli eihän näitä muuten niin tarkasti tulisi laskettuakaan, jollei kone tekisi sitä automaattisesti.

En nyt sen kummemmin ole analysoinut noita määriäni ja harjoitteluani ainakaan vielä, mutta äkkiseltään kiinnityy huomio siihen, että esim. hiihtomäärät jäivät lopulta aika pieneksi. Samoin kesän osalta pyöräilyä tuli vähemmän kuin ehkä aiemmin. Mutta siihen vaikutti osaltaan se, että yritin jauhaa luistelutekniikkaani paremmaksi aina loppukesään saakka ja muutama pyörälenkki vaihtui senkin takia luistelulenkiksi. Mutta kuten sanottua tarkemmat analyysit joskus toiste tai ainakin omassa päässäni.

Meidän ulkoministerimmehän on viksusti sanonut, että tunti liikuntaa päivässä antaa energiaa kahden tunnin edestä. Noistahan mun määristähän melkein tunti liikuntaa päivässä kertyy, kun ne jaetaan vuoden ajalle. Ei ny niin huonosti ja on siitä ainakin sitä energiaa oikeesti saanu. Semmosia...

Terveisiä Italiasta

Masters MM-maratonilta Italian Teolosta oli sitten minun osalta tuloksena 20:s sija. Itse olen kyllä tyytyväinen sekä sijoitukseen että itse kisaan. Tietysti tuosta voi olla joku sitäkin mieltä, että miten tuohon sijaan voi olla tyytyväinen. Mutta tämä oli kuitenkin mun ensimmäinen kilpailu tällä tasolla ja pystyin huomattavasti kovempaan keskivauhtiin kuin koskaan aiemmin ja kaiken lisäksi olin loppuun asti kärkivauhdissa mukana ja vielä hyvin mukana lopun massakirissä. Kaikki tämä huomioon ottaen en voi olla mitään muuta kuin hyvin tyytyväinen.

Itse kisahan käytiin lähes tasaisella 8 km kierroksella. Reitti oli suht nopea. Puolet erittäin loistavaa pintaa ja loput hieman huonompaa, mutta eipä se haitannut. Ajoittain mentiin erittäin kovaa ja välillä taas "seisoskeltiin." Matkalla oli aika mahdotonta päästä irti eikä vakavasti otettavia irtiottoyrityksiä juuri nähty. Neljännellä kierroksella mentiin ajoittain hyvinkin kovaa. Mutta kaikki huipentui kuitenkin lopun massakiriin, jossa mitalistit olivat jonkin verran karussa, mutta sitten tulikin kolmisenkymmentä kaveria nipussa, jossa myös me olimme tiukasti mukana ja aika monta kaveria pystyimme myös kirissä nitistämään. Omalta osaltani kello näytti n. 1.07 aikaa ja keskinopeus oli 35,8 km/h. Huippunopeus oli GPS:n mukaan 48,5 km/h ja sekin on hyvä, koska kyseessä on kuitenkin luistellen tehty nopeus eikä mikään alamäkiliuku. Voittajahan oli hieman yllättäen mies, jonka ei pitänyt kiritaisteluissa juhlia eli Italian mies Mauro Guenci.

Mites omalta osalta. Rynkyttävässä vauhdissa pysyin pääosin suht helposti mukana ja meno oli aika herkkää. Virhe oli tietysti ainakin se, että luistelin pääosan matkasta pääjoukon hännillä ja siellähän tunnetusti haitariliike on kovempaa eikä kärjen ratkaisuihin ehdi reagoida niin hyvin. Toinen virhe oli se, että viimeisessä risteyksessä ennen maalia olin myöskin hieman liian takana ja sieltä ei ehtinyt eikä päässyt loppusuoralla enää paremmille sijoille. Ja kiri lähti kyllä hyvin ja mä kun en ole pitänyt itseäni minään kirimiehenä. Nyt on ihan pakko muuttaa sitä mielipidettä, sillä mä pystyin lyömään ihan tasavertaisesti siellä muiden mukana. Mutta se täytyy tietysti realistisesti sanoa, että ei musta siellä matkan aikana olisi ollut vielä mitään kovia yrityksiä tekemään vaan lähinnä siellä perällä peesatenhan se meni. Tässä tapauksessa paino kuitenkin sanalla vielä. Sillä vielä tulee se päivä, kun siellä itsekin pystyy olemaan huomattavasti kovempi äijä ja ehkä silloin eivät italiaanot juhli. Mutta tosiaan se mitä näin jälkeen päin spekuloiden tekisin toisin olisi juuri se, että pyrkisin luistelemaan siinä sijoilla 5-10 ja loppusuoran asetelmia varten hakisin kovemmalla röyhkeyellä, rohkeudella ja taidolla paremmat asetelmat. Ja se tietysti harmittaa, että sillon neljännellä kierroksella olin liian takana juuri silloin Esa yrityksen aikana enkä pystynyt siinä tilanteessa reagoimaan ja auttamaan. Mutta oppia ainakin tuli roppakaupalla; varmaan enemmän kuin kymmenestä suvi-illasta tms. tulisi.

Kaikkinensa tämä kisa oli niin upea kokemus, että suurin piirtein karvat nousee vieläkin pystyyn. Siellä mentiin kuitenkin niin kovaa ja itsekin pystyi menemään kovaa. Vauhtia, jossa en olisi vielä alkukesästä enkä vielä heinäkuussakaan edes pysynyt mukana. Yleensä Suomen kisoissa mun keskisyke on ollut 173-175 luokkaa ja vauhdithan täällä on mulla ollut luokkaa 31-32 km/h. Nyt vedettiin keskivauhtia 35,8 km/h ja mun keskisyke oli 165. Eli niin ne on erilaisia nää kovat kisat. Muutenkin meidän sarjan vauhti oli hyvää; esim. kolmikymppisten loppuaika oli hitaampi kuin meidän. Ainoastaan yleisen sarjan world country roller marathonilla Luca Prestin voittoaika oli kovempi kuin meidän sarjan voittoaika. Eli kova oli taso. Ja sijaa 20 42 luistelijan joukossa pidän edelleenkin mulle hyvä sijana. Ja todellakin oli niin siistiä, niin siistiä vetää... näitä lisää. Ja vaimonkin mielestä oli niin upeaa katsottavaa ja hieno reissu, että jatkolupa rullaluisteluharrastuksen jatkamiselle tuli jo heti siellä Teolon torin kulmilla :-D
Samalla siinä käytiin Venetsiassa parina päivänä. Ihan hieno kokemus käydä siellä. Porukkaa oli paljon ja tulipa käytyä juomassa lasillinen "halpaa" punaviiniä Cafe Florianissa. Kondoliajelulle ei sentään raskinut lähteä. Mutta kaikkinensa hieno reissu hienon porukan kanssa; teidän kanssa oli upeaa olla reissussa, kiitos. Monta asiaa jäi varmaan kertomatta tässä, mutta eiköhän niitä tule jatkossa mieleen.


Dzeipii

PS. Ai niin... onhan se Italian pyöräilykulttuuri ja harrastus myös jotain uskomattoman ihailtavaa...

Kauden huipennus

Omalla kohdalla kesän rullaluistelukausi huipentuu sunnuntaina ei enempää eikä vähempää kuin Mastersien MM-maratonille Teolossa Italiassa. Huittisissa kävin sunnuntaina tekemässä pari starttia. Niissä kulku oli hyvää. Parinkympin kisassa pystyin pitämään yksin luistellen kierrosajat muutaman sekunnin sisällä kaikki 25 kierrosta. Tuuli haittasi jonkin verran ja siitä huolimatta keskinopeus oli 31 km/h luokkaa ja mikä parasta niin meno oli suht helppoa. Nyt sitten maanantaina alkoi kuulua pientä kohinaa, joka nyt tuntuu kevyeltä suhinalta. Ihmettelin ensin, että mitä se on, mutta onneksi nuo kokeneemmat kaverit tiesivät kertoa, että sehän on vain sitä, että kunto nousee :-D Eli sitä tässä nyt kuunnellaan.

Jonkin verran alkaa olla pientä jännitystä, mutta niinhän sen kuuluukin olla. Hieno lähteä kisaamaan tyyppien kanssa, joiden kanssa ei ole aikaisemmin tullut otettuakaan yhteen. Nelikymppisten sarjahan on kuulemma ollut MM-kisoissa aina kovatasoinen. Ulkomaan maratonkisoistahan mulla itsellä ei ole kokemusta lainkaan. Mutta esim. Le Mansin kisassa, joka tietysti oli erityyppinen kisa, näki kovia ulkomaan äijiä ja kyllähän ne kovaa menivät, mutta monen kanssa pystyi vetämään ihan tasapäisesti. Eli ei kai ne sen kummempia ole. Mutta katellaan ja pannaan kaikki peliin.

Mitäs muuten... Aika lailla Wiin lumoissa. Kuukausi takaperin tuli hankittua Nintendo Wii -pelikonsoli. Ja sepäs on ollutkin kiehtovaa. Pelinpaketin mukana ostin myös siihen kuuluvan tasapainolaudan ja siinä tehtävät jooga-, lihasvoima-, aerobiset ja tasapainoharjoitukset ovat todella mielenkiintoisia ja haastavia. Ihan huomaamatta tulee harjoitetuksi esim. keskivartalon lihaksistoa ja asennon hallintaa mielenkiintoisella tavalla. Sitten kun ostin peliohjaimeen vielä lisäpalikan, joka reagoi vielä tarkemmin ohjaimen asentoon ja esim. kierteisiin niin johan tuli urheilupelestäkin todella hauskoja ja vaativia eli ei pelkkää hervotonta heilumista, sillä taitoa vaaditaan. Omia suosikkeja ovat olleet perinteiset keilailu ja golf, mutta lisäksi esim. jousiammunta, pöytätennis, frisbee ja koripallo ovat kerrassaan kiehtovia ja tietysti kaksinpelinä miekkailu tai ilmataistelu. Ja poikakin antaa jo niin kovan vastuksen, että joutuu todella paneutumaan asiaan ja kylläpä hän on jo muutaman kerran päässyt kyykyttämään mua. Ja näin liikuntaihmisenä on ilo pelata peliä, jossa ei todellakaan maata sohvalla vaan liikutaan hiki hatussa. Todellakin voi suositella ihmisille, joita pelit ja etenkin urheilupelit kiinnostavat. Ja saatavillahan on esim. erilaisia liikunta- ja harjoitusohjelmia enemmänkin.

Jääkiekosta ei ole tullutkaan kirjoiteltua puoleen vuoteen. Mutta kohta se taas alkaa... nimittäin SM-liiga ja paikallispelillä luonnollisesti eli ensi viikon torstaina Tappara-Ilves ja siellä ollaan luonnollisesti huutamassa ja lujaa. Ja arvaatte varmaan minkä joukkueen puolesta. Mutta sitä ennen MM-Teolo.

Loistava kirja

Pitää tässä muistaessani kehua kirjaa, jonka sain eilen luettua. Eli kyseessähän on Janne Ahosesta kertova Kuningaskotka-kirja. Loistava kirja, jossa rehellisestä ja avoimesti kerrotaan mäkikotkan uran iloista ja suruista. Kirjan kirjoittanut Holopainenhan on jo vuosia kirjoittanut Iltasanomissa mm. teräviä ja hyviä kolumneja ja nyt onnistuu kirjan kirjoittamisessa hyvin. Iltapäivälehdet tietysti tuossa alkukuusta tekivät kirjasta mehevät otsikot ja tietysti parista jutusta, jotka ovat yli 300 sivun kirjasta ehkä pari sivua. Niistähän tietysti mummelit saivat päiviteltävää lukematta kirjaa ja niin kuin ei lähes kaikki urheilijat joskus hieman rilluttelisi. Mutta kannattaa ehdottomasti lukea kirja, jos urheilu ja urheilijoiden elämänkerrat vähänkin kiinnostavat.

Mikä se blogi oikein on?

Eilen kävin vähän niin kuin ex tempore -mentaliteetillä vetämässä Tampere-rulliksen 55km. Hyvä, että tuli lähdettyä, sillä oli hauskaa. Vedettiin Korven Jukan kanssa rennon reippaasti. Reitti oli paikoin huono, paikoin hyvä, mutta ei valittamista, sillä onhan tuota tullut reenattuakin aika surkeilla pinnoilla. Harvemmin on tullut kyllä vedettyä rullaluistelutapahtumassa missään citymarketin puutarhamyymälän häkkien välissä, mutta kokemushan sekin. Mutta Tampere-rullis on ihan mukava kuntoilutapahtuma.

Perjantaina menin pitkästä aikaa kattelemaan tuonne eräälle joidenkin pilaamalle keskustelupalstalle ja siellähän ruodittiin SM-kisoja ja jopa mun blogia. Täytyy sanoa, että osoitin jonkinlaista mielen heikkoutta, sillä hieman jopa provosoiduin ja pistin blogini kiinni hetkeksi. Onneksi Lottasen Esa soitti illalla ja sanoi, että blogi auki heti :-D Eihän siinä kyllä olekaan mitään järkeä reagoida joihinkin nimettömiin kommentteihin jossain palstoilla; ne voi jättää omaan arvoonsa. Siitäkin huolimatta muutama sananen tässä.

Blogi, mikähän se oikeastaan on? Nettipäiväkirja, siihen kirjoitetaan enemmän ja vähemmän säännöllisesti ja jossa tunnusomaista on oman näkökulman painotus. Siis mä kirjoitan omasta elämästäni ja omia mielipiteitäni. Eikö siellä muka sitten saisi hehkuttaa oman elämänsä hyviä fiiliksiä, jos siltä tuntuu. Jos esimerkiksi vedän elämäni harjoituksen ja tunnen itseni vähintäänkin Boltiksi tai joksikin Mantiaksi niin kyllähän mä helvetti soikoon hehkutan sitä omassa blogissani. Tai jos vedän ja voitan rullaluistelukisan vaikka jossakin Karigasniemellä ja ihan vaikka yksinäni ja mulla olisi siitä kuitenkin hyvä fiilis niin kyllähän mä helvetti soikoon hehkutan sitä omassa blogissani. Ja jos mulla on muuten vaan siisti fiilis niin kyllähän mä helvetti soikoon hehkutan sitä omassa blogissani. Blogissa, jota olen hyvää hyvyyttäni pitänyt avoinna kaikille, vielä, koska moni on kuitenkin tykännyt lukea sitä ja antanut hyvää palautetta. Niin ja blogiin voi kyllä kommentoida ja ihan nimellä, jos jotain sanottavaa on. Toisaalta onhan se komiaa, jos on saanut jonkun ärsyyntymään. No se siitä.

Mitä tulee Nurmon kisaan niin vähänkin rullaluistelua ja tiimejä seuraava tajuaa varmasti miksi Esa veti yleisessä sarjassa. Itse tiesin jo viikkoa aiemmin, että Esa luistelee yleisessä. Itse ainakin lähdin menestymään omassa sarjassani ja sillä hyvä. Kisa olisi luonnollisesti ollut varmasti erilainen, jos kysessä olisi ollut esim. normaali FIC-kisa. Järjestys olisi voinut olla juurikin tuo sama tai sitten ei, mutta eihän sitä ole mitään järkeä spekuloida. Ja se vielä, että jos kisasta puuttuu joku niin sehän ei ole ikinä niiden häpeä, jotka ovat mukana. No ne niistä Nurmon kisoista, ne on ollutta ja mennyttä.

Pirkkolan FIC:ssä oli valitettavan vähän väkeä. Itse en valitettavasti päässyt perhejuhlan takia. En tiedä mikä porukoille tulee heinäkuun jälkeen, sillä elokuun kisoissa porukkaa näkyy aina selvästi vähemmän. Itse ainakin yritän kantaa oman vähäisen korteni kekoon osallistumalla tapahtumiin; ihmiset kuitenkin näkevät vaivaa järjestämällä tapahtumia. Itse ainakin sain tehtyä hyvän harjoituksen Tampere-rulliksessa hyvässä porukassa. Harjoituksen, jonka jälkeen on hyvä kaivaa se huippukunto Italiaan kahden viikon päähän.

Ai niin ja se vielä tuosta keskustelupalstasta, jossa en muuten varmaankaan taas käy muutamaan kuukauteen, koska ei näytä taso nousseen, päinvastoin. Siellähän minua oli kutsuttu useampaan kertaan urheilijaksi, vähän siistiä, urheilijaksi. Ensimmäisen kerran sitten kevään 1990. Kuullostaa aika hienolta, urheilija, hienommalta kuin kilpakuntoilija tai veteraaniurheilija. Siihen vois vaikka tottua, urheilija, pitäisköhän alkaa urheilemaan...

Ensimmäinen mestaruus

Kiireen tynkää meinaa olla , kun ei meinaa blogiinkaan ehtiä kirjoitella. Urheiluhulluna miehenä joutuu tietysti noita MM-kisojakin seuraamaan silmä tarkkana. Sunnuntaina tuli sitten itsellekin se ensimmäinen Suomen mestaruus Nurmosta ja se kieltämättä tuntui äärettömän hyvältä, niin hyvältä, että pakkohan sillä on nyt vähän hekumoida. Muutaman kerran aikanaan sauva-SM:ssä mitali oli jo aika lähellä; jos ei kaatunut 10 metriä ennen maalia johonkin kaivonkanteen niin sitten vedettiin kilometri ennen maalia ojaan kesken kiihkeimmän mitalitaistelun. Tai sitten vielä v. 2007 sen pahan välilevyn pullistuman kanssa taistellessa "yksijalkaisena" sain melkein revittyä kärkijoukon rikki; mutta kaikkina näinä vuosina mitali jäi saavuttamatta. Sitten nelikymppisissä on tullut radalta jotain mitaleja ja maratonilta jotain menestystä, ensin yksi nelossija (palkintopallilla kävin jo pokkaamassa pronssin, sillonhan tulokset olivat aluksi väärin), sitten seuraavana vuonna olin hopealla häviten Juhalle kolme metriä ja viime vuonna hopealla häviten Klaavun Esalle ehkä 3 senttiä. Kaikkien näiden jälkeen tämä voitto tuntuu todella upealta. Ehkä nyt on jonkinlainen henkinen kynnyskin ylitetty ja tämän jälkeen kaikki on helpompaa. Jos "ura" jatkuu...

No "uran" jatkumisesta täytyy pitää syksymmällä taas perheen kanssa palaveri siitä, että missä mittakaavassa harrastusta jatketaan. Mutta totta kai täytyy myöntää, että kyllähän mieli ja järkikin jo sanoo, että jatkuuhan se. Nythän tämä on vasta alussa. Ja nyt on lyhyellä tähtäimellä kova yritys 2,5 viikon päähän sinne Mastersien MM-maratonille ja siellä tietysti kaikki peliin.

Nurmossa oli vähänlaisesti porukkaa. Helvetti vieköön mikä porukoita vaivaa. Kerrassaan loistavasti järjestetyt kisat melkein keskellä Suomea. Itse asiassa Suomen keskipiste siellä Piippolassa on selvästi pohjoisempana. Kyllähän sen ymmärtää, että on sairautta tai vaivoja niin ei sitä silloin. Mutta jos sääennuste lupaa vesisadetta ja jäädään kotiin niin voi saatana, helevetin herkkuperseet. Huonoa keliä ei ole olemassa; on vain huonoja varusteita tai laiskuutta. Tuolla kisassahan sitä on myös hyvä harjoitella hieman liukkaammalla luistelua. Itse vedin Savonlinnassa vesikelin renkailla ja paikoin oli jopa hieman liukkaan tuntuista, nyt vedin pienellä riskillä vihreillä Mattereilla ja ei tuntunut oikeastaan lainkaan liukkaalta. Eli kyllähän se on sitä, että mihin sen voiman ja jalan suuntaa ja sitä on hyvä harjoitella ja kyllä se löytyy sitten vaikka tuolla sadekisoissa. Mutta siis tosiaankin jos ei SM-kisat kiinnosta tuota isompaa määrää niin kyllä on aika heikkoa; tosin koko kesänhän on näkynyt mielestäni osanottajamäärien väheneminen. Jotain tarttis varmaan tehdä. Olikohan muuten tämä yksi tiimi, joka kovasti uhosi myös maratonin voittoa eksynyt sitten sinne Pihtiputtaalle :-D Mutta eipä siinä, kovat jätkät ja tytöt olivat paikalla ja menestyivät hienosti.
Ja täytyy itsekin vielä kiittää järjestäjiä; hienot puitteet, hieno reitti ja hienot järjestelyt!!!

Palaillaanpa asiaan!

Rentoutumista

Viime viikko sisälsi rentoutumista kauniiden maisemien äärellä ja mm. pulikoimista Tornionjoessa ja kyllähän teki hyvää. Vesi oli muuten yllättävän lämmintä. Lieneeköhän kuvissa myös tulevaisuuden kotiseutuani... Mistä sitä ikinä tietää. Mutta Ylitornion kulmilta olisi jo aika lyhyt matka sinne mun rakastamaan "oikeaan" Lappiin. Tosin rullaluistelukisoihin olisi taas aika pitkä matka. Mutta jos joskus erehdymme Ylitornioon muuttamaan niin ainakin kunnon Tornionjokilaakson "rullaluistelutourin" lupaan järjestää. Ja ainakin yhden maratonin maali olisi Aavasaksan huipulla (tietysti sitä ennen pikku kierros tuolla naapurimaan puolella); olisi viimeiset kilometrit ihan suht mukavaa nousua ja luulisi siinä hieman erojakin tulevan. Semmosta ajatuksenlentoa tänään :-D

"Alipalautunut" mies

Tässä on nyt ollut itsellä pari hieman alakanttiin mennyttä kisaa alla. Sehän tietysti pistää hieman miettimään, että mikäs nyt on vialla. Sehän nyt on tietysti selvä, että huonompiakin tulee välillä, mutta koska tunne muutenkin on ollut hieman huono niin analyysiä pitää tehdä. Kyllähän tämän tietysti kitinäksi voi taas luokitella, mutta silläkin riskillä kirjoitan kuitenkin muutaman sanan; ainahan siitä voi olla hyötyä ja oppia ehkä jollekin.

Kotkan kisa vielä kulki ihan hyvin. Seuraavalla viikolla vedin Kangasalla 4 starttia keskiviikkona, jotka olivat kuitenkin suht rentoja vetoja. Seuraavana päivänä palauttava pyöräily, joka ehkä ei ollutkaan palauttava. Perjantai lepo ja lauantaina Savonlinnan kisa, joka loppujen lopuksi oli niissä olosuhteissa suht raskas. Sunnuntai oli kevyt, mutta maanantaina ehkä liian tiukka voimaharjoitus ja sen päälle tiistaina 90 min PK rullilla ja siinä oli jo aika raskaat jalat. No onneksi keskiviikona lepo, mutta toisaalta 11 tunnin työpäivä ja vaikka keskiviikkoisin teenkin yleensä sellaisen päivän niin se oli vielä normaaliakin raskaampi päivä. Torstaina 50 min rullilla, jossa 10 min VK:ta ja 8x200m rennon kovaa. Perjantaina lepo, mutta matkustusta ja sen päälle lyhyet yöunet. Niinpä Oulussa oli mies, jolla jo verryttelyssä oli lyijynraskaat jalat. Kisassa alku kuitenkin helppoa, etenkin hyvässä peesissä. Sitten kuitenkin totaalinen stoppi parinkympin jälkeen. Elikkä, mun harjoitteluahan on aina leimannut tietty jääräpäisyys ja jos suunnitelmissa on tehdä tietty harjoitus niin kylläpä sen yleensä teen. Niin... vaikka näissäkin teksteissä olen yleensä antanut ohjeen, että kuuntele kroppaasi. Eli tässäkin tilanteessa olen yrittänyt tehdä kehittäviä harjoitteita alipalautuneena ja etenkin kilpaillut selkeästi alipalautuneena, jolloin väsymys alkaa kasaantua. Ja huom. ikää on kohta 43, jolloin palautuminen on jo selkeästi hitaampaa kuin parikymppisenä, jolloin kuten tässä on jo aiemmin selväksi tullut, harjoiteltiin! Eli pitänee siirtyä askel sinne Esan oppien suuntaan eli ei kilpailukaudella tartte harjoitella. Mutta oppi numero yksi: älä kilpaile alipalautuneena.

Toinen juttu on se, että mulla on nyt ollut selkeää jumia etenkin lonkan koukistajissa, etureisissä, pohkeissa ja jonkin verran pakaroissa ja muutama ongelmallinen fasettilukko rintarangassa. Niin ja tensor fasciae latae kiristää molemmin puolin; tämän voit vaikka tsekata anatomian opuksesta :). Hieronnassa en ole käynyt pariin vuoteen ja omatoiminenkin venyttely on ollut liian vähäistä, vaikka sitä teenkin. Sanotaan, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja nyt voi sanoa, että ei näköjään itse suutarillakaan. Okei, maanantaina kävin hieronnassa!!! Oli muuten loistava äijä. 2h 45 min hän mälväsi mua ja teki äärettömän hyvää. Äärettömän hyvin käsitteli etenkin jänne-lihas -liitokset, jotka ovat erityisen tärkeitä. Jumia todellakin oli. Oppi numero kaksi: älä ikinä aliarvioi lihashuollon merkitystä.

Ja mitä kuuluu mun tekniikalle. Sen kanssa olen todella tehnyt töitä, se vaan vaatii koko ajan sen , että ajatus on mukana. Nyt luistelu tuntuu ja näyttääkin jo hieman erilaiselta kuin sanotaan vaikka kuukausi takaperin; eli ehkäpä parempaan päin. Ehkä tämä tekniikkaharjoittelu on myös vetänyt niitä tensoreita jumiin. Sanotaan nyt tähän vielä vaikka sääntö numero kolme: tekniikka ja taloudellisuus ovat kaiken a ja o.

Oulun jälkeen olen ollut todella rauhassa. Maanantaina maisemia katsellen hieman sauvakävelyä ja illalla se hieronta. Tiistai lepo Keskiviikkona ensimmäistä kertaa rullilla Oulun jälkeen ja keveintä toimintaa vähintäänkin kuukauteen. Tänään taas lepo. Eli nyt vähintäänkin joka toinen päivä lepo. Siellä on kuitenkin mulla hillitön kunto ja resurssit tallella, turha sitä on enää reenillä sieltä yrittää parantaa, sillä silloin haukkaa vaan paskaa. Levolla se kunto sieltä nousee. Täältä tullaan loppukauden kisat. Toivotaan vaan, että se Masters-MM toteutuu...

Että semmoiset kitinät tällä kertaa. Saa v-tuilla ihan vapaasti :) Mutta tärkeintä on se, että mä olen ainakin oppinut taas asioita ja ihan kantapään kautta. On muuten aika hienoa keliä ollut näin kesälomalaisella :-D

Pohdiskelua

Aluksi vielä hieman noista harjoitusmääristä. Ne oli tosiaan hyviä määriä ja niistä vielä muutama seikka, joska nostavat niiden arvoa. Lihashuoltoja ei tietysti ikinä laskettu harjoitusaikoihin mukaan. Sitten esim. lihaskestävyysharjoituksiin laskettiin yleensä vain tehokas aika, ei palautuksia. Tosin pääsääntöisestihän ne olivat aerobista lihaskestävyyttä eli pitkiä sarjoja ilman palautuksia. Aika hauskaa oli sekin, että pyöräilykilometreistä laskettiin ainakin parina vuonna mukaan vain kolmasosa, jotta ne olivat vertailukelpoisia muihin harjoitusmuotoihin. No se oli silloin, hauskoja ja hienoja aikoja.

Nyttemmin esim. kuluvan kauden harjoittelussa olen n. 330 tunnin vauhdissa. Enemmänkin välillä tekisi mieli tehdä, mutta tämä tuntuu suht hyvältä suhteessa kokonaisrasitukseen. Sitten kun tosiaan keskittyy siihen olennaiseen niin hyvä tulee. Vaikka itsekin olen tuossa pitkin talvea kehunut kaikkia kahvakuulia, gymstickejä, flexi-bareja ym, niin en kuitenkaan käytä tärkeää harjoitusaikaa pelkkiin niillä kikkailuihin. Mutta toisaalta ne täydentävät ja tukevat hyvin harjoittelua. Jos päivän harjoitus on esim. 90min. peruskestävyyttä niin sen päälle esim. flexi-barilla keskivartalon vahvistamista vaikka vartti niin silloin ollaan mun mielestä oikeilla jäljillä. Tämä tuli vaan mieleen kun näkee joskus joidenkin lajien ihmisten käyttävän kovinkin paljon aikaa näihin ns. kikkailuihin; mutta kai se on vellihousuilla niin helpompaa. Mutta lajit ovat niin erilaisia. Joku nopeus-voima -lajiin yleisurheilija saattaa tulla kentälle ja hissutella siinä vartin niin, että jos taustalle vie ruutupaperin niin saattaa juuri ja juuri huomata, että sehän oikeasti liikkuu. Ja sen päälle se siinä hieman retkuttelee ja venyttelee ja lähtee kotio. No ei saa morkata, huoltava harjoittelu on tärkeää ja tietysti etenkin noissa nopeuslajeissa.

Tuossa pohdiskelin ja ihmettelin noita FIC-pisteitä. Viime vuonna Savonlinnassa oli omat pokaalit FIC:n kolmelle parhaalle ja siinä eikä pistelaskussa nämä ulkomaalaiset tietysti olleet mukana, koska heillähän ei varmaankaan ollut suomalaista lisenssiä. No tänä vuonna Sveitsin Patrick Wolf pokkasi kakkospalkinnon ja näyttää saaneen pisteitäkin 18. Ei siinä mitään, ihan ok. Mutta miksi tämä kuudenneksi sijoittunut saksalainen ei ole pistetaulukossa mukana, vaikka näyttää pisteitä saaneenkin. Ja naisissa oli saksalainen 2:n ja saanut ilmeisesti 18 pistettä, koska kolmanneksi tullut Sirpa on saanut 16 pistettä. Mutta ei tätäkään ulkolaista näy pistetaulukossa. Eli palkitaan ja jaetaan pisteitä ja toisaalta ei saada pisteitä. Ja pitääkö FIC:ssä olla lisenssi vai ei. Ihan niin kui noissa olisi jotain epäloogisuutta, joka ei mene mun jakeluun. Mutta eipä sillä väliä. Enkä sano tätä sillä, että mun olisi pitäny saada joku kuppi. Enkä mä pisteidenkään perään ole sen kummemmin, mun osalta tämän vuoden FIC on aika lailla taputeltu. Pirkkolaan 22.8 en valitettavasti yhteensattumien vuoksi pääse ja Kuopion ajankohtana pitäs olla se Mastersien MM-maraton. FIC on kyllä kaiken kaikkiaan mennyt tänä vuonna muutaman uudistuksen myötä hyvään suuntaan, muutama pikkuparannus vielä niin se on hyvä sarja tulevaisuudessa.

Täytyy sanoa vielä noista Savonlinnan palkinnoista, että niitä vois hieman miettiä myös jatkossa. Kisan ylivoimaisesti paras luistelija Jani "pitääsäästellähuomiseksi" Suihkonen sai pokaalin lisäksi jonkin mikälieneepesupussinytollutkaan; mahtaako vielä Janillekaan selvinnyt mikä se oikein oli. Sitten siellä muissa sarjoissa jaellaan arvokkaamman näköisiä kunniapalkintoja. Kyllähän päälähdön voittaja ansaitsee ne parhaat palkinnot. Sielläkin olisi voitu arpoa pelkästään se grilli ja loppuja arvontapalkintoja näitä navigaattoreita ym. jakaa parhaille. Jos kisajärjestäjä käyttää paljon aikaa palkintojen kerjäämiseen, niin hiukan energiaa myös siihen, että mitä ja mihin sarjoihin niitä jaetaan, kiitti.

Ja vielä lopuksi täytyy hehkuttaa tuota Jukka Keskisaloa. Loistavia juoksuja, hän on tämän hetken yksi parhaista suomalaisurheiljoista ellei paras, no ehkä pari hiihtäjää pysyy vielä edellä. Mutta kyllä mä häntä kovempana pidän kun noita keihäänheittäjiä, joiden tuloskunto tuntuu heikkenevän vuosi vuodelta, eihän sen niin pidä mennä, nuorilla miehillä. Ja hienoa, että Keskisalo kilpailee, kilpaurheilija pitää kilpailla silloin kun on sen aika.

Nonniin, näillä mennään taas hetki...

Dzeipii

Harjoitusmääriä, kitinää ja tekosyitä

Tuossa alkukesästä laitoin yhden esimerkkiviikon harjoittelustani tuolta parinkymmenen vuoden takaa. Seuraavassa kokonaisharjoitusmääräni muutaman vuoden ajalta silloin 80-luvun lopulta:

Kausi 1985-86 650h. 6563km
Kausi 1986-87 660h. 6531km
Kausi 1987-88 809h. 8406km
Kausi 1988-89 605h. 6641km
Kausi 1989-90 625h. 7450km

Kestävyysurheilu vaan vaatii vähintäänkin tuollaisia määriä ja eiväthän nuo mitään aivan hillittömiä ole. Moni vetää huomattavasti kovempia määriä, mutta toisaalta täytyy löytää ne kullekin sopivat määrät ja tehot. Tuo 809 tuntia alkoi olla itselleni jo ylärajoilla ja pienellä riskillä vedetty, mutta sitten seuraavilla kausilla hieman pienemmät määrät ja etenkin tuolla viimeisellä kaudella tehty tehojen lisäys tuotti ne ehdottomasti parhaat hiihdot.

Mutta tuollaiset määrät tuottavat varmasti jo tulosta kestävyysurheilussa; tietysti hieman lajista riippuen; kunhan on tarpeeksi lahjakas tyyppi kyseessä. Itse en sitä ollut, olipa vain lahjakkuutta reenata. Mutta aika harva varmaan tästä nykypäivän vellihoususukupolvesta on valmis tekemään menestyksen eteen noinkaan paljon. Kysellään vaan, että miksi noin tai miksi noin paljon tms... silloin kun pitäs olla jo vetämässä lenkkiä, perkele. Esimerkiksi tuolla mun viimeisellä kaudella oli tullut harjoitustavan mukaan 511 harjoituskertaa eli sitä joutuu lähtemään hytistä muutaman kerran ulkoilemaan. Onhan siellä tietysti muutama yhdistelmäharjoitus, mutta pääsääntöisesti se tarkoittaa harjoituskaudella 2 kertaa päivässä harjoittelua. Enkä tietenkään tarkoita, että kaikki nykyään ovat vellihousuja, mutta kestävyysurheilu vaatii raakaa työtä vuosikausia ja kun siitä oikeasta harjoittelusta aletaan puhumaan niin kyllä sieltä vaan karsiutuu sitä porukkaa suuri osa pois. Sillä urheilu vaatii asennetta!!! Mutta nyt oli kyse urheilusta ja kuntoilu on taas asia erikseen ja sehän se on tärkeää, että ihmiset liikkuu.

Sitten se tärkeä kitinäosasto: olipahan multa umpisurkea esitys lauantaina Savonlinnassa, mutta tuleehan niitäkin välillä.

Sitten se tärkeä tekosyyosasto eli miksi luistin ei kulkenut Savonlinnassa:




Eli siinäpä ne tärkeimmät tällä erää. Näillä mennään ja vielä on kesää jäljellä :-D

Heinäkuun meininkejä

Kovin on ollut olevinaan kiireistä, kun ei ole ehtinyt kirjoittelemaankaan. Enkä aio nytkään sen kummemmin tarinoida, kunhan luon katseen menneeseen viikkoon.

Kotkassa tuli voitto ja täytyy sanoa, että voitto kerran vuodessa tuntuu aina hyvältä ja tekee gutaa itseluottamukselle.

Puuhamaassa meni lauantai ja kyllähän se Puuhamaa on hieno paikka. Ei pelkkiä vatkaimia kuten monet huvipuistot vaan aktiviteettia laidasta laitaan ja on oikein ilo katsella kun lapset telmivät oikein urakalla ja nimeen omaan saavat sitä paljon puhuttua liikuntaa ja paljon. Hieno mesta ja siellä päivä kuluu ihan hetkessä.

Tänään oli loistava rullaluistelulenkki, kulki ihan sikahyvin ja tunne oli ihan loistava. En ala tässä nyt hehkuttelemaan, että nyt alkaa tekniikka löytymään. Se jääköön nähtäväksi... Puristuksen suunta alkaa kuitenkin hieman muuttumaan. Tuossa Kotkasta ajellessa mietiskelin taas kerran Esan neuvoja ja sainkin päähäni hyvän mielikuvan miten sen homman pitäis toimia. Kovin on ihmeellinen suunta tyrkätä jalkaa, tuntuis kuin ylämäkeen lykkäis, mutta toisaalta aika siisti tunne, kun puristuksen loppuvaiheessa renkaat pyörivät kengän osoittaessa eteenpäin ja huom! pyörivät niin, että ne ovat maassa eikä ilmassa kuten aiemmin. Ihan niin kuin maisema vaihtuis helpommin. Mutta en tiedä, tunne on hyvä, mutta en tosiaan ala hehkuttamaan mitään, että nyt rupes homma pelittämään. Joskus olen hehkuttanut, mutta helvetti soikoon mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Katellaan nyt... ja lisää harjoitusta ajatuksen kanssa.

Öljyistä mainitsin viikko sitten. Ei ollut tarkoitus tyystin haukkua CRC:tä, se on varmasti edelleenkin paras esim. kastuneille laakereille. Tämä mainitsemani Voitelukeskuksen "Anderol, synthetic food grade grease" ei ole ainakaan äkkiseltään sen parempi öljy kuin muutkaan nopeuden puolesta. Mutta esim treenilaakereille sillä saa lisää käyttöikää mukavasti. Testaan kuitenkin vielä lisää. Mutta kyllähän ne on ne renkaat jotkat ratkaisee. Nyt kun meillä on ollut parissa kisassa erilaisia rengassettejä niin näyttää olevan hyvinkin selviä eroja siinä mitkä menee hyvin erilaisilla pinnoilla, siis karkealla ja sileällä jne...

Mutta kuten sanottua ei tällä erää tämän enempää tarinaa. Alla vielä kuva vetolaitteestani vm. 1984, joka vielä joten kuten toimivana on mummolan nurkissa ja jota piti siinä viime viikolla kokeillakin, mutta raskasta oli.

Peruskestävyyttä

On tullut oltua viikko aikalailla poissa netin äärestä. Täällä näyttää käyneenkin porukkaa "kurkkimassa" mukavasti, vaikka mitään uutta tekstiä ei ole ilmaantunutkaan. Itse olen vetänyt tässä sellaista kymmenen päivän peruskestävyysjaksoa kisakauden keskellä. Mun kroppa vaan vaatii tämmöisen rauhallisen perusharjoittelujakson matkalla kohti elokuun SM-maratonia ja sitten syksyn Mastersien EM- tai MM-maratonia; kumpaan sitä sitten porukalla oltaisiinkaan menossa. Nyt on tullut viiteen päivään 4 lenkkiä luistelua yhteensä n. 180 km ja yksi pyörälenkki eli ei mitään mahdotonta määrää, mutta ihan mukavaa pk-lenkkiä. Pyöräilyä olisin halunnut tehdä enemmänkin, mutta päivät tuli vietettyä Nivalan lakeuksilla eikä omaa pyörää ollut mukana niin se oli sitten luistelupainotusta, mutta huomenissa taas pyörän selkään...

SM-radallakin tuli viime viikolla myös käytyä. Nehän eivät ole mulle todellakaan mikään must-juttu, mutta kolmetonnisen kävin kuitenkin vetämässä. Muutama ilme oli kisan jälkeen näkemisen arvoinen ja pari kommenttiakin johtuen ehkä siitä, että mä vedin kuitenkin toistakymmentä kierrosta. Juu-u, kyllä mä tiedän, että ei todellakaan järkevää. Mutta enhän mä nyt järkevästi voi väittää, että mä lähtisin oikeesti voittamaan jotain ratakisaa. Eli se oli mulle hyvä harjoitus; ja harjoitus mihin... no sinne syksyn maratoneille. Olin siinä viikon jauhanut tekniikkaa. Foxien Esa ja Jani ovat ehkä vihdoin saaneet menemään mun kaaliin sen mun suurimman tekniikkavirheen (suuri kiitos siitä heille). Ja tosiaan viikon siinä katsoin mun vanhoja virheellisiä videoita, otin uutta pätkää, katsoin youtubesta mallivideoita ja taas jauhoin ja jauhoin tekniikka. Eli tätä jatkoin myös siinä kisassa ja se vaan onnistui parhaiten siinä kärjessä luistellessa ja vielä niin, että kädet oli koko ajan auki. Oli muuten vahvan tuntuista suoraluistelua, yllättävänkin vahvan tuntuista; kaarteet olikin sitten enemmän ja vähemmän taistelua kaatumista vastaan. Jos kaarteet joskus olisivat mulle kuten suoraluistelu niin silloin vois ajatella jotain pärjäämistäkin. Mutta enpä ollutkaan tuohon malliin pyörinyt jotain hemmetin ympyrää sitten Lahden hallikisojen.

Olihan meillä poikien kanssa puhetta taktiikastakin, mutta siinä oli vähän hiukan liikaa muuttujia, joten nyt mentiin näin. Ja totuuden nimessä täytyy sanoa, että saatiinhan me seuralle pari mitalia; huonoin vaihtoehtohan olisi ollut se, että olisi saatu vain yksi. Ja jollain seisoskelutaktiikalla olis voinut käydä niinkin. Ja täytyy sanoa, että mäkin sain pronssin, johon olen kyllä ääärettömän tyytyväinen. Mutta koska ihmettelyä oli niin ehkä jo seuraavassa kisassa mä olenkin sitten taas välillä se peesailija :-)Pojilla Kotkan suunnassa oli sellaiselle jokin nimikin, olisko ollut parasiitti tms, kuitenkin semmoinen jonkun sortin sittisontiainen, joka peesailee persiissä ja lopuksi korjaa hetelmät. Mutta se niistä ratakisoista, hienoa oli seurata, kun jotkun siellä menivät kovaa.

Hiukan myös laakereiden kanssa tuli värkättyä. Mun naapuri on tuolla Voitelukeskuksella hommissa ja hänen kanssaan on ollut puhetta noista öljyistä. Mä kun olen kehunut tuota CRC:tä niin hänen mielestään parempiakin löytyy. Niinpä hän on tuonut mulle kokeiltavaksi aluksi yhden vaihtoehtoisen tuotteen, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista enkä jaksa lähteä tarkastamaan. Kuitenkin sain sillä jo menetetyksi luulemani useaan kertaan kastuneet laakerit pyörimään ihan hyvin ja jopa ihan mukavalla äänellä. Katsotaan niiden nopeus sitten tänään. Mutta voin palata tähän asiaan jossain vaiheessa paremmin.

Ihan ylälaidassa on pikkukuva tyypillisestä nivalalaisesta maisemasta vesitornista kuvattuna. Tässä isommassa kuvassa näkyvä pikkunyppy taustalla on Nivalan suurin mäki(!), jossa myös sitä "uimarengasta" kävin vetämässä. Eli aika tasasen laakeeta on.

Kakskerrassa kaks kertaa podiumille

Niin, rullaluistelussahan tuli kakkossija ja kisan jälkeisessä mäkiautoilussa yllättävä kolmossija eli meikähän pääsi sitten heti kerralla pokkaamaan kaks kertaa siellä Kakskerrassa. En tiedä sitten kumpi on kovempi saavutus, rullaluistelu on vaatinut jonkin verran ulkoilua ja mäkiautolla ajo sitten varmaankin tuota rallipelien pelaamista pleikkarilla.

Itse rullaluisteluhan oli hieno vetää. Mä tykkään erittäin paljon Kakskerran maastoista ja pinta oli upeaa nyt koko matkalla. Puolimatkaan saakka mentiinkin hyvää vauhtia, paluumatka taas selvästi rauhallisemmin. Ennen puolimatkaa tuli revittyä muutama mäki aika kovaa, jotka vaativat veronsa vetohommien ohella ja näin ollen viimeisissä nousuissa oli jo aika moro ja Esalla oli helppo homma hoitaa voitto kotiin. Noita vetohommia on saanut aika hyvin tehdä tänä kesänä, johtuen tietysti tyhmyydestä, kiltteydestä ja täytyy kyllä myös sanoa, että hyvin paljon myös omasta halusta. Enkä sano vetohommista mitenkään kitisemismielessä. Nythän on moni kisa ollut minä vastaan Foxit ja pojat ovat pystyneet hyvin porukalla taktikoimaan. Omalla kohdalla se vaatisi joko itsellekin tiimiä avuksi tai sitten pitäisi vaan olla niin kova sekä fyysisesti että psyykkisesti, että vaikka siinä olisi 20 "ketturepolaista" ympärillä tekmässä mitä hyvänsä niin aina pystyisi vastaamaan. Mutta eipä siinä, hauskaa on ollut ja hauskaa tulee varmasti olemaankin.

Kyllä täytyy myös myöntää, että välillä tuo palkinnoillekin pääseminen tekee hyvää. Totta kai voi sanoa, että nyt ei ollut Jani, Teemu ja Tuukka mukana, mutta niillä mennään ketä kulloinkin on mukana ja nyt oli näin. Tänä kesänä on myös ollut tunne, että olen paremmassa kunnossa kuin koskaan rullaluisteluaikoinani, mutta sijoitukset ovat kuitenkin olleet kuta kuinkin niitä samoja kuin ennenkin. Ja onhan se tavallaan syönyt miestä, joten tätäkin taustaa vasten olin kyllä hyvin tyytyväinen Kakskerrankin tulokseen. Tosin kyllähän se suurin tyydytys löytyy kuitenkin aina siitä itse suorituksesta, jos on pystynyt kaikin puolin maksimaaliseen suoritukseen ja tunne on ollut hyvä ja kaikkensa antanut niin hyvä niin. Ja jos silloin vielä pääsee pokkaamaan palkinnoille niin sehän on sitten vielä extraa. Vielä vaan ei ole tullut tänä kesänä sitä pöljän päivän luistelua, ei ollut reisi vahvimmillaan nytkään, mutta eipä kitistä vaan jäädään odottelemaan sitä pöljää päivää...

Gerbera

Joopa joo, taas pelkkä kukan kuva eikä mitään järkevää tekstiä. Mutta sovitaan vaikka niin, että jos Kakskerrassa kulkee niin lupaan taas palata rullaluisteluaiheidenkin pariin. Pari ahaa-elämystäkin on taas kerran löytynyt omaan tekniikkaankin tällä viikolla, katotaan jalostuuko niistä käytännössäkin askel kohti sitä parempaa luistelutekniikkaa. Palaillaan asiaan.

Menneiden muistelua - taas kerran

Aina välillä pitää muistella menneitä ja sehän sopii näin juhannuksen aikaan (tänään taitaa muuten olla se oikea juhannus). Olin tuossa juhannuksen pyhinä käymässä kotiseudulla Nivalassa. Tulipa siinä kaivettua vanhoja Bustereita kaapista ja vietettyä taas pientä nostalgia-hetkeä lukemalla muutama lehti läpi. Onneksi äitini ei ole heittänyt niitä menemään ja suurin osa vuosikerroista 1977-1984 ovat tallessa. Mun ikäluokan kaverit saattavat muistaa Busterin, sehän oli kaikkien urheiluhullujen pikkupoikien mielilehti eli kyseessähän oli urheiluaiheinen sarjakuvalehti. Jotkut saattavat muistaa Harjumäen Sisun, Melchester Roversin, Super-Macin, Benny Kultajalan, Johnny Puuman jne... Oli muuten siistiä lueskella niitä, ehkä sitä on ikuinen pikkupoika.

Tulipa tuota myös selailtua vanhoja harjoituspäiväkirjoja sieltä 80-luvun lopulta. Nyt tuo Esa on meinannut väkisellä lyödä mun otsaan himoharjoittelijan leimaa. Mutta kyllä tämä mun nykyinen kevyt lenkkeily on aika pientä sen rinnalla millaisia viikkoja silloin tuli vedettyä. Scannasin tuossa piruuttani yhden viikon kesäkuulta 1988. Ihan hyvä tuntimäärä tuo 25 tuntia viikossa olisi varmasti monelle nykyisellekin urheilijalle. Tosin eihän se pelkkä määrä eikä pelkkä teho vaan kullakin se sopiva sekoitus molempia ja riippuuhan nämä määrät aina harjoituskaudesta ym. Mä itse olen äärettömän tyytyväinen, että näitä tuli aikanaan tehtyä; tietääpä ainakin mitä se kova harjoittelu on ja miltä se tuntuu. Mullahan ei loppujen lopuksi mitään valtavaa luontaista lahjakkuutta ollut fyysisellä puolella, mutta olin kyllä aika lahjakas harjoittelija. Mutta täytyy sanoa, että hienot muistot noista ajoista jäi ja tulipa ainakin kokeiltua muutama vuosi kovaa treeniä. Pitää ehkä kattella näitä taas joskus hieman lisää ja kirjoitan joskus vaikka siitä millaisilla määrillä ja minkä tyyppisellä harjoittelulla se suksi kulki sitten parhaiten. Ja ehkä myös siitä mitä mun tämän päivän ajatuksista olisi ollut järkevää tehdä silloin aikanaan. Mutta nyt: Nauttikaa helteistä, nyt on kesä!!


Kuva: Viikko 24 vuodelta 1988

Juhannusaaton treeniä

,

Juhannusaaton iltapäivää voi viettää monin tavoin, ohessa yksi tapa, tosin ei varmaan se yleisin :-D Klipissä näkyvä harjoitus on tapahtunut tuolla Nivalan suunnassa ja kukahan tuo lieneekään :) Puuskutuksen ohella oli kuulunut lähinnä vain jo legendaariseksi muodostunut radicaalilause: "ja näitä vedetään sitten paljon" :))))

Mielenkiintoinen kirja

Tuli luettua tuossa mielenkiintoinen kirja eli Osmo Soininvaaran, siis sen poliitikon, kirja nimeltä "Fillarilla Nizzaan". Mies oli jossain vaiheessa mennyt lupaamaan, että hän polkee kuukaudessa pyörällä tapaamaan kaveriaan Nizzaan. Tämä tarkoitti siis hieman yli 3000 km:n polkemista Tallinnasta läpi Keski-Euroopan ja tapahtui vuonna 2007. Kirja on päiväkirjan muotoon kirjoitettu tarina matkasta kaikkine sattumuksineen ja sisältää myös kaikenlaista pohdintaa matkan varrelta. Ja sisältääpä jopa pienen jännitysmomentin, että ehtiikö hän ajoissa perille. Onhan Soininvaara harrastanut pyöräilyä ympäriinsä paljonkin, mutta kova juttu kuitenkin lähteä vetämään tuommoista settiä. Jos joskus sattuu olemaan aikaa ja harrastaa lukemista niin kannattaa joskus lukaista tuokin kirja ja etenkin, jos pyöräilymatkailu ulkomailla kiinnostaa. Nythän on ollut noita sadepäiviä ja niitäkin varmaan on, jotka eivät mene vesisateella lenkille:) eli silloinhan etenkin, jos päivän lihashuolto ja tasapainolautatreenit ja keskivartalon vahvistavat jumpat on tehty :)) niin voi vaikka rojahtaa sohvalle hyvän kirjan pariin. Sillä lukeminen kannattaa aina, kuten se eräskin sanoi...

Itse olen aina lueskellut enemmän ja vähemmän. Nuorempana paljonkin ja nyt tämän hetkisestä suht kiireisestä elämäntilanteesta johtuen hieman vähemmän. Poikasena tuli ahmittua sekä romaaneja että urheilukirjoja, joista kirjasarja "Huippu-urheilun maailma" on jäänyt eniten mieleen. Nyt romaanien lukeminen on jäänyt lähinnä näiden ilkkaremesten, mattirönkien, seppojokisten ja jarkkosipilöiden dekkareiden lukemiseen. Reijo Mäen Vares-kirjoihin on jo meikäläinen hieman kyllästynyt. Samoin John Grishamin lakimies-tarinoihin ja Tom Clancynkin romaanit ovat jo turhan paksuja. Aina kyllä joku kirja on kesken yöpäydällä, jos ei muuta niin ainakin joku Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja -sarjasta; ehkä ainoita kirjoja, joita lukiessa joutuu jopa ääneen nauramaan. Metrinen pino lukemattomia kirjoja taitaa muutenkin odottaa kirjahyllyssä aikoja parempia. Mutta ehkä viimeistään sitten reilun parinkymmenen vuoden päästä mahdollisina eläkevuosina ehtii hyvin. Jos silloin olisi myös itellä sellainen kirjastohuone, jossa kirjoja hyllyissä lattiasta kattoon ja nurkassa vanha nahkainen nojatuoli, jossa meikäläinen viskilasi kourassa on uppoutunut hyvän kirjan pariin. Yksi kirja muuten jota en ole lukenut, valitettavasti, on tuo "Täällä pohjantähden alla -trilogia". Se pitäisi nimittäin jossain vaiheessa aloittaa, koska onhan se näitä tärkeitä historiallisia teoksia ja ihan mielenkiinnostakin, sillä onhan siinä tapeltu myös näillä kulmilla, missä nykyään asustelen. Ainahan sitä on myös jotain valmennuskirjallisuutta tutkittavana ja luettavana, ihan jo ammatinkin puolesta. Se kirjoista tällä erää.

Niin ja mitäs urheilupuolella. Eilen 33 km perusluikkarointia ihan hissukseen 21 km/h keskarilla helevetinmoisessa vesisateessa. Tänään hieman vähemmän ja erinäinen määrä ruskoja matkan varrella. Semmosta perusmättöä ettei ny ihan rapakuntoon mene.